Joulukuussa Maria teki listan 20 suosikkielokuvastaan. Kirjoitin tuolloin hänelle kommentiksi kymmenen omaa valintaani, mutta lista jäi vaivaamaan mieltäni puutteellisuutensa vuoksi. Suosikkielokuva on haastava käsite. Onko todellinen lempielokuva ainoastaan sellainen, jonka katsoo yhä uudestaan heittäytyen sen tarjoamaan takuuvarmaan tunnemaailmaan vai voiko suosikki olla myös sellainen kerran voimakkaan elämyksen antanut elokuva, jota joko ei ole nähnyt uudestaan tai jonka uusintakatselu on ollut pieni pettymys? Tällä listalla olevien joukossa on kaikkia noita, mikä ei haittaa, koska lista on joka tapauksessa jatkuvasti muuntuva. Muutama elokuva tosin pysyy joka listalla. Ehkä ne sitten ovat niitä todellisia suosikkeja. Yksi valintakriteeri on ollut myös se, minkä elokuvan haluaisin DVD-kokoelmaamme.


1. Amelie
2. American Graffiti
3. Auringonlaskun katu
4. Big Lebowski
5. Blade runner
6. Casablanca
7. Cinema Paradiso
8. Diva
9. Housut pois
10. Kaikki äidistäni
11. Kristus pysähtyi Eboliin
12. Loma Roomassa
13. Montrealin Jeesus
14. Pidä huivista kiinni, Tatjana
15. Pieni pyhiinvaellus
16. Piukat paikat
17. Rocco ja hänen veljensä
18. Taru sormusten herrasta –trilogia
19. Tulivaunut (Chariots of fire)
20. Tuulen viemää

Otan Marian listan haasteena. Seuraavaksi lukisin kiinnostuneena Tuulisuojan, Kirstin, Tommin, Silja Orvokin, ja Kirja-addiktin listat. Jokainen voi määritellä listan pituuden itse.