Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.03.2009 - 21:40

Pölykertymiä ja pölyplaneettoja ihmetellessä sekä arkisen työn pyörityksessä unohtui laittaa oma valinta k d lang -keskiviikkoon. Onneksi Hirlii muistutti asiasta ja vielähän ollaan keskiviikon puolella.

Olen nähtävästi ja kuultavasti jämähtänyt langin cover-versioihin, mutta minkäs sille voi kun nainen saa laulun kuin laulun kuulostamaan hyvältä, sellaisetkin joista en erityisemmin pidä.

Rose gardeniin minulla on ristiriitainen suhde. Lynn Anderssonin versiota veivattiin kauan sitten radiossa niin paljon, että pienet korvani olivat liki ruvella ja laulu oli minusta aika kamala. Joskus paljon ja vieläkin myöhemmin kuultuna laulu kuulosti jo soman nostalgiselta, mutta tätä k d:n tulkintaa voin kuunnella ilman nostalgiapläjäystä ihan vain mukavan kulkevana biisinä. Videona en sitä voi tänne siirtää, joten lang-keskiviikosta poiketen video vie tällä kertaa alkuperäistulkitsijan luo.

31.12.2008 - 08:00


Uudenvuodenaaton kunniaksi lang-keskiviikossa (kuuntele myös Hirliin valinnat) k.d. lang saa rinnalleen kaksi omasta laulu- ja esiintymistyylistään poikkeavaa naisartistia, eli softisti jatsahtavat vaaleanviileät Peggy Leen ja Julie Londonin.

Peggy Lee sai varmaan uransa aikana esittää Feveriä lukemattomia kertoja ja niinpä vuosien myötä tulkintakin hieman muuttui. Mutta hyvin pärjää ms langkin.

 

Peggy Leen ohella on mustaa kahvia ennen k.d:tä nauttinut myös Julie London.


Mukavaa vuodenvaihdetta kaikille - toivottavasti huomenna ei sellainen kuume vaivaa, johon ei musta kahvi auttaisi!

Onnea ja iloa uudelle vuodelle!

03.12.2008 - 10:38


Ainakin Hirlii ja minä kuuntelemme jälleen tänä keskiviikkona k.d.langia. Kukahan muukin innostuisi?

Ensimmäinen kappaleen valitsin vilkaisemalla ikkunasta näkyvää harmaanhämäryyttä - I Dream of Spring:

k.d. on myös duetoinut esimerkiksi jo 1950-60-luvuilla suurta suosiota nauttineen Tony Bennettin kanssa. Tästä yhteistyöstä valintani kohdistuu hieman bluesahtavasti keinuvaan Moonglow'hun:

 

12.11.2008 - 18:00

Hirliin kanssa sovimme viettävämme tänään keskiviikkoiltaa k. d. langin seurassa. Mukaan musiikilliseen iltaan ovat kaikki halukkaat virtuaalisesti tervetulleita joko esittelemällä oman suosikkinsa tai jonkin itselleen uuden, jos k. d. ei vielä ole tuttu tai vain kuuntelemalla muiden valintoja. Emme ole Hirliin kanssa sopineet ennakolta mitä valitsemme, joten kiinnostavaa nähdä päädymmekö samoihin kappaleisiin. Kannattaa käydä kuuntelemassa mitä Preivissä tänään soi.

Tutustuin langiin ensimmäisen kerran All You Can Eat -levyn myötä. Levyltä löytyy laulajan ehkä kaunein laulu Infinite and Unforeseen, mutta jo levyn aloittava If I Were You sai korvat ensikuulemalla höristymään.




k.d. on tulkinnut myös yhden Cole Porter -suosikkini eli So in Loven, joka löytyy albumilta Red Hot & Blue (A tribute to Cole Porter to benefit AIDS research and relief; mukana mm. Annie Lennox, David Byrne, Deborah Harry & Iggy Pop, Tom Waits). Video tuntuu viittaavan suoraan albumin alaotsikkoon: pyykinpesun kautta lähestytään surun raskautta:


Lopuksi ohittamaton kappale k. d. langin tuotannossa: Constant Craving.

Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter