Minulla on ongelma, ei suuri, mutta siihen kietoutuu eettisiä kysymyksiä. Etsin unelmakäsilaukkua. Sellaista muumimamma-tyyppistä, johon tavarat mahtuvat loogisessa järjestyksessä, on kevyt, kaunis katsella, helppo kantaa, tilava, ei liian suuri eikä pieni pieni, sen pitää mennä kiinni niin, etteivät tavarat tipahtele pois, sopia tyyliini ja kaikkiin vaatteisiini. Ei tuollaista käsilaukkua ole olemassakaan, mutta seuraan silmä tarkkana laukkumainoksia.

Olen ihastunut 50-luvun elokuvissa käytettäviin naisellisiin mustiin käsilaukkuihin, sellaisiin pieniin, josta sankaritar kaivaa esiin huulipunan ja peilin ja josta näiden tavaroiden lisäksi pilkistää vain valkoisen pitsinenäliinan kulma. Laukuista kuuluu suljettaessa napakka napsaus eivätkä ne koskaan pullota liiasta tavarasta. Ei siis ollenkaan minun tyyliseni.

Eettinen ongelma tulee vastaan materiaalivalinnassa. Haaveilen nahkalaukusta, mutta onko se oikein? Käytän nahkakenkiä ja syön eläinkunnan tuotteita, mutta nahkaisen käsilaukun kohdalla minua alkaa mietityttää. Enhän käytä turkkejakaan. Omistan kyllä pienen nahkaisen käsilaukun, mutta käyttölaukkuni ovat kankaisia. Kankaiset ovat ongelmallisia sadesäällä, rankkasateessa sisältökin saattaa kastua. Entä tekonahka? En pidä materiaalista, minua arveluttaa sen luontoystävällisyys. Nahkalaukku puolestaan on luonnontuote, mutta kuinka paljon sen valmistus kuormittaa luontoa (toisaalta en mieti samaa nahkakenkiä ostaessani)? Lisäksi hyvin hoidettuna nahkalaukun käyttöikä on pitkä.

Ongelmaa pähkäillessäni ja unelmalaukkua metsästäessäni olen ostanut tänä kesänä kaksi uutta laukkua. Kankaisia molemmat.