Olen aina tervehtinyt bussikuskeja. Sen mikä takahikiällä nuorena oppii, sen vanhana kaupungissa taitaa. ;) Paikallisbussien kuljettajat tosin saattavat katsoa kummastuneina, mutta pitkien linjojen kuskit tervehtivät enempi vähempi iloisesti takaisin.

Joskus muinoin paikallisbussien kuljettajia ei tervehditty, niin paitsi ehkä joskus vanhat mummot, sellainen muistikuva minulla on. Nykyään kyllä monet säännöllisesti ja se on minusta oikein.

Tuo viimeinen on erittäin järkevää toimintaa. Minä teen aina KAIKKENI välttääkseni viikonlopun siivoustoimintoja (musiikin kuuntelua, television katselua, baarissa istumista, blogien lukemista ja kirjoittamista). Minusta se on vain erittäin järkevää ja rationaalista toimintaa :)

Minä olen aina tervehtinyt bussikuskeja, peruskaupunkilainen olen, ei kokemusta pitkänmatkanbusseista. Eräs tuttu kuski kerran sanoi minulle, että tuntuu hullulta, jos ihmiset eivät tervehdi tullessaan bussiin, Yleensähän on tapana tervehtiä, kun tullaan jonnekin.

Fuusiojazzista ei arvitse pitää. Hui. Kamala ajatuskin.

Viikonloppusiivousta voisi välttää typerimmilläkin tavoilla. Bloggaaminen ja ajatuksia herättävät kysymykset eivät ole mikään tekosyy, vaan tärkeää tekemistä.

Voi kiitos, nyt tunne itseäni niin laiskaksi ihmiseksi. No, huomenna taas töihin.

Minäkin tervehdin bussikuskeja, minusta se kuuluu asiaan niin peruskaupunkilainen kuin olenkin. Tosin vielä(kään) en ole oppinut huikkaamaan heiheitä takaovelta poistuessani, mutta kiitän kyllä jos käytän etuovea.

Susu, nyt on Waits vaihtunut Wynona Carriin. Kiitos vinkistä, aika makee ääni.

Vau! Mistä sinä löysit Wynonan levyn? Eikö olekin ihana ääni! Onko sillä levyllä Please, Mr Jailer? SE on hieno kappale.

Kirjastosta lainasin, tietysti. Levy on Jump Jack Jump. Ja hienolta tuo kappale kuulostaa. Jännä ääni, en ole ennen kuullutkaan Carria. Svengaa.

Minulla on se sama levy, sekä aikoinaan ostettu vinyyli että cd. Hyvää siivous...eiku jumppa...eiku perjantaimusiikkia:)

hoopo juttu, mutta ensimmäinen ajatukseni ekan kappaleen aikana oli, että onpa hyvää siivousmusiikkia. Mutta en sitten heti aloittanutkan. Nyt kyllä pitäisi. Hohhoijaa.

Oi, miten loistava tapa vältellä siivousta! Hyvästi imuri, lähdenkin tästä rustaamaan mieltäni riivanneita pähkäilyjä blogiin.

Hestia, ANTEEKSI, poistin vahingossa kommenttisi, minun piti tulla vierailulle blogiisi ja painoin väärää linkkiä. Hestia sanoi olleensa kiintynyt WAitsin ääneen jo parikymmentä vuotta ja espoolaisena aina tervehtivänsä bussikuskeja.

Waitsillä onkin hieno ääni ja hyviä kappaleita. Alice-levy oli minulle vieras, lainasin sen kirjstosta Kirja-addiktin kirjoituksen perusteella. Hieno levy.

Viides rooli, pois vaan imurin äärestä (tai ainakin kohta). Pikasiivous keittiössä: astiat koneeseen ja kone päälle. Kaaokseen se auttaa jo hieman...

Kukas sitä nyt perjantaina iltaseitsemältä siivoaisi? Toisaalta itse pyrin aina imuroimaan mahdollisimman nopeasti, sillä kaikki äänetön siivoaminen ei sen jälkeen tunnu siivoamiselta, kun voi keskittyä musiikkiin, vaikkapa Rubinin tuottamaan Neil Diamondin 12 Songs -levyyn, joka on kerrassaan, siis tosi, eikun aivan...

No eihän sitä kukaan järkevä ihminen siihen aikaa siivoakaan, me laiskimukset vain. Minä en tunne äänetöntä siivousta, ennen kuin pääsen imuroimaan, on pakko raivata ja järjestää ja imurointi ikäänkuin kruunaa koko homman. Musiikki soi siis meillä ennen imurointia.

Neil Diamond, hmmm, ennen mustatukkainen mies, joka samettisella äänellä lauloi amerikkalaista iskelmää? Esiintyi elokuvissakin? - - Jep, sama mies, tarkistin IMDb:tä. Sillä oli joskus joku hyvä kappale. Onko tämä kuuntelemasi levy siis kerrassaan hieno vai eikun aivan kamala?

Levy, jossa on biisi nimeltä Hell Yeah, ei voi olla huono. Vaikka tuottaja Rubinin rahanhankintakeinoina olisikin myös kehäraakkien piippuun ajaminen, niin jos loppuun mennään tällaisella musiikilla, on kaikki minun puolestani ok. Siis mahtava, sävykäs levy kaverilta, joka tosiaankin sekosi iskelmään. Minä en niitä enää muista. Onhan tuo Rubinkin aikamoinen velho.

Täytynee lainata. Tuskinpa Neil iskee Cashin lailla, mutta annetaan miehelle mahdollisuus. Olenhan joskus nähnