Olen kiinnostuneena seurannut muualle levinnyttä kirjanaloitusvisaa. Kovin vaikeita ovat olleet tehtävät. Ajattelin jatkaa itsenäisyyspäivän ja suomalaisen kirjallisuuden kunniaksi hieman samoilla linjoilla. Nyt kysynkin tunnistatteko seuraavien runojen perusteella keistä suomalaisista runoilijoista on kyse. Lainaus voi olla mistä tahansa runon kohdasta, useimmiten kuitenkin alusta. Runon nimeä en kysy, senkin saa toki sanoa, vaan haen nimenomaan runoilijan tunnistusta esimerkiksi tyylin perusteella. Tässä siis runollista pähkäiltävää:

1. "Jos kirjoittaisin joulusta,
      mistä saisin sanat, mistä ilman niiden ympärille?
      Mistä keveyden, häpeilemättömän viattomuuden,
      totisen ilon?"

2. "Kuin nuppineulan kärki
      on joka miehen järki"

3. "Veisaavi nuori, veisaavi vanha,
           kuultelee hartaast laps;
      Sionin juhlasta veisunsa kaikuu,
           ihmeestä suurimmast,
           sankarista seimessä
           Bethlehemin kaupungis,
      ja silmissä kyynele loistaa
           kuultelevalla lapsel."

4. "Mirri voitti Kirrin ladulla sekunnilla.
     Mörö joka töllötti toosaa ja samalla luki proosaa
     (ja näin sai sivistystä kaksin verroin)
     hörönaurun päästi ja kikatti kaksinkerroin"

5. "Timotei, sinä keinuva heinä
     varrella ojan,
     sinun luotasi vei
     tie kerran tytön ja pojan,
     timotei,
     sinä keinuva heinä."

6. "Kärsimyksen kalkkiin tarttukoot heikommat kädet
     vieden sen kalvaammille huulille,
     minun voittajan-huuleni eivät vielä suostu siihen."

7. "Tuo impi ihalan illan
     kauan kaipasi urosta,
     kesän-mennyttä murehti;
     meni miehelle hyvälle,
     vaikk'ei varsin mieluisalle."

8. "Niin kaunis mää oli
     ja tämne vanha akk tuli.
"

9. "On tyttöjä, jotka oksentavat ruokailun jälkeen
      ja toisia, jotka pitävät heidän hiuksistaan kiinni."

10. "Päätoimiseksi naiseksi älä rupea,
       se on silkkaa kuukautiskiertoa
       pillereitä ja kierukoita meikkiohjeita
       joista tolkkua ei saa"

  ****************************************************************************

Runoilijoiden tunnistaminen on hankalaa, myönnetään - ja nyt ainakin tiedän mitä visailua Nonoon ei kannata tehdä. Lainatuista runoilijoista on tunnistettu

4. Eeva-Liisa Manner, katkelma kokoelmasta Kamala kissa
8. Heli Laaksosen kokoelmasta Pulu uis on lainattu runoa Aune
9. Vilja-Tuulia Huotarisen runon alkusäkeet löytyvät teoksesta Sakset kädessä ei saa juosta
10. Arja Tiaisen koko runon voi lukea kokoelmasta Vallan Casanovat.

Muut runoilijat ovat

1. Lassi Nummi, Jos kirjoittaisin joulusta (Joulukonsertto)
2. Lauri Viita, Viisaat (Betonimylläri)
3. Aleksis Kivi, Joulu-ilta (Kanervala)
5. Eila Kivikk’aho, Kansanlaulun tapaan (Venelaulu)
6. Edith Södergran, Kärsimyksen kalkki (Ruusualttari)
7. Eino Leino, Impi ja Pajarin poika (Helkavirsiä)