Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.03.2006 - 20:50
Kirja-addikti ja Tienpäällä ovat tämänpäiväisissä kirjoituksissaan sivunneet aiheita, joita pohdin aina silloin tällöin. Nimittäin naisen ulkonäköpaineita ja naisartisteja. Jokainen nainen miettii ulkonäköään, vaikkei paineita suostuisi ottamaankaan. Mutta miksi minusta tuntuu, että paineet kasvavat ja muuntuvat vuosi vuodelta yhä enemmän naisia alentaviksi ja paine kohdistuu nimenomaan nuoriin naisiin ja teini-ikäisiin tyttöihin?

Kirja-addikti lainaa Eva Dahlgrenin tuoreessa kirjassaan Kuinka lähestyä puuta esittämiä ajatuksia siitä miten musiikkibisneksen suosimat puolialastomat naistähdet ajavat tyttöjä unelmoimaan kirjojen pariin. Kommenttikeskustelussa pohdimme Madonnaa. Olen pohtinut varsinkin häntä tämän asian tiimoilta viime aikoina paljon. Onko Madonna todellakin viihteen naiskuvan uudistaja ja naiseuden vallankumouksellinen vain muokkaako hän imagoaan suhdanteiden mukaan raha, maine ja valta mielessään? Mikä on Madonnan sanoman ydin? Minä en jaksa pitää Madonnaa uudistajana, vallankumouksellisuuskin on niin ja näin. Huumoriahan hän ei ole viljellyt lainkaan. Minulle ei ole selvinnyt hänen roolileikkiensä ydin. Hän on vain tehnyt itsestään musiikkiseksin kuningattaren ja siten näyttänyt tietä yhä enemmän pornoistuville musiikkivideoille ja laulutähtösille. Mitähän hienoa siinä on? Britneyspearsit, christina-aquilerat ym. nuoremmat naistähdet ovat seuranneet Madonnan viitoittamaa tietä, mutta ovatko he miettineet onko valittu tie järkevä? Luulevatko he jossain vaiheessa pääsevänsä seksi-imagoastaan eroon ja saavansa arvostusta vakavasti otettavina muusikoina? Onko kenenkään mieleen juolahtanut minkä kuvan nämä iso- ja pikku-madonnat antavat naiseudesta ihailijoilleen, lukemattomille pikkutytöille? Markkinaihmiset ainakin ovat osanneet asiaan tarttua. Ei tarvitse kuin miettiä minkälaisia vaatteita eri vaateliikkeet pikkutytöille nykyisin tarjoavat.

Pohdiskelin Kirja-addiktille, että Madonnan sanoman ydin voisi olla "Katso minua", jonka takana luuraa "Näe minut". Tuo "Näe minut" on minusta keskeisempi näistä kahdesta. Onko halu tulla nähdyksi ollut kimmoke kaikille Madonnan roolipeleille? Jos on, niin kenen hän on halunnut näkevän itsensä?


                


Nainen on arvioivan ja kriittisen katseen kohteena hyvin pitkään, en tiedä muuttuuko katse naisen ikääntyessä. Eräs viisikymppinen nainen sanoi kerran, että vanhenemisen paras puoli on se, että ei ole enää miesten arvioivan katseen kohteena. Kriittisestä katseesta voi olla välittämättä, mutta sitä ei voi ohittaa kokonaan. Tienpäällä kirjoitti, että ulkonäköpaineet kohdistuvat nykyisin myös miehiin. Pitäisikö minun ilahtua asiasta? Siinäs saavat tuta omaksumansa katseen armottoman kriittisen painon? Ei se ilahduta. Olisin toivonut ulkonäköpaineiden purkautumista, en niiden laajentumista myös miehiin.

Tassu kirjoitti 21.03.2006 - 22:53
Oletko kuullut Kaija K:n laulun Läpinäkyvää? Siinä mielestäni viitataan vanheneviin naisiin, jotka eivät enää kiinnosta ohikulkijoita, ja joiden läpi ikäänkuin katsotaan.

Ensin viitataan laulajan ikään:
"Minä tänään ruuhkabussissa ensi kertaa ymmärrän
että alkuun on jo matkaa loppua enemmän
- aika paljon enemmän."


Ja myöhemmin: "Muistatko kun kysyit mistä tällaiset tytöt tehdään?
Nyt kun kaikki kulkee ylitseni taidan tietää:
olen läpinäkyvää."


Tassu kirjoitti 21.03.2006 - 22:54
Jahas, tuo italic ei näemmä toiminutkaan kommenteissa. Sori sotkut.
Tui kirjoitti 21.03.2006 - 23:09
Tuntematon kappale minulle. Mutta lyriikat ovat kiinnostavat. Niin, läpikatsominen, se on kai keski-ikäisen naisen kohtalo, jos ei ole joku Helena Lindgren tai vastaava. En tiedä onko miehillä sama läpikatsomisen kohtalo.
SusuPetal kirjoitti 21.03.2006 - 23:37
Tuo läpikatsominen voi todellakin olla positiivisesti ajateltuna myös hyvin vapauttava havainto, niin kuin kirjoitit tuon 5-kymppisen naisen todenneen.
Myös omalla kohdallani olen ajattellut asian tällä tavalla: nuorena mietti, miltä näytän, miltä vaikutan, mitä ihmiset ajattelevat nähdessään minut, joten aina piti olla -jos ei edustava, niin tietoinen itsestään.
Mutta nyt. Nyt tiedän, ettei kukaan kiinnitä minuun sen kummemmin huomiota, ellen nyt satu järjestämään kohtausta yleisellä paikalla(jos silloinkaan katsovat). Olen tietyn ikäinen, saan olla katseilta rauhassa. Se on mukavaa.
Hmm, saatoin minä olla katseilta rauhassa nuorempanakin, mutta ainakin silloin ajattelin asian olevan toisin:)

Madonnan markkinoima maailmankuva ja arvomaailma ovat aina tuntuneet minulle vierailta -tehdä itsestään tuote, jolla hallita ja pitää valtaa(niin kuin hän käsittääkseni on asian ilmaissut). Ei iske minuun, eikä se mielestäni ole inhimillinen maailmankuva, joten en voi suositella sitä pikkutytöille tai ylipäänsä kenellekään.
SusuPetal kirjoitti 21.03.2006 - 23:38
Hah, kuulostinpa tuossa viimeisessä lauseessa juuri siltä mitä olen:))))
elvis kirjoitti 21.03.2006 - 23:38
Eikö tossa ole vähän sellanen "mitä toi äijä tossa kyylää"/"eiks kukaan mua huomaa" - asetelma? - koskaan ei ole oikeen hyvä.
Näkymättömyydessä, oman kokemuksen mukaan - taas on miehet paremmassa asemassa. Nuorena on itseään täynnä ja pärjää omillaan ja iän myötä ruvetaan ottamaan enemmän vakavasti ja tulee huomatuksi -ystävällistä palvelua ja hymyjä.
Onko ihan oikeasti niin, että aikuinen nainen ei koe tunnetta, että "noihan kuuntelee mua"?
Tui kirjoitti 21.03.2006 - 23:53
Kyllä minä koen tuon kuuntelu-tunteen ja se on minusta hyvä tunne. Mutta ulkonäköpaine, josta kirjoitin, on myös olemassa. Se mitä siinä vastustan, on eräänlainen tasapäistäminen sekä se, että siinä vaaditaan ihmisiltä jotain sellaista, mitä harva pystyy täyttämään. Lisäksi kuka sen kuvan luo? Kuka päättää millainen on sovelias ulkonäkö?

Viihdemaailman tarjoama kuva naisista ja seksuaalisuudesta on aika kauhistuttava, koska sitä viihdehöttöä imevät itseensä kehittymässä olevat tytöt ja pojat, jotka luulevat, että porno = seksi, nainen = aina valmis, mies = panokone, tavallinen = ruma ja halveksittava jne. Aikuinen pystyy oman elämnkokemuksensa perusteella tekemään eron viihdekonventioiden ja todellisuuden kanssa, mutta pystyykö joku teini-ikäinen siihen?

Se mitä ajan tässä takaa on sellainen hiljainen piilovaikuttaminen, joka muokkaa asenteita ja käsityksiä. Esimerkkinä sinänsä pieni juttu, vaikka oikeasti se ei pieni ole, jos sitä miettii. Aiemmin naiset tekivät kaikkensa, että rintaliivit eivät näkyisi, sitten tuli muoti että niiden pitikin suorastaan näkyä. Siis haloo, ne on alusvaatteet! Samoin naisten pikkuhousujen oli sallittua näkyä farkkujen kauluksesta, ja niiden piti olla stringit tietenkin. Mutta edelleen ne ovat alusvaatteita vaikka kuka muotiguru sanoisi sitä muoti-ilmiöksi ja suorastaan lähes asusteeksi. Pojatkin saavat esitellä bokserinsa (!!!) kuminauhaa housunkauluksestaan. Mutta ei kukaan jätkä paljastaisi stringejään. Naisten oletetaan riemumielin paljastavan pakaransa, mutta kuka olettaa sitä miehiltä? Kysyn vaan.
tienpäällä kirjoitti 22.03.2006 - 08:34
Miehilä on niin karvaiset takamukset, ettei niitä kukaan halua nähdä. Julkisesti ainakaan, korkeintaan kahden kesken, ja soon taas ihan eri juttu... Todellisista Naisista ei tule läpinäkyviä vielä 90-vuotiainakaan - jos on persoonaa ja luonnetta riittävästi, se tunkee näkyville kurttuisemmankin nahkan läpi.
Viides rooli kirjoitti 22.03.2006 - 09:04
Länsimaisessa kulttuurissa on jo pitkään ollut naisen osalta ihanteena barbityyppinen, hoikka ja kurvikas vartalo eli naismalli, jollaisia on todellisuudessa vain promillen verran väestöstä. Täytyy myös muistaa, että mediassa ja mainoksissa todellisuutta muovataan. Tavallinen ihminen ei aina muista tai ehkä edes tiedä, miten paljon kuva-aineistoa manipuloidaan, vaan hän ottaa käsitellyt kuvat todesta.

Mediapsykologi Anu Mustosen mukaan mediassa ja mainonnan parissa työskentelevät ammattilaiset ovat usein niin turtuneita tarjoamaansa aineistoon, etteivät he välttämättä ymmärrä sen haitallisia tai jopa vaarallisia piirteitä. Tunuu tylsältä haukkua omaa leipäpuuta, mutta Mustosen väite on valitettavan totta. Hätkähdän aina, kun näen juttuja tai tv-ohjelmia ihmisistä, jotka haluavat plastiikkakirurgian keinoin tehdä itsestään jonkun muun, yleensä tunnetun julkkiksen, näköisen. Miksi todellisuus ei kelpaa? Siksi, että vain tietyn näköisille ja muotoisille kaikki on mahdollista, rahaa sataa, partnerit pyörivät ympärillä ja elämä hymyilee. Senhän todistaa yhä viihteellisemmäksi muuttunut mediakin. Ja mitä enemmän stereotypioita tarjotaan, sitä vahvemmin se kaventaa ihmisten näkemyksiä.
elvis kirjoitti 22.03.2006 - 09:25
Olisikohan "länsimaisessa kulttuurissa" vähän liian rohkeasti sanottu.
Paremminkin voisi ajatella barbi-ihanteen elävän siellä, missä ryöstöviljely on maan köyhdyttänyt ja kuihduttanut kulttuurin hengiltä..
Anu kirjoitti 22.03.2006 - 09:53
Elvis, missä sellaisia alueita on? Eihän kulttuuri sentään ole kuihtunut kokonaan hengiltä täälläkään, vaikka barbi-ihanne vallitseekin.

Mitä Madonnaan tulee, minä luulen, että ensin hänen toimintansa onkin saattanut olla vallankumouksellista ja vapauttavaa, mutta sittemmin se on kääntynyt itseään vastaan ja synnyttänyt toisenlaisen vankilan.
Viides rooli kirjoitti 22.03.2006 - 11:22
Hei Elvis, mielestäni voidaan puhua perustellusti länsimaisesta kulttuurista. Ihan heti ei tule muuten ajatelleeksi, että puheena olevan barbivartalon esikuvista yksi, itse Barbie-nukke, on jo 47-vuotias. Siinä ajassa ehtii tehdä melkoisen invaasion tyttöjen maailmaan, kun avuksi on sittemmin valjastettu koko mediakoneisto: mainokset, tv, lehdistö ja uusimpana netti: http://barbie.everythinggirl.com/ Aika tehokasta asennemuokkausta, etten sanoisi.
Anu kirjoitti 22.03.2006 - 11:35
Ovatkohan Barbiet muuten aina olleet yhtä laihoja vai ovatko nekin laihtuneet aikojen kuluessa, niinkuin kauneusihannekin?
elvis kirjoitti 22.03.2006 - 11:43
Nytkö se kävi, että minut ( ja melkoinen joukko muita)
tiputettiin länsimaisen kulttuurin ulkopuolelle.
No, saattaa olla, että kestän.
Viides rooli kirjoitti 22.03.2006 - 12:03
Hei Anu, yritän muistella, sillä 1960-luvulla saamani nuket (Barbie ja Ken) ovat ajan pyörteissä kadonneet. Laihuutta en osaa arvioida, mutta muistan ihmetelleeni, miten pitkät kädet ja jalat niillä olivat suhteessa vartaloon.
Anonyymi kirjoitti 22.03.2006 - 12:07
Hei, minulla on kotona omia ja tyttäreni barbie-nukkeja. Ero 1960-ja 1970-luvun ja nykypäivän nukkejen välillä on hiukea. Ensinnäkin 60-luvulla B:n rinnat olivat pienet ja lantio kapea. Tuolloin oli myös lyhythiuksisia nukkeja. Nykyisillä on samaa vain kämmenten ja jalkaterien suhteeton pienuus (vanha kuvismaikan vinkki: kun piirrät ihmisvartaloa, muista, että ihmisen kämmen on samankokoinen kuin kasvot ja jalkaterä on yhtä pitkä kuin käsi kyynervarresta ranteeseen - pitää muuten paikkansa!)

Nykyisllä barbie-nukeilla on suuremmat rinnat, lantio, takamus ja tukka kuin aikaisemmin. Vyötärö sen sijaan pysynyt edelleen hyvin hoikkana, vaikkei 1960-luvun korsetteja käytä kuin Madonna-keikkaillessaan...

Madonnasta: Harmistuin, kun kuulin kuinka joku huuteli, että luovuttais sekin mummo jo. Kukaan ei ole ollut vaatimassa Rollareita lopettamaan - ainakaan ikänsä vuoksi! Miksi miäsrokkarit saavat näyttää ja käyttää yllään mitä tahansa, narkkareiltahan osa niistä näyttää, rimppakinttuineen.

Minulle Madonna-hahmon nykyinen totisuus ja ankaruus on ollut vierasta ja pelottavaa. kaukana on alkuaikojen hulluttelu. Frozen on edelleen lempibiisini. Minusta Madonna on moni-ilmeinen biisien tekijä. Sitä en haluaisi unohdettavan. Hän on toki myös taitavabisnes mies, mutta niin on Bonokin jne.
tuulisuoja kirjoitti 22.03.2006 - 12:08
Huups, innostuin niin, että nimikin unehtui. Minä olen siis tuo A.Nyymi.
Tui kirjoitti 22.03.2006 - 14:47
Tienpäällä, kaunis ajatus 90-vuotiasita naisista. Toivottavasti totta. Tosin kaikki me emme ole birgittaulfssoneita ja seelaselloja...

Viides rooli, e voi kuin olla samaa mieltä kanssasi. Valaisevaa tuo mainosihmisten ym. turtumus. tekevät liian helppoja ratkaisuja?

Elvis, pysyttele nyt vaan länsimaisen kultuurin laidan tällä puolen, kulttuuria on muutakin. Mutta se ei muuta sitä asiaa, että julkisuudessa naisihnateeksi on nostettu tuo Viidennen roolin esittlemä hahmo. Mieti mainoksia, viihdeohjelmia, julkkiksia. Niissä naiskuva on tuo ja vähitellen se muokkaa meidän odotuksiamme, vaikka sellaisia neisia ei ole olemassa kuin - mainoksissa ja viihdemaailmassa (ja millä hinnalla hekin siltä näyttävät).

Anu, hyvä huomio tuo vankila, Madonna on ehkä huomaamattaan joutunut omaan julkisuusansaansa.

