Olin pitkään vuorotteluvapaalla, tänään palasin töihin. Hieman ristiriitaisin tuntein, pidän työstäni mutta vapaaherrattarenakin oli mukavaa. En oikeastaan valmistautunut tähän päivään mitenkään, siis en ostanut räväkkää keväthuulipunaa enkä uusia työvaatteita, en edes ostoslistalla olevia uusia työkenkiä. Uuden mukin sain kyllä lahjaksi. Ennen töihin lähtöä aloin kuitenkin käyttäytyä omituisesti. Minuun iski hillitön siivousvimma – niin kuin minulla ei muka olisi ollut kuukausia aikaa tehdä suursiivousta. No pesinhän minä kyllä loman alkajaisiksi puolet keittiön kaapeista, mutta sitten iski siivouksesta vapauttava parin päivän flunssa enkä toivuttuani enää tuntenut mitään tarvetta kiipeillä tiskipöydille saavuttaakseni rätillä yläkaappien perukat. Tämänpäiväinen vimma sai aikaan seurannaisvaikutuksia. Olin katsonut pari bussivuoroa, joilla ehtisin töihin mukavasti. Olin suunnitellut käveleväni pysäkille arvokkaasti, kuningatarmaisen rauhallisesti. Olin päättänyt aloittaa uudet tavat. Mutta nyt viipotin pysäkille hiki otsalta tursuten ja pysäkin kulmilla katselin bussin perävaloja. Mutta ehdinpä sitten hakea työhönpaluupullat kaupasta. Töihin saavuin luonnollisesti myöhässä, mutta arvokkuudesta kiinni pitäen. Ensimmäinen tervehdys oli silmänisku ja toinen pomon myötämielinen hymyily. Vaatekaapin oven avattuani ilmavirta leijautti jalkoihini viimekeväisen esitteen, joka etusivullaan kysäisi muun muassa "Mitä tiedonhakutaidoilla tarkoitetaan? Mikä on Internetin rooli tiedonhankinnassa? Mitkä sivustot ja työvälineet voisivat olla avuksi opetuksessani?" No enpä ole viime aikoina tullut asiaa pohtineeksi. Pyyhkäisin pölyt henkarilta, kaivoin kaapin perukoilta puseron, jota olen viime kuukausina turhaan kotikaapeista etsinyt, työnsin työkengät jalkaan, liityin työkavereitteni seuraan, keitin teetä ja aloin miettiä miten työt aloitetaan. Ja niin vapaaherratar muuttui jälleen kirjastotädiksi.