"Minä en unelmoi. Minä olen ihminen jolla ei ole unelmia." Kesken tuiskahduksenomaisen keskustelun kuulen lausuvani nuo sanat ja pysähdyn samantien. En kai voi olla tosissani? Eikö minulla ole unelmia? Vaikka haaveilenkin?

Miksi unelma on niin vaativa sana, että sen olettaa sisältävän Suuria Toiveita, jonkin mahdottoman asian? Eikö unelma voisi olla kevyt, saavutettava sana, vailla vaateita, arkinenkin?

Vai onko niin, ettei unelma taivu sanoiksi? Sen voi tuntea muttei kertoa? Muuttuuko unelma naurettavaksi sanoiksi käännettynä? Onko unelman ominaisuus olla salainen?