Rakas päiväkirja. Selkäjumi, hiirikäsi, verestävät silmät, käheytyvä ääni, kassikaupalla luettavaa, paljon puhuttavaa. Pieniä nappuloita, jotka kuuntelevat korvat höröllään. Vähän isompia, jotka tekevät kaikkensä kätkeäkseen pienenkin kiinnostuksen pilkahduksen. Haltioitunutta kuuntelua, paljon kysymyksiä, hermostuneita jalkoja, jotka menisivät jo mieluummin muualle. Hymyjä, ujoja, rohkeita kysymyksiä "ooksä **:n kirjastosta? emmä kyl siel käy". Naputusta pöydän kulmaan, kermakastikkeessa uivaa pastaa, muistiinpanoja, kokoustamista, pyöräilyä, uusia ihmisiä, suunnittelua, miettimistä, sähköposteja, päivityksiä, tarkastamista, kasojen yli harppomista, soittoja sinnetänne, läppärin kanssa riitelyä, musiikkia, törötukkaa, Kummeli-vitsejä, hiphoppia, runoja, kollegoita, ystäviä. 

 
Rakas päiväkirja, tänään on ollut hernekeittopäivä ja koska on maanantai, on hernekeittopäivä silloin erilainen kuin jos olisi torstai. Kaikki on ollut tuhdin arkista pikkukiemuroin, siten että toinen jalka on koko ajan hieman lipsunut vakaasta kulusta. Apteekissa sai jonottaa, sisällä oli hiki ja ulkona viileää. Töissä tunsin olevani liikaa, olisin mieluummin ollut kotona. Kotimatkalla koiranulkoiluttajat ja iltakävelijät ilmiintyivät pusikoista ja tienvarsilta tummina möykkyinä hetkeä ennen ohitusta. Kotona kaivoin kukkaron ja kalenterin laukkuun levinneen ananasrahkan lomasta.

Mutta näin Jupiterin. Luultavasti. 

 
Muskeli-Netta on täällä taas, ainakin hetken aikaa ennen kirjoituskammioonsa palaamista. Sehän oli niin piristävä uutinen, että helteen - meidän mittari huitelee taas 30 kieppeillä olkoonkin, että juuri siihen pylvääseen paistaa aurinko vaikkakin toiselta puolelta - mähmimässä päässä alkoi liikkua ihan ajatuksiakin ja ikävä kyllä muistui myös mieleen, että työpaikka alkaa kohta kutsua. Siellä voi sitten miettiä enemmän kirjallisuutta ja pohtia mitä laittaa esille niin kuin eräässäkin blogissa sanoin. Muskeli-Netan Tyyppiteorian aion kyllä laittaa heti tyrkylle, ellei se sitten ole lainassa. Pasi Ilmari Jääskeläistä myös.

Helle on puuduttanut ajatusten lisäksi ulkoiluharrastustakin. Siksipä nyt viileämpien säiden jo kolkutellessa takaovelle voikin varovasti aloittaa liikunnan. Oheinen video antaa pontta alkuun, se sisältää oivallisia ohjeita esimerkiksi blogiliikuntaan. Tulevia syyssateita ennakoiden ei tätä harrastaakseen tarvitse siirtyä kotisohvaa tai tietokonetta kauemmaksi, hätätilassa sohvapöytäkin kelpaa, jos huonekalut ovat tarpeeksi tukevatekoista mallia. Jokin tanssin ja vähän euroviisujenkin ilosta on videoon tarttunut, todellinen hyvänmielen kokonaisuus. Tanssimaan siis, hop ja glow!

 
Arki tulee rytisten, muuttaa kalenterin sisältöä, kamppaa perhettä mäkeen, saa nilkuttamaan ja siteisiin. Arki kuohuu ja myrskyää, tempoo kirjat käsistä, hyydyttää koneet ja vesiputket. Arki saa rynnistämään sinnetänne, arki ei salli jäädä paikalleen, arki saa odottamaan vapaapäivää.

Olen uuttera ja yritän, taion arjen keskelle kahvilan pöydän ja nojatuolin, kahvikupin ja sivuttain runoja. Runot kulkevat meren rannalla ja kaupungin kaduilla, hirvet uivat ja rastaat laulavat. Kahvilan ikkunan takana kevätaurinko paistaa, lumi on vettä, talitintti etsii uutta ilmaisua. Mies kaivaa autoa esiin vaaleanpunaisella lapiolla. Arki nytkyy eteenpäin, kuohunta laantuu.

Minulla on punainen nenä, vuotavat silmät, olen kuluttanut tolkuttoman määrän vessapaperia niistämiseen enkä suostu juomaan kahvin lisäksi kuin oransseja juomia (tyrnimehua, c-poreita ja sen sellaisia) toivossa ettei nenäni jäisi punareunaiseksi vaan muuttuisi vähitellen vaaleammaksi. Niistämisen lomassa olen istunut tiiviisti koneella huiskimassa päivälle osutettuja hommia, selannut kirjoja, tihrustellut kaikenlaisia verkkosivuja, miettinyt sitä sun tätä asiaankuuluvaa ja melkein asiatontakin, kuunnellut vanhaa jazzia, keittänyt kukkakaalia, vastannut puhelimeen, ähkinyt, manaillut ja niistänyt. Loppuiltakin kuluu nenäliinoiksi muuttuneen rullan vieressä TV-nostalgiaan heittäytyneenä Lovejoyn seurassa, tukkoisia ajatuksia taputellen ja miettien voiko tyrnimehulla maustaa piparminttuteen.