Anu ja Tuulisuoja, minullakin on vanhoja barbeja säästössä, yksi lyhythiuksinenkin eikä pitkähiuksisten tukkakaan ollut mikään epänormaali ennätystenkirjatukka. Muistan lapsena kerran kysyneeni äidiltäni haluaisiko hän olla barbin näköinen. Vastaus oli tiukka ei, koska silloin kaikki miehet vain pörräisivät ympärillä koko ajan. Kommentti on ensimmäinen tietoinen tajuni miehisestä katseesta.
tuulisuoja kirjoitti 22.03.2006 - 16:45
Au, nyt putosin! Siis on kurjaa ja kamalaa, kun miehet pörräävät ympärillä? Ja on kurjaa ja kamalaa olla näkymätön? Päättäkää nyt, kumpaa! ;o))

Noh, tajusinhan minä. Keski-Euroopassa olen kyllä nähnyt hyvin kaunista ikääntyneiden naisten kohtelua. Johtuisikohan siitä, että ikää sittenkin kunnioitetaan siellä vielä. En tiedä amerikkalaisesta todellisuudesta, mutta Californiassa vieraillessani kiinnitin huomioni siniharmaahiuksisiin rouviin, jotka eivät mistä olleet näkymättömiä... ;o)

Heh, siis Madonna on vuoden Barbieta vanhempi. Muovia molemmat? ;o) Entä Madonnan taitelijanimi?
Ristiriitojen hakua, naiskuvan kyseenalaistamista, minuuden tietoista häivyttämistä myytin takaa?

Tui kirjoitti 22.03.2006 - 17:28
Arvioivan ja kriittisen katseen kohteena oleminen ei ole näkymättömyyden/läpinäkyvyyden vastakohta. Näkymättömäksi nainen muuntuu, kun hänessä ei enää ole mitään kriittistä katsetta kiinnostavaa.
Tui kirjoitti 22.03.2006 - 18:10
Unohtui äsken: kriittisen katseen vastakohta lienee jokin hyväksyvä katse, tasa-arvoinen tjs. Kunpa joku keksisi paremman ilmauksen.
tuulisuoja kirjoitti 23.03.2006 - 09:46
Kirjoitit, Tui, huolestasi nuorten tyttöjen (ja aikuistenkin) ulkonäköpaineista. Huoli on aiheellinen, mutta uskon silti, että tilanne ei ole aivan toivoton.

Minusta käsite 'pissis' (pissaliisa/-lasse) on luotu ironisoimaan trendien perässä kiitäviä. Myös aikuinen voi olla pissis, jos ulkonäkö ja oma ego näyttävät vievän liikaa tilaa. Toisaalta, pissiksiin ei suhtauduta kovin ankarasti, useimmiten se kai koetaan ikään kuin elämänvaiheeksi: - ai, siitä on tullu pissis.

On esim. urheilijatyttöjä, joille urheilu antaa andorfiineja. On heppatyttöjä ja eläintenhoitajia, jotka saavat 'karvaterapiaa'. Hevosten kanssa toki paljon muutakin: ratsastus on hyvää liikuntaa ja urheilua, hevosen hoito edellyttää vastuuntuntoa ja siihen voi kanavoida ensimmäiset rakkaudenkaipuunsa. Minä ainakin muistan, että broidin meillä toisinaan vieraileva koira antoi paljon lohtua: vaikkei kukaan ikinä rakastaisikaan - niin tuo koira ainakin!

Sitten on vaihtoehtotyttöjä, älykköjä jne. Tytöt voivat harrastaa teatteria, larppausta, kirjallisuutta, mangaa + japanilaisuutta yleensäkin, kuvataiteita, musiikkia jne. Vaikka tyttö olisi kuinka ujo, hän voi silti hakeutua esim. harrastajateatteriin, sillä rooli näyttämöllä on ERI asia, rooli suojelee, ei ole minuuden paljastusta (vaikka olisikin, se ei näyttäydy niin).. ;o)

Harrastavaa ihmistä katsotaan MYÖS. Baletti, tanssit ja esim.luistelu ovat erittäin ankaria katseenkohteena olemisen -harrastuksia. Kateus voi olla lujaa, jopa niin, että palkataan joku katkomaan kilpailijan jalka ennen kisoja..

Tarkoitan siis: on vaihtoehtoja! On mahdollisuus olla monin tavoin ihminen; nainen, mies, lapsi, nuori, aikuinen.

Kirsti kirjoitti 23.03.2006 - 10:04
Hyvä päre, hyviä kommentteja. Kiitos.
Tui kirjoitti 23.03.2006 - 11:12

Kiitos Kirsti ja kaikki kommentoijat.

