Piipahdin kesäsunnuntain verran Pohjanmaalla. Koin Pohjanmaan mielen, kielen ja tunteen tasolla TV-ruudun läpi. Liki haistoin kesäisen sunnuntain tuoksut, heinäpellon, ukkosen, tuvan, maitoperunat. Pekka Parikan Pohjanmaa vei minut kaikkeen tuohon.

Eilisellä kauppamatkalla löysin elokuvan alelaatikosta. Muistin pitäneeni Pohjanmaasta nähdessäni sen ensimmäistä kertaa vuosia sitten, mutta en ollut varma miten suhtautuisin siihen nyt. Hieman epäilevin ajatuksin työnsin levyn koneeseen. Epäilykset hävisivät pian. Yllättävän hyvin elokuva oli aikaa kestänyt - paitsi sinänsä ansiokas musiikki, joka oli hieman liian päällekäyvää makuuni.

Mikä sitten on hyvää? Esimerkiksi Kauhavan maisemat ja miljöö. Ja etenkin näyttelijätyö. Roolihenkilöistä kasvaa moniulotteisia hahmoja, joissa sävyjä pienin keinoin. Kaiken uhon alta esimerkiksi Esko Salminen tavoittaa pienillä ilmeillä Veikon ahdistuksen, surun ja pettymyksen. Esko Nikkarin humalaisen Paavon kuulustelu poliisiasemalla on edelleen hersyvän hauska. Jotain stereotyyppisen peruspohjalaista on Hakalan suvussa - uhoa, omanarvontuntoa, heimotunnetta ja omasta suvusta huolta pitämistä. Miehet ajelevat pitkin maakuntaa, järjestelevät asioita huonosti, naiset istuvat tiiviisti lähekkäin tuvassa tai autossa, tarkkailevat miesten tekemisiä. Nuoret naiset opettelevat olemaan itkemättä, keski-ikäiset ovat "ikäviä ihmisiä ja muutenkin pahoja suustaan", vanhat naiset suoraselkäisiä ja viisaita matriarkkoja, jotka tuntuvat lausuvan viimeiset painavat sanat.

Uskonto on kiedottu mukaan monin tavoin. Sunnuntain pyhittäminen elää naisten puheissa, elokuvan alussa luetaan Raamattua ja lopun uudelleensyntymäkuva pohjustetaan asiaankuuluvalla uskonnollisella tekstillä, ehkä hartauskirjasta. Ja kaikelle tälle ristiriidassa ovat miesten ryyppääminen, tappelut, petollisen kumppanin muilutus, puukotus, naissekoilut, uhoavat puheet, ja asekätkennän aikaisella Suomi-konekiväärillä ammuskelut. Suku on kokoontunut jakamaan Amerikkaan muuttaneen isoisän perintöä. Vähän tavaran sijasta suvun henkinen ja uhovoimainen perintö siirtyy elokuvassa sukupolvelta toiselle, mieheltä miehelle. Salminen, Nikkari, Vesa Mäkelä ja erinomaisesti tuurimaisen sivustakatsojapäähenkilön ajatuksia ilmeillään ja repliikeillään ilmentävä Taneli Mäkelä sopivat rooleihinsa. Jotenkin näistä hahmoista ei voi olla pitämättä.