 

Minulla on nyt 800 upouutta sivua sirkkaturkkaa ja hyllyt umpitäynnä. Ehkä se ei haittaa, kirjaa voisikin pitää esillä ja lukea runon sieltä täältä ohi mennessään tai sen viereen istahtaessa. Jo alkuselailu leväytti silmien eteen pari ajatuksia herättävää runoa ja kiinnostavan tekstin alun.

Kuuntelen feministirokkia kaukaa vuosien takaa. Laulaja huutelee uusien miesten perään ja kertoo luottavaisesti miten joulu lahjoittaa uuden rakkauden ja kertoo vielä "vain rakkaudesta eikä yhtään mistään muusta". Feminismi on siellä välissä, sanojen yhteyksissä ja näkökulmassa.

Päivä on ollut nahkea, päänsärkyinen ja huono-oloinen, selkä jumittaa. Olen vienyt roskia, pessyt astioita, ollut ärtynyt ja miettinyt kapinaa. Olen lukenut lastenkirjaa liikuttuneena ja pohdiskellut kirjalistoja, suunnitellut tulevia töitä ja miettinyt hitautta. Olen myös miettinyt esittelysanoja, vaikka tiedän, että kaikki sanat tulevat kuitenkin harjoittelematta ja suunnittelematta, kaikki ööt, ajatuskatkot ja innostuneet selostukset. Tiedän myös mitä kohtaa itkettävästä lastenkirjasta en lue lapsille, koska unohdan joka tapauksessa nenäliinan takahuoneeseen eikä kukaan halua katselle silmiään pyyhkivää vinkkaajaa, jonka ripsiväri leviää poskille.

Nyt palaan sohvannurkkaan arpomaan lastenkirjan, Turkan ja sarjakuvien välillä. Luulen, että tällä kertaa sarjakuva voittaa. Uusin Jere tai Baby Blues on aika varma keino häivyttää osa päänsärystä ja ärtyisyydestä, mutta ei kapinamielestä.
 

 
Kirpeä aamu, lumeton ja sateeton. Selkä on jäykkä, ajatukset kankeita. Kananmunat ropisevat kiehuessaan, Carlos Gardel laulaa pehmeitä säveliä hämärään. Odotan syyslomaa, pino lastenkirjoja lukemista. Lomalla pitää seikkailla etukäteen kolmasluokkalaisten puolesta.

Yläviidenneksen musiikkiblogista löysin linkin runoblogiin Harakan paja. Kannattaa käydä lukemassa tamperelaisen Arto Lapin runoja. Jo viisi kokoelmaa julkaissut Lappi kirjoittaa usein tankoja ja haikuja, mutta blogista näyttää löytyvän myös aforismeja.
 

Annan kirjalle aamiaisen ja puolen maitokahvilitran verran aikaa vakuuttaa ja viedä sohvannurkan hiljaisuudesta tuulisille rannoille ja meren tuoksuun. Kuulen hiekan liikkeitä ja kumarrun koskemaan kiven kylkeä, katson junan ikkunasta vaihtuvaa maisemaa ja mietin rakastetun niskaa. Tupakansavu kiemurtelee ja sekoittuu lintujen maalaamiin kuviin. Kompastelen tavujen kulmiin ja ylimääräisiin sanoihin, leijun säkeen siivillä, näen kuvia ja sipaisen tunnelmia. Kahvi jäähtyy, viimeisen viileän desin juon suljettuani kirjan kannet.

 

Pitikö keväällä laittaa sadehousut hyvään talteen?
Pitikö hukata sadeviitta?
Kannattiko polkea sadepilven alle?
Kannattiko valita pidempi reitti? Pitikö eksyä?
Pitikö eksyä toisenkin kerran?
Myöhästyä nolosti puhujanpaikalta?
Pitikö kastua alintakin vaatekertaa myöten?
Pitikö unohtaa kampa kotiin ja uskoa vedenpitävään ripsiväriin?
Pitikö kastua kotimatkalla uudestaan?
 

Töissä on kiire, opettelen taas lomien jälkeen käyttämään herätyskelloa ja arkiseen arkeen asettumista. Työmatkoilla yritän miettiä edes yhtä nurkastaan tärkeää ajatusta, mikä ei aina onnistu. Kotona lätkin jauhelihaa pannulle ja pohdin "tavallista vai tummaa makaronia vaiko peräti nuudeleita ja miksi ne on taas loppu, tarvitaanko ruokakermaa, onko meillä valkosipulia", katselen tiiviisti urheilua, yritän pitää perheen puhtaissa vaatteissa, etsin sitä tätä ja tuota. Jossain välissä yritän ehtiä lukeakin edes pätkittäin ja jopa kirjoittaa lukemastani. Esimerkiksi vaikka Enni Mustosesta, jutun voi lukea Hömpän helmistä.
 

Loma loppui. Työt alkoivat. Hikistä. Tietokannat ovat muuttaneet jonnekin eri paikkoihin. Työtavat putkahtavat mieleen haparoiden. Asiakkaiden asialliset kysymykset kuulostavat kummilta. Näppäimistö on likainen. Asiakkaat ja kollegat ovat mukavia. Miksi itsestäänselvät käytännöt eivät ole itsestäänselviä asiakkaille? Miksei koko kesä voi olla lomaa?
 

Sanomalehden toimituksessa käytävät keskustelut keskeyttää varis. Varis istuu - seisoo? - koivunlatvassa ja raakkuu kaula ojossa. Välillä se nokkii siipensä alta - kainaloaaan? - ja raakkuu taas nokka kohti taivasta. Varis kääntyy välillä toiseen suuntaan, raakkuu. Kukaan ei tule, kukaan ei vastaa - luulisin - ja tuuli heittelee oksaa sinne tänne. Lopulta varis lentää pois.

Niin kiinnostava kuin Odysseus onkin, pienet ihmeet kirjan ulkopuolella saavat helposti vedettyä huomion hyppelevän tekstin riveiltä. Nyt paistan eiliset makaronit, yritän taikoa niistä kaapista löytyvin lisukkein syömäkelpoisen aterian. Sitten jälleen kellanruskeaa haudutettua teetä (johon en kaada Bloomin tavoin paksua kermaa) ja palaan takaisin Telegraphin toimitukseen vai oliko se Evening Standard, herroja on toimituksessa  niin monta enkä oikein tiedä keitä he kaikki ovat ja miksi juuri he ovat siellä. Alan siis lähestyä sivua 150 ja aion lukea sen ylikin, vielä en ole uuvahtanut.

Bloom on kiinnostava, Stephen Dedaluksesta en ole saanut otetta, tosin vähänhän on ollut esilläkin. Kirjahyllyssäni on kauan sitten hankittu Hannu Riikosen James Joycen Odysseus. Kielen ja kerronnan sokkelo. Ehkä sitä kannattaisi lukea rinnalla. Parempi tosin olisi ollut aloittaa Homeroksesta, Saarikosken suomentamasta Odysseiasta pidän paljon, mutta lukemisesta on jo aikaa. Onneksi on Hannahin lukupäiväkirja, joka on ihan oikeaa pohdintaa. Oma lukemiseni taitaa olla vain tekstin virrassa ajelehtimista, viitteitä sinne tänne en ala penkomaan.
 

Kun ei jaksa istua auringossa, ei lukea kymmenettä lukua paksusta dekkarista, ei tarvitse hetkeen kantaa huolta mistään eikä kestään muttei viitsi nukkumaankaan mennä tai odottaa elokuvan alkua, voi aina testata hataria maantiedon taitojaan Kuntavisalla (tosin kokemuksesta tiedän, että aikansa eri pelejä pelattuaan alkaa oppia sijoittamaan niin Puutteenperän, Homeperseensuon kuin Helpinkin kutakuinkin oikealle kohdalle karttaa tai edes sinnepäin). Vanha suosikkini, suosittelen.
 

• Nukun liian myöhään. Hiljaisten aamutuntien jääminen katkeilevan unen alle harmittaa.
• Perhe hajaantuu kuka minnekin, työpaikalle, telttaan, omiin huoneisiin, sohvalle, pyykkikoneen viereen. Ulkoa kuuluu lasten huutoja, ikkunasta työntyy kanukan tuoksu.
• Pesen monta koneellista pyykkiä, toivon että eilispäivän pyykki olisi jo kuivunut.
• Pillastun kun huomaan fetajuuston jääneen yön yli tiskin kulmalle. Hapantunut mössö lentää roskiin ja saan tyytyä raejuustoon, joka lilluttaa salaattini veteläksi.
• Teessä maistuu piparminttu. Sopisiko siihen sitruuna? Entä mandariini, kun sitruunoita ei ole?
• Luen jo aiemmin luettuja runokirjoja, pidän edelleen samoista runoista.
• Mietin sanoja.
• Onko rakkaus unkariksi jotenkin erilaista, kun sen nimi on szerelem ('säräläm'). Entä onko boldog pyöreämpi sana kuin onnellinen?
• Elderberry wine, musliini. Sanoja joissa on sivelyä ja joista olen aina pitänyt. Milloinkohan olen silittänyt musliinia, koskaan en ole maistanut seljaviiniä.
• Kuuntelen unkarilaista musiikkia ja Frédérick Rousseauta,
• Päätän palauttaa kirjastoon lähes kaikki lainani ja keskittyä klassikoihin, muu ei nyt kiinnosta.

Isoäitini kielsi kiroilun, äitini irvistelyn.
Minä sallin vähäiset kirosanat, irvistelynkin.

Itse kiroilen kovempaa ja irvistän rumemmin.
 

----- vai -----

Isoäitini kielsi kiroilun (kaikki sanat paitsi Helvetin),
äitini irvistelyn (alahampaat vihaisesti ylähuulen päälle ja silmit sirrilleen).
Minä sallin vähäiset kirosanat (ja suuremmat jos on oikein vihainen),
irvistelynkin.

Itse kiroilen kovempaa ja irvistän rumemmin.
 