Tuu, kyllä vaihtoehtoja on, tytöt voivat hakeutua erilaisiin harrastuksiin rakentamaan omaa identiteettiään. Mutta eivät he kuitenkaan pääse pakoon stereotypioita ja naisiin ladattuja (ulkonäkö)odotuksia ja vaatimuksia. Mutta ehkä saavat omaa itseään pönkitetyksi niin paljon, etteivät ala noudattaa kohtuuttomia odotuksia vaan osaavat rakentaa minuuttaan omansa kaltaiseksi.

Minusta pissis ei ole myötäsukainen nimitys, siihen liittyy paljon negatiivista. Mutta totta, pissis-vaihe menee useimmilta nopeasti ohi.

Pieniä huomioita sieltä täältä ala-asteikäisistä tytöistä:
- jo 10-vuotiaat joutuvat aikuisten miesten arvioivan katseen kohteeksi
- pikkutytöt esittävät koulun juhlassa tansseja, joiden liikekieli on Britney Spears -videoista; muut koululaiset yökkäävät ja vanhemmat eivät nolousjärkytykseltään tiedä minne suuntaan katsoisivat
- koulu kieltää meikit, minihameet ja napapaidat, koska niiden ei katsota soveltuvan ala-asteikäisten pukeutumiskoodiin
- 11-vuotias parahtaa ettei voi elää, jos joutuu noudattamaan koulun meikkikieltoa ja saa sitten opettajan erityisluvalla jatkaa meikkaamista.
Tui kirjoitti 23.03.2006 - 11:32
Kannattaa muuten käydä lukemassa Tommin kirjoitus Märkärupinen maailma, joka myös sivuaa ulkonäköteemaa. Juttu löytyy osoitteesta http://rtommik.blogspot.com/
tuulisuoja kirjoitti 23.03.2006 - 18:11
Tui, sitä juuri tarkoitin. Tytöt voivat rakentaa identiteettinsä onneksi monin tavoin. Pojilla tuo näyttää tai oli ainakin jokin aika sitten melkein vielä kapeampaa. Vain tietyt 150 e farkut kelpasivat ja tiety skeittikengät... Juttelin tästä jonkin verran ja usemapikin vanhempi oli havainnut saman. Kilpavaristelu kännyköiden, (skeitti- ja lumi)lautojen, lektroniikan saralla on kovaa. Tytöille ostetaan helpommin halpiskänny. Viikkorahathan olivat myös tytöillä...pienemmät kuin pojilla... mmmrrrr.

Kyllä, pissis on negatiivinen, jopa hieman halveksiva termi. Mutta haluan katsoa näitä itseään ylikorostavia, ylimeluisia, ylimeikattuja,sotkevia nuoria jotenkin lempeästi silti. Nuoruus se siinä tempoo. Heheh, aika ärsyttävän tätimäisesti sanottu, mutta esim. 18-v. poikani hihkaisi jokin aika sitten: mäkin oon ollu pissis, se oli hauskaa! -Aikansa.



tuulisuoja kirjoitti 23.03.2006 - 18:21
Voi kyllä kysyä, miksi vanhemmat antavat periksi kaikelle hössötykselle. Minulla oli lapsena kaveri, joka ei koskaan saanut mitään, jos aloitti lauseella: - Mutku kaikil muil on... Olen itse päätynyt toteuttamaan samaa. Perusteluksi ei ainakaan aina, heh, riitä pelkkä muilla-argumentti.

Tuo open erikoislupa 11-vuotiaan meikkaamisenen kuulostaa kyllä ihmeelliseltä. huh.

Tytärtäni olen kyllä ohjannut siinä, miten suhtautua aikuisten miesten ja poikien katseisiin ja eleisiin. Olen sanonut, ettei niitä tarvitse hyväksyä, mutta ei katsetta voi kieltääkään. Rajan vedin selkeästi koskettamiseen: - Kehosi on Sinun, kunnioita ja arvosta sitä. Sinä itse määräät siitä ja päätät kuka saa koskea ja kuka ei.

