Tuumailua

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Tuumailua

Muistikirjoista

05.12.2007 - 19:30

Kadehdin ihmisiä, joilla on Muistikirja. Ei mikä tahansa muistikirja, jonka sivuille on raapustettu hädin tuskin tunnistettavilla kirjaimilla "maitoa, pinaattilettuja, puolukkahilloa, kananmunia", pitkästä aikaa tavatun luokkatoverin sähköpostiosoite, "varaa uusin utrio" tai runonpätkä ilman tekijätietoja. Ei muistikirja, joka juuri ostospussista purettuna näyttääkin liian teiniltä, kannen slogan typerältä tai kansi muoviselta. Ei.

Vaan Muistikirja, jossa on kauniit, ehkä käsintehdyt kannet, ehkä jopa käsintehtyä paperia ja sisällä itse piirrettyjä kuvia ja hiottuja lauseita, joita kirjoitetaan kahvilassa. Tai jonka säntillisen jykevien mustien kansien alla piilee Suuria Ajatuksia ja tarkasti jäsenneltyjä muistiinpanoja päivämäärä sivun oikeassa yläkulmassa eikä muste ole kertaakaan loppunut kesken kirjoituksen eikä kahvitahra kurtista sivun reunaa. Muistikirja, jota voi myöhemmin selailla nautiskellen ja ymmärtää lukemansa.

Vaatiiko käsintehty paperi mietittyjä lauseita, jotain valmista ja esittelykelpoista? Jospa mustien kansien sisälle voi kirjata viestejä vain numeroituina listoina tai ranskalaisilla viivoilla? Minne niissä kirjoitetaan kauppalista tai radiosta kuullun uuden kappaleen nimi?

Kadehdin hienojen Muistikirjojen omistajia, koska he osaavat täyttää kirjansa Muistikirjan arvoisesti. Jos minulla olisi käsintehdystä paperista valmistettu kirja, ei minulla olisi mitään tärkeää kirjoitettavaa. Kauniit kannet nuhjaantuisivat käsilaukussa nenäliinojen, eväsleipien ja irtokolikoiden rutistuksessa eikä laukussa kovin isoa kirjaa voisi kantaakaan. Nuhjaantunut Muistikirja kauppalistoineen olisi pian vain muistikirja.

Kadehdin hienojen Muistikirjojen omistajia, koska minun on pakko myöntää, että olen muistikirjatyyppi.

Kategoria: Yleinen 15 kommenttia Kommentoi

Efraimin tytär kirjoitti 05.12.2007 - 20:05

Kirjoittakaamme siis käsintehdylle paperille niitä asioita jotka pitävät meidät elossa: maksalaatikkoa, kilo appelsiineja ja laktoositonta maitoa. Koirille rasvatonta piimää. On se meille tärkeää, vaikkakin keittiönpöydän ääressä tuherrettua.

Jälkikirjoitus: pitänee kirjoittaa myös milloin pitää mennä aamuvuoroon ja milloin iltavuoroon. Yövuorotkin ja etenkin nukkumispäivät... hmmm. Hommatkaamme paaaljooon käsintehtyä paperia. Paljon tärkeitä asioita pitää kirjoittaa.

Tuima kirjoitti 05.12.2007 - 21:02

Totta, trkeitähän nuo ovat, mutta haluammeko lukea niistä myöhemmin? Vaikka juuri niistä rakentuu arkemme? Kiitos, kun tönäisit ajatuksiani :)

olipakerran kirjoitti 05.12.2007 - 21:27

Minäkin olen muistikirjatyyppiä, ja itse asiassa nautin juuri muistikirjojeni arvaamattomasta sekasotkusta, elämän jäljistä. Mitä kuluneempi, sitä rakkaampi: kauppalistat, runolainaukset, omat yritelmät, kirjaluettelot, junassa tuherretut tärisevät piirrustukset kertovat minusta enemmän kuin hiotut lauseet siisteillä sivuilla.

Tosin lapsenlapseni ja muut myöhempien aikojen lukijat saattaisivat arvostaa selkeämpää käsialaa ja ymmärrettävämpiä rakenteita:).

Silumiini kirjoitti 05.12.2007 - 21:34

Niinpä! Minä en ole ollenkaan muistikirjatyyppiä, mutta voi miten haluaisin olla! Monta kertaa elämässäni olen tehnyt päätöksen alkaa muistikirjaihmiseksi, olen ostanut hienokantisen kalliin muistikirjan, johon en sitten kuitenkaan ole raaskinut kirjoittaa yhtään mitään.... Jos joskus tulee äkkiä mieleen joku runon aihio tai säe, nappaan lennosta ensimmäisen käteeni sattuvan paperilappusen ja raapustan siihen sen sitten sekavilla harakanvarpailla. Paperilaput ovat niin paljon helpompia, niistä ei tule paineita, itsesensuuri ei iske heti kättelyssä. Mutta eipä sellaisia säilytellä. Että kateeksi tosiaan käy ihmisiä joilla on Muistikirja (tai monta sellaista!), jonka joku jälkipolven ihminen voi vuosikymmeniä myöhemmin löytää jostakin vintin kätköiltä ja avata.

Tuima kirjoitti 05.12.2007 - 23:10

Arjen kirjo muistikirjassa, aivan. Ehkä joskus vuosien kuluttua se olisikin mukavaa selattavaa, nyt vain tuntuu siltä, että ne Suuret Ajatukset ja Oivallukset ovat jossain kauppalistan ulkopuolella - vaikka oikeasti se ei ole niin.

Silumiini, minäkin kirjaan usein tekstinpätkiä ja työaihioita epämääräisiin lappusiin, laskujen taakse ja sudokuruudukoiden väliin. Ongelma on siinä, ettei niitä sitten hannisi heittää pois ja koti täyttyy papereista. Muistikirjat olisvaty helpommin hallittavissa ja lopultakin siistimipiä...:)

Fredrika kirjoitti 06.12.2007 - 12:20

Oletko kenties lukenut Kultaista muistikirjaa vai mistä tämä äkillinen muistikirjakateus pääsi iskemään?

Nuorempana podin jotakin tuollaista, ja joskus jopa ostin yksinkertaisen kirjasen, - se vain pysyi tyhjänä kun nuorena muistaa ilmankin. Nytkin kannan sellaista mukana, mutta siitä on seurannut uudempi ongelma, muistista kirjaan vapautettu on kuin se kaapin pari kuukautta vanha säilykepurkki, jota ei muista ottaa käyttöön.

Onneksi olen lukenut joidenkin taiteilijoiden kertomia omista kirjoistaan.... ne lohduttavat kummasti. Ehkä keskeneräisten ajatusten taltioiminen on luultua vaikeampaa.

Tuima kirjoitti 06.12.2007 - 12:36

Kultaisen muistikirjan luin kauan sitten aika nuorena enkä pitänyt siitä silloin. Mutta jostain kirjasta tuo muistikirja-ajatus taas aktivoitui. Lapun syrjään kirjatut ajatukset ovat juuri keskeneräisiä. Ehkä kirjaan kirjattujen pitäisi olla "valmiimpia". Mutta näissä kommenteissa esiin tullut arki on kyllä myös tärkeää ja arkihan on keskeneräistä ja muuttuvaa.

sikuri kirjoitti 07.12.2007 - 03:48

Muistikirjasi tuo minulle mieleen "muisto"kirjan, joka kai on vieraskirjan ja diaarin välimuoto. Kun yleensä sotken ne kaikki, päädyn katselemaan kirjakaupan upeita laitoksia, joita olen joskus ostanut pari kolme. Ne on sit niin hienoja kotoa-katsottuna, ettei uskalla kajota. Seur. kerralla kirjakaupassa päätän ostaa Supermarketista vain tavallisen vihkon ja päällystää kannen jotenkin hienosti - askartelija kun olen.
Vaan muistiinpanot menee entiseen tapaan lappusille, katoaville. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tuima kirjoitti 07.12.2007 - 08:39

Tuo on lähellä sitä mitä kirjoituksessani hain: jotkut kirjat ovat niin hienoja, että tulee tunne, että niihin voi kirjoittaa vain Hienoja Mietteitä. Pitäisi löytää sopiva välimuoto: muistikirja, johon sopivat iloisesti sekaisin ylevät ájatukset ja kauppalistat. itsepäällystetty kuulostaa hienolta!

Elina kirjoitti 07.12.2007 - 13:11

Minulla on useita "muistikirjoja". Tai ne ovat sellaisia tavallisia kierrekannellisia vihkoja. Haluaisin keskittää kaikki samaan kirjaseen, mutta jotenkin koko homma on lähtenyt käsistä ja tartun siihen vihkoon, joka on lähempänä.

Yritän myös laittaa päivämäärät raapustuksiin, mutta suurimmasta osasta ne puuttuu. Lisäksi toisen vihkosen väliin on kertynyt sanomalehtileikkeitä, joille minulla on kyllä erikseen kansio. Siitäpä tulikin mieleeni, että voisin panna asioita ajan tasalle.

Vihkoon kirjoittelen, mitä mieleen tulee. Joskus puolikkaita runoja (kännissä on tullut kirjoiteltua ja sitten seuraavana niitä päivänä on jännittävää lukea) tai vain aiheita, joista haluan ottaa selvää/kirjoittaa paremmin. Se on sellainen ideavihko ehkä enemmänkin.

Tuima kirjoitti 07.12.2007 - 13:30

Minulla on tällä hetkellä yksi laukkuun sopiva pieni muistikirja, jossa on lähinnä lyijykynällä raapustettuja kokousmuistiinpanoja, työmuistutuksia ja unenpöpperössä kirjoitettuja blogikirjoituksen aihioita. Tyypillisesti sellainen, joka kokoukseen rynnistyksen lomassa ostettaessa näytti kivalta, mutta kotona ei enää niinkään. Eikä taatusti käsintehtyjä kansia eikä -paperia.

Kierrevihkoista saa kyllä kätevästi revittyä irti ns. vahinkosivut, tosin siitä saa mukavasti riivittyä paperia irtovesteille ja kohta vihko onkin ohuttakin ohuempi.

Mutta sanomalehtileikkeet. Niiden säilytykseen ja arkistointiin tarvitsisin hyviä vinkkejä.

HeidiR kirjoitti 07.12.2007 - 14:32

Minä en ole koskaan kutsunut Niitä muistikirjoiksi. Ala-asteella ja yläasteella ne olivat päiväkirjoja. Ja sitten taidekoulussa löydettyäni Ne uudelleen, Ne saivat nimen: Luonnoskirja.

Tuolta www-linkistä voi käydä katsomassa miltä näyttävät taidekouluajan luonnoskirjani, jotka ovat täynnä epämääräisiä merkintöjä ja harakanvarpaita sekä käppyröitä ja kuvia, suttuja ja epämääräisyyksiä.

Vaikka kirjalla olisi hienot kannet ja herkkä paperi, siihen saan kirjoittaa ja piirtää mitä itse haluan, koska se on MINUN. 17-vuotiaana piirsin päiväkirjani viimeiselle sivulle suuren miehisen elimen ja viereen kirjoitin, että minähän saan piirtää päiväkirjaani mitä haluan. Mielessäni kuvittelin äitini ilmettä, jos hän joskus vain kehtaakin lukea päiväkirjaani... Hähää.

Tuima kirjoitti 07.12.2007 - 16:12

Minulle taas päiväkirja ja muistikirja ovat aivan eri asioita. Totta kai hienolle paperille voii kirjoittaa mitä haluaa, mutta minullaon aina tunne, että silloin pitäisi panostaa enemmän. Ja kun näkee toisten todella hienoja Muistikirjoja, sitä katselee pienellä epätoivolla omaansa, jossa ainoat piirustukset ovat kokouksesissa pitkästyneinä raapustellut tunnistamattomat kuviot.

sikuri kirjoitti 10.12.2007 - 05:02

Ja sitten - voi kauhistus! Tyttäreni, jolta olen perinyt ihastuksen hienoihin päiväkirjoihin/muistikirjoihin sanoo yhtäkkiä, että eihän hän enää kirjoita mitään käsin minnekään, vaan tallentaa kaiken komputterin uumeniin. Voi pelästystä!

Tuima kirjoitti 10.12.2007 - 13:10

pelästys tosiaan. Entäs jos kovalevy hajoaa niin kuin meillä kävi ja korjaaja ilmoittaa, ettei kaikkea tietoa saatu pelastettua? Entä jos tietokoneeella pidetty päiväkirja häviää?