Piti kirjoittaa oodi kesähameelle, ei sellaiselle yöpaitaa muistuttavalle kukkamekolle joka omastakin kaapistani löytyy, vaan arkisen kätevälle puolihameelle, jota käytetään koko kesän läpi ainakin kotona ja kauppamatkoilla ja johon yhdistetään kaikenlaisia T-paitoja ja tunikoita säästä riippuen ja väreistä välittämättä. Sellainen joka on helppo pukea, ei purista eikä kiristä. Sellainen joka ostetaan esimerkiksi torilta - käytin yhtä toriostosta vuosikausia ja muistan vieläkin kuka oli mukana ostoreissulla (äiti), kunnes lopulta hame piti heittää roskiin kankaan kuluttua puhki. Se oli neliön muotoinen ja siinä oli isot taskut, joihin saattoi sujauttaa avaimen, pokkarin ja tenavan mehupullon, kun kulku suuntautui hiekkalaatikolle. Nykyinen kesähame on nettikaupasta hankittu, neliön muotoinen sekin mutta taskuton, ei kinnaa mistään mutta edellisen tavoin sekään ei ole erityisen pukeva eikä kaunis. Mutta ah niin hyödyllinen ja mukava.

Piti siis kirjoittaa oodi, mutta ei siitä mitään tule kun silmät punertaa ruudun tuijottelusta ja itkeskelystä, kun on tullut katsottua liki putkeen Jacksonin sormustrilogia ja sitähän minä en kuivin silmin katsele. Nenäliinat oli kadoksissa ja kesähameen helmaan piti leffakyyneleetkin pyyhkiä. Tai ainakin T-paidan kaulukseen.
 

Uni on piilossa, luen sarjakuvia hämärän huoneen notkosohvalla. Ikkunan takana on jo valoisaa. Kun viimein nukahdan näen outoja unia. Ihmiset joita en ole koskaan tavannut nauravat pöydän ympärillä, halaavat minua tapaamisen päätteeksi keittiössä. Vielä herättyäni olen hämmentynyt, yritän sijoittaa ihmisiä kartalle, antaa heille toisia nimiä.

Palautan kirjastoon lukemattomia kirjoja, soittamattomia levyjä, katsomattomia elokuvia, haen kaupasta vihreitä salaatinlehtiä. Poljen läpi hiostavan kuumuuden, hiki noruu pitkin otsaa ja selkää ja totean ettei minulla tänäkään kesänä ole kampausta pyöräkypärän alla. Kotona etsin kadonnutta kirjettä, järjestelen lehtipinoja, viikkaan pyykkiä, vertailen palkkanumeroita, luen romaania lisäsiiven remontista, ärsyynnyn heleän naisäänen nasaalisuudesta.
 

Ulkomaalainen kaverini pyysi kerran kertomaan mitä suomen niin tarkoittaa ja milloin sitä voi käyttää. Selitykseni oli lavea ja rönsyilevä ja lopputulos: puhekielessä tarkoittaa kaikkea painotuksesta ja puhetilanteesta riippuen ja voi käyttää milloin vain. Niin kai.

Kun kysyn tenavalta ottaako hän lisää ruokaa, on vastaus vaikka. Mitä ihmettä se tarkoittaa? Joo? Ihan sama? Vai jopa kyllä, kiitos? Joskus sukulaisteinipoikien no joo oli ylistyksen huippu.

Eilisen nauru syntyi, kun tenava välittömästi käänsi Parnasson Purnassoksi...
 

Kesäloma = paljaat varpaat (vaikka lämpö laskisi kymmeneen asteeseen, sataisi vettä ja rakeita ja ikkunasta vetäisi).

Paljaat varpaat (vaikka lämpö laskisi kymmeneen  jne.) = vilunväreet.

Vilunväreet = valuva nenä, karhea kurkku.

Valuva nenä, karhea kurkku = flunssa.

Flunssa = oma typeryys.

Oma typeryys = paljaat varpaat.

m.o.t.
 

Loma-aamua olen viettänyt hitaan laiskasti. Aamukahvia keitellessä tosin tyhjensin ja täytin astianpesukoneen. Kahvin nautin voileipien ja vanhan dekkarin seurassa. Lapset herättelin aamiaisen sänkyyn passaten ja Aretha Franklinia soitellen (muun muassa tämä kappale on hyvä herättäjä silloin kun on jo oikeastaan heräämässä ihan just eikä sitä soita liian kovaa, tenavatkaan eivät valittaneet, katsoivat vain vähän pitkästi ja tuhahtelivat). Laiskottelulla ja dekkarilla jatkuu päivä ennen rästitöihin ryhtymistä (tyhmä se joka ei hommiaan hoida työpäivinä vaan uhraa niille loma-aikaansa), koska pyykkiä ei kannata pestä, edellinenkin satsi on imenyt itseensä parin päivän sateet.

Mutta mitäs sateesta. Minua ei haittaa, loma on loma, parista rästihommasta huolimatta.

Arvatkaa laskenko päiviä lomaan? Arvatkaa odotanko sitä, ettei tarvitse laittaa kelloa soimaan aamuisin?
 

Tässä nurkassa on hämärää, ranskalainen laulaja laulaa. Ulkona on sateen tuntu ja nurmi kantaa pisaroiden keveyttä, odottaa paljaiden varpaitteni kosketusta. Aurinko on laskeutunut aitani viereen, aukoo säteitään.

Ensin on uusivuosi ja postiin tupsahtanut sähköposti. Sitten on innostuneita ai niin tosiaan -huudahduksia ja monta meiliä. Sitten on googlettamista, postittelua, puhelinsoittoja ja sitten kovasti hiljaista vaikka kiirettä on ihan muuallla. Sitten on kysymys tiskin yli eiks teillä ala jo kohta olla kiire ja sitten kiiruusti kokouskutsu ja kahvit vanhassa kahvilassa, antit ja minä. Verrataan paikkoja, mietitään merkityksiä, symbolisuutta ja rahaa. Ja jälleen kirjoitellaan, postitellaan, etsitään ja roikutaan puhelimessa. Sitten maksetaan tilille ruokarahaa ja sitten alkaa hieman jännittää.

Lopulta on aurinkoinen aamu. Etsitään kaapista juhla-asu (jonkinlainen), etsitään koneelta runsaasti musiikkia, juostaan paniikissa ympäri asuntoa, etsitään ehjiä sukkahousuja, maalataan kasvot, tuskaillaan tukan kanssa, silpaistaan välipalaa ja kulautellaan vichyä ja ollaan kuin ollaankin juuri ja juuri valmiita, kun antit ajavat pihaan. Sitten kurvataan juhlapaikalle, kierretään paikka ihaillen, jutellaan baarimikkojen kanssa, hankitaan musiikkisoitin ja ostetaan koskenkorvaa. Sitten vaelletaan terassille ja ollaan valmiita tapaamaan muut.

Sitten. Ihmisiä kaukaisten vuosien takaa, keski-iän naamion takana samat nuoret toivot, nyt elämän, ilon ja surujen muokkaamina. Paljon puhetta, halauksia, kyselyjä. Naurua, muisteluja, uutisia. Elämän monenlaisia kieputuksia. Kävely halki toukokuun kauniin kaupunginosan vanhaan tuttuun kapakkaan kengät kantapäihin rakkoja hangaten. Naurua, kertausta, osoitteiden ja numeroiden vaihtoa, tulevan suunnittelua.

Tänään hiukan päänsärkyä, pizzaa ja päiväunet.
 

Työmatkalla etanoita (monen monta) ja kaksi hevosta, poppeli tuoksuu, viherrys hyppii puusta puuhun. En kuuntele muuta kuin Damien Dempsey'ä.
 

 Töissä minua odottivat muun muassa nämä pinot

mutta en ehtinyt edes selata päällimmäisiä. Kotona minua odottivat toisenlaiset kasat.

Tämän keon sain sentään sain selvitettyä, mutta kuvan kehtaa julkaista vain käsiteltynä.

Kuvien pinojen ja kasojen liepeillä ja välissä etsitään toimivaa pankkiautomaattia, käydään kaupassa, poljetaan hiki otsalla paikasta toiseen, selvitetään muita kirjakasoja, etsitään kirjoja, neuvotaan ja kannetaan kirjoja paikasta toiseen, ratkotaan kännykässä harrastuksiin menemisiä ja nyrjähtäneitä nilkkoja, lämmitetään ruokaa, kuoritaan mandariineja, vastaillaan puheluihin, lajitellaan pyykkejä, mietitään mitä on unohdettu ja miksei asioita kirjoiteta kalenteriin, juodaan kahvia, kirjoitellaan sähköposteja, luetaan tekstiviestejä, etsitään huulipunaa, kuunnellaan musiikkia,

Kaiken keskellä oivaltaa miksei ole yhtään järkevää ajatusta jaettavaksi.

Jos keski-ikäinen täti-ihminen haluaisi tehdä kapinan, miten se tapahtuisi? Onko kapina kadulla merkittävämpää kuin kapina kotona? Tekeekö keski-ikäinen kapinan lippuja (kotona pyykkikorin pyyheliinoja) heilutellen? Huutamalla kadulla iskusanoja (kotona laulamalla vanhoja punksäkeitä)? Meneekö keski-ikäinen täti kadulle huutamaan Alas mielivalta! vai kuiskaako eteisen peilille Olen kaunis!?

(Aikansa pähkäiltyään lähettää perheen kauppaan, laittaa pesukoneen pyörimään, kasaa astiat koneeseen, jättää muiden roskat lattialle, toistelee "apina kapina kiipesi puuhun", tulee siihen tulokseen, että kapina on typerä sana eikä vastaa keski-ikäisen tarpeita, heittää levyn soittimeen, kääntää nupit luoteeseen ja vilkaisee toisenkin kerran peilistä aamuirokeesiaan ei oo totta että olen tyhmä.)

Naiset seisovat suojateiden välissä. Autot jarruttavat turhaan, polveni kolisevat bussin penkkiin. Mikään ulkopuolinen ei läpäise naisia ympäröivää puheen piiriä. Bussi kiihdyttää ja jarruttaa, avaa ovensa suotta. Jostain leijuu kysymyksiä vieraalla kielellä ja hajuveden häivä. Runot eivät vedä, sanat lojuvat sivuilla litteinä ja tympeinä.

Meri on valkoinen enkä ole vielä herännyt tähän kevääseen, vaikka aurinko häikäisee ja jalkakäytävällä ratisee hiekka. Olen piilottanut appelsiinin laukkuuni.

Haluaisin kirjoittaa runon. Sanat nousevat valosta ja hiekan äänestä, siitä miten askeleni liukuvat hiekoituksen päällä. Sanat solmiutuvat ja liikkuvat, häipyvät kun avaan oven.

• sallin perheen suostutella minut shoppilemaan, vaikka olisin mieluiten jäänyt kotiin juomaan aamukahvia ja lukemaan hesaria
• ostin pinon runokirjoja, joiden yhteenlaskettu hinta ei ollut edes yhden täysihintaisen suuruinen (en oikein tiedä pitäisikö olla harmistunut kirjailijoiden puolesta vain iloita säästöstä)
• ostatin miehellä itselleni hienon keväänvärisen laukun ja iltapäivällä katselin kuinka kassi keikkui tenavan olkapäällä seikkailuun ennen kuin olin ehtinyt edes hintalappua leikata pois
• tiskialtaalla keksi hienon ajatuksen ja unohdin sen keittiöstä poistuttuani enkä voi siis siitä kirjoittaa
• ostin kiven, maksoin siitä kaksikymmentä senttiä ja oven suljettuni tuli mieleeni olisinko voinut valtuuttaa kivenmyyjät viemään roskapussini vai olisvatko he yritääneet myydä senkin va olisinko saanut vinoja soittoja myyjien harmistuneilta äideiltä
• tein ananastomaattikastiketta, en roiskuttanut yhtään ja katselin Frendejä
• nyt voisin alkaa viikonloppusiivoamisen ja kuunnella lasten minulle tekemään siivouslevyä, jossa soi muun muassa tämä, tämä ja tämä; kaipaavatkohan tenavat tehoja siivoukseen?
• lisäksi pitäisi viedä roskat, vaikka tiellä voin kohdata tämän

Sanat ovat lautoja, joilla tekstiä rakennetaan. Omat sanani ovat yhtä rapistuneita kuin kuvan laudat. Käsittelen juuri nyt suuria sanavirtoja, suodatan ja määrittelen, luon uusia lauseita, jotka ovat ja eivät ole minun lauseitani. Käsittelen tekstimassoja, joiden rinnalla omimmille sanoille ei ole aikaa eikä tilaa.

Päivän tunneista osa tuntuu kadonneen. Yöllä näin kummallisia unia, joiden jäljiltä olo on sekava mutta hieman huvittunutkin. Hoippuilen huoneesta toisen, nukun päiväunia, hieron kylmäväreitä pois. Seuraan TV-ruutua hitaasti, kuvien merkitykset eivät jäsenny. Juon teetä mukin toisensa jälkeen, oranssi suikertelee veden joukkoon, tuoksu leijuu. Juoma jäähtyy, keitän uutta.

Ylläni harmaita ruutuja, sinistä, vihreää, eriparivillaa ja kahviläikkiä. Hiukset sojottavat, nuha hiertää nenän alustaa punaiseksi, katse on flunssasta ja ruudun tuijottamisesta väsynyt. Ääni ähkii, ajatukset laahaavat jäljessä. Nenäliinat kinostuvat, kirjakassit tyhjenevät ja täyttyvät. Käsien iho on rutikuiva, sormet miettivät oikeita kirjaimia, osuvia sanoja. Selaan sivuja, teen yhteenvetoja ja kirjoitan tunteja, yli ajan. Roskapussi on kellahtanut kyljelleen, työnnän eilistä ruokaa mikroon. Astiat siirtyvät koneesta pöydän kautta tiskipöydälle. Etsin mukille tyhjää tilaa.

Jossain on pakkasilma, kirkas tähtitaivas. Jossain narskuu lumi kengän alla, käsi tarttuu postilaatikon kylmään reunaan. On viluinen kipristys ja naapuritalon taakse siirtyvä iltatähti.

Kuljen runoilijan matkassa, pohdin kulttuuria, identiteettiä, minää ja sinää. Lasin reuna on tahmainen ja tuolin alla suklaapaperi. Eteisessä on rivi kasseja kirjoja täynnä, ohitan ne, ei vielä, pian tartun teihin, rapistelen sivuja, etsin tarinoita, ei vielä, kohta.

TV:ssä pieni mies kiertää viiksiään, hymyilee samoin kuin entinen pomoni. hetken minun on häntä suuri ikävä. Ulkona lumeen on painunut jälkiä, askeleet kulkevat rinnan ja päällekäin, valon ja varjon välissä, valkoisen ja sinisen rajalla.

Sisällä hiekkamyrsky pyörteilee ties monennettako kertaa, huoneesta toiseen. Yhtäkkinen hiljaisuus jähmettää jalan, saa sormet pysähtymään. Kone pyörii, musta ei muutu valkoiseksi, voiko musta olla kirkasta.

Vedän sukkia sängyn alta, karkkipapereita nurkasta, raaputan purkkaa parketista. Uumenistani kuuluu mutinaa, puolikkaita lauseita, täysiä tuhahduksia. Kukaan ei keitä minulle minttuteetä eikä hiljaisuus viihdy nurkissa. Pöytä vyöryy notkuen, työnnän juustopussiin rikkinäistä kuumemittaria. Kuvassa minulla on kaksi nenää.

Sinisyys vetää tummuvaa hämärää perässään. Katujää rusahtelee jalkojen alla. Bussi on täynnä, istun selkä menosuuntaan, sininen vetäytyy takaosiin, täyttää paikat keskellä. Meri ja pilvet ovat samaa hehkuvaa harmaata, johon telakan oranssit ja keltaiset valot maalaavat kuvioita. Kaupunki ryöpsähtää päälle nykivinä jarrutuksina, ihmisten loimilankoina, vetolaukkujen sukkuloina. Autojen valokiilat ja jarruvalot, ikkunoiden ja mainosten värit raidoittavat hämärää. Keinuva matto vie kotiin, katulamppujen rivit kiertyvät hapsuiksi reunoille.

Minä puhun, lyhyesti koska ulkona on hämärää, on maanantai ja kello vasta kahdeksan. Katson unisia silmiä ja pysähtyneitä ilmeitä ja tiedän näyttäväni unettoman yön jäljiltä väsyneemmältä, vaikka ääneni kulkee sanojen haparoinnista huolimatta. Kääntelen päätäni, yritän huomioida kaikki kuulijat. Tuolissa nuokkuvat, silmät auki nukkuvat, kikattaen supattavat, hymyillen katsovat, myöhässä paikalle valuvat. Ääneni ulkopuolella on hyvin hiljaista.

Kopsutan sisäkengillä kahvilaan, villatakkiin kietoutuneena, palaan kahvimukia kantaen. Autojen valot ovat kirkkaita, tuuli heiluttaa mekon helmaa.

Haalea hämärä sinistyy kotimatkalla, katu on märkä ja valoja heijastava. Koivu työntää hentoa oksaansa kohti pyörätien lamppua, puun viimeiset lehdet imevät valoa itseensä, tanssivat niiaten.

Kotona kaivan esiin unohtuneen laulajan levyn. Musiikki on heti tuttua, liu'un johonkin menneeseen kuunteluun. Miten olen voinut olla kuuntelematta näitä lauluja, jotka sopivat niin hyvin marraskuuhun.

Ulkona sade roiskii ikkunoihin, yltynyt tuuli kolisuttelee pihan tavaroita, taivuttaa puiden oksia, riipii viimeiset lehdet koivusta. Menemme syvemmälle marraskuuhun.

*****************************************************************************

Lepiksen tehtävää hieman muokaten.

Miten voi kuvata äänekkyyden ja hiljaisuuden samanaikaisuutta? Kakofonia lyö korviin ulko-oven auettua. Autonpyörien kohina asfaltilla, moottoreiden hurina, työmaan tasainen pauke, liikennevalojen piipitykset, ambulanssin ja poliisiautojen piipaat. Aamun pakkasilma päästää äänet liki, kantaa kaukaisetkin kirskahdukset ja murinat. Askelten varoivaisuus jäisellä asfaltilla ja polkupyörän narina ja sorahtelu hiekkatiellä kuuluvat vierestä mutta vähäisempinä. Satunnaisesti jokin lintu heläyttää aamutervehdyksen toverilleen.

Ja samaan aikaan maisema ympärillä on täysin tyyni ja hiljainen, piittaamaton ympäröivistä äänistä. Tuuli ei havista lehtiä, huurteen peittämät korret eivät napsahtele, jääreunus jähmettää lehdet liikkumattomuuteen, veden pintaa eivät virtaukset riko. Usva leijuu ruohikon yllä paikallaan, auringon kylmänvaaleanpunaiset säteet eivät laula.

• huojuvia kirjapinoja sohvalla, lattialla, pöydän alla
• monta kirjaa kesken, hyppimisiä maailmoista toisiin
• jatkuvaa automaattista analysointia
• huonoa omaatuntoa siitä, ettei tiedä tarpeeksi
• uusia kirjailijoita ja kirjoja jokaisena vuodenaikana
• ymmärrys, ettei koskaan kykene lukemaan kaikkea (kumman rauhoittava oivallus, kaikkitietävyyden illuusiota ei synny)
• pohtimista miltä tuntuisi mennä kirjastoon ja valita jokin sattumanvarainen kirja luettavaksi
• miettimistä milloin on viimeksi lukenut monta oman mielenkiinnon perusteella valitsemaansa kirjaa peräjälkeen
• luetun tekstin muuntamista puhunnaksi, maailmojen välittämistä, lukemaan houttelua
• ilahtumista, kun kuulee lapsen innostuneen vinkatusta kirjasta
• sanaväsyä ja kirjatornien varjojen väistelyä
• samanaikaista innostusta ja uupumusta kirjalistojen äärellä
• ajankäytön harkintaa
• tiedon suodattamista ja sulattamista
• määrärahoja, valintaa
• innostusta, hämmennystä, hilpeyttä, tuskastumista, ihmettelyä, tuhahtelua, oivallusta, lohdutusta, samastumista, pitkästymistä, arvostamista, arvostelua, viihtymistä

• Sijoita koko siivous lauantaiksi. Päätä aloittaa heti aamusta.
• Herää kymmenen jälkeen.
• Keittele kahvia, lueskele lehteä, puhu puhelimessa.
• Terästäydy kahdentoista jälkeen.
• Lähetä perhe omiin hommiinsa pois jaloista. Töihin, mummolaan jne.
• Tämä mahdollistaa joulumusiikin katkeamattoman soimisen ilman ylimääräistä ininää. Classic-radion mahtipontiset laulut kelpaavat kyllä.
• Siivoa kirjojen ja lehtien peittämä pöytä. Löydä edellisvuonna levitetty joululiina valmiina pöydältä.
• Pyyhi rätillä pölyjä, aivastele.
• Tilaa pizzaa.
• Imuroi.
• Maksa pizzat.
• Konttaa sohvapöydän ympärillä. Kerää levyt.
• Työnnä kanat uuniin.
• Vastaanota kummilapsi.
• Istuta vieras selkä kaaokseen päin.
• Juoruile ja kuule mukavia uutisia.
• Paketoi kummilapsen joululahja.
• Tarkista, että vessapaperi ja astianpesukoneen pesutabletit riittävät joulun yli.
  
• Kaiva esiin upouusi pölyhuiska ja käy kirjahyllyn kimppuun. Aivastele.
• Soita Nukketeatteri Sammon Oi lumoa, oi valoa! kaksi kertaa peräkkäin.
• Miehen kotiuduttua kehota tätä ystävällisesti ripustamaan joulutähti ikkunaan.
• Siivoa sohvan alusta. Siivoa sohva.
• Kuuntele Oi lumoa, oi valoa! vielä kolme kertaa.
• Salli lapsenkin siivota. Kannusta.
• Kuuntele miehen valitusta siitä, ettei tavaroita enää löydy.
  
• Ihaile uutteran työsi jälkiä.
• Kerro miehelle mitkä joulutyöt häntä odottavat.
• Siirrä kaikki loput sunnuntaiksi.
• Päätä aloittaa heti aamusta.

Rakas päiväkirja,

olen tänään vieraillut siellä ja täällä, satukirjassakin, tehnyt löydön jos toisenkin. Ja minulla kun olisi ihan oikeitakin töitä tehtävänä. Pyykkikasa huojuu, eteisen lattiaa peittää hiekka ja muurahaiskarkotteeksi ripoteltu chilipulveri, pölynimuri on piiloutunut tuntemattomaan paikkaan. Keittiö on täydellisessä kaaoksessa, vain pieni polku johtaa ovelta hellan luo. Jääkaappi ja pursuava tiskipöytä ovat siinä jossain välimailla. Ei tuottanut vaikeuksia taipua flunssaisten lasten toiveeseen ja tilata lounaaksi pizzaa. Itseäni voin syyttää, olen opettanut muksuille, että pizza on oivallista flunssaruokaa.
      Koko päivää en ole onneksi tuubitorilla viettänyt, musiikin lomassa olen harrastanut Nonoa, lastenkultuuriteema on poikinut jo monta kiinnostavaa kirjoitusta julkaisujonoon ja jo julkaistuissa kirjoituksissa käydään vilkasta keskustelua.
      Olen myös miettinyt aivan peruskysymyksiä, kuten miksi punajuurisalaattia putoaa aina haarukasta rinnuksille, miksi lainaan liikaa kirjoja, miksi astianpesukone ei toimi ja pitääkö minun pestä astiat käsin, miksi tarpeelliset tavarat ovat ylähyllyllä katon rajassa, miksi tennispelaajat ähkivät, miksi Nadal putosi jatkosta, voiko torkkupeitteitä lingota, miksi fantasiakirjallisuus on niin suosittua, miksi olen ollut huonolla tuulella, milloin ehtisin katsoa elokuvia, tuoko Mies minulle tänään Eppujen uusimman levyn, pitäisikö minun aloittaa Serranon perheen seuraaminen, voiko kummilapselle antaa syntymäpäivälahjaksi rahaa, onko ystäväni toivoma kirja jo ilmestynyt sekä milloin ehdin hakea pyöräni huollosta, paljonko huolto maksaa ja onko kulkupeli saatu kuntoon. Katson peiliin ja totean olevani arkinen ihminen.
      Yllätyksekseni olen saanut tuntumaa palkintoihin – tältäköhän tuntuisi voittaa oscar tai finlandia? -, kun SusuPetal myönsi minulle Schmooze Awardin. Susulle lämpimät kiitokset! En jätä palkintokuvaa lämmittämään vain omaa blogiani, vaan luovutan sen eteenpäin Sivuaskelelle. Tässä viralliset perustelut: "Power of Schmooze Award :it is given to bloggers who "effortlessly weave their way in and out of the blogosphere, leaving friendly trails and smiles, happily making new friends along the way. They don't limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sense of closeness and friendship".
      Nyt käärin hihani, etsin keittiön, paperikassin, tiskirätin ja imurin. Kuuntelen musiikkia.

• hammaslääkärille kannattaa soittaa aamusta
• jäätelönmyyjä menee lähes aina tauolle kun suunnistan kohti kioskia
• sitruunajäätelöä saa ilman lakritsikastiketta
• takin päälle asetettu avonainen jäätelöpurkki kaatuu varmasti
• kevyt sipaisu aurinkorasvaa ei riitä
• valokuvatessa kannattaa katsoa mihin astuu
• kakan peseminen kengänpohjista ja polkimista on ikävää puuhaa
• mukavien kollegoiden kanssa on ilo työskennellä
• jos mainitset sanan yhteisblogi, huomaat sen toteutuvan
• huonosti kirjoitettua proosaa voi kuvata rajoja rikkovaksi mutta kaikki rajoja rikkova proosa ei ole huonoa