Olen myös useasti kiittänyt tyttäreni kiiltäviä hiuksia, pitkiä silmäripsiä jne. Tahallani olen vältellyt näitä vakituisia ominaisuuksia (oletpa kaunis, hoikka, sopiva, ihana). Parasta manna näyttää olevan silti oman ukin ja oman isän kehut! Voi kuinka miehet uskaltausivatkaan jumaloimaan tyttäriään! Se on lääkettä, joka parantaa. Valitettavasti anoreksia voi silti puhdeta... mutta välillä tuntuu, että samaan aikaan kun media suoltaa tätä ulkomuotohölöä, vanhemmat vaikenevat siitä itse, koska eivät itse tiedä mitä tehdä..
Tui kirjoitti 23.03.2006 - 18:55
Niinpä, nuoresta se jo alkaa se tyttäjen ja poikien erottelu... Ja kuitenkin on paljon vanhempia, jotka tekevät kaikkensa ollakseen tasapuolisia tyttöjensä ja poikiensa kanssa. Kuinkahan paljon muuten sisarukset vaikuttavat nuorten mies- ja naiskuvien rakentumiseen? Joskus olen lueskellut joidenkin muisteluksia, mutta niissä ihaillut sisarukset ovat olleet selkeästi vanhempia.

Mies- ja naiskuvan luomisessa auttaisi (ehkä?) kummasti se, jos tytöt ja pojat voivat olla tasaveroisia kavereita keskenään, ystäviä ilman romanttisia virityksiä
Petra kirjoitti 26.03.2006 - 08:12
Hei Tui, tapaamme jalleen! Kiitos Blogilista ehdotuksestasi seka ohjeistuksesta. Olen jo koukussa! Olen mielenkiinnolla lueskellut kirjoituksiasi (seka muita linkkeja aiheen ymparilta) liittyen naisten ulkonako paineisiin, omiin ja ulkoisiin. Olen samoilla linjoilla kanssasi. Mietin etta sinua saattasi kiinnostaa kirja PORNIFIED How pornography is transforming our lives, our relationships, and our families. Pamela Paul 2005. Erittain mielenkiintoinen nakemys siita missa ollaan ja minne ollaan menossa. En tosin tieda saako kirjaa Suomesta mutta tilatahan voi mita vaan!
Tui kirjoitti 26.03.2006 - 11:06
Hei Petra! Tervetuloa kyläilemään blogiini. Tuo kirja vaikuttaa kiinnostavalta, yritän saada sen käsiini.

Toivottavasti löydät paljon kiinnostavia uusia blogeja listan ja vierailemiesi blogien linkkilistojen ja kommenttien jättäjien kautta!
Liisa kirjoitti 29.03.2007 - 23:14
sain eilen tesktarin ex-rakastajalta: "arvostan sua ennen kaikkea naisena - älykkäänä, aktiivisena ja päästään sekaisin olevana naisena"

ai miks mä suutuin? sehän oli kohteliaisuus - oletpa pitkä kääpiöksi, fiksu idiootiksi...

miten voi esiintyä vakuuttavasti, jos joku tuijottaa tissejä sen sijaan että keskittyisi siihen mistä yrität puhua?

miten voi rakentaa itseään ihmisenä kun ulkopuolinen maailma referoi persoonallisuuden viehättäväksi yksityiskohdaksi hyvännäköisessä takapuolessa?
Tui - Tuima kirjoitti 30.03.2007 - 00:18
Hyvin sanottu. Aika usein tulee mieleen, että naisen ulkonäkö on mukana arvioissa, vaikka ulkonäköä ei mainittaisikaan. Jotkut kohteliaisuudet kuulostavat sellaisilta, vaikka puhuja ei ehkä niin olisitarkoittanut. Ehkä vain on niin, että monet asenteet istuvat niin syvässä sekä asenteissa että kielessä.
Sara kirjoitti 08.03.2009 - 18:16
"sain eilen tesktarin ex-rakastajalta: "arvostan sua ennen kaikkea naisena - älykkäänä, aktiivisena ja päästään sekaisin olevana naisena"

ai miks mä suutuin? sehän oli kohteliaisuus - oletpa pitkä kääpiöksi, fiksu idiootiksi..."

Aika omituinen tulkinta. Ei taida olla arvomaailmasi tai ajattelutapasi ihan kohdallaan, jos näit viestin henkilökohtaisena loukkauksena. Huhhuh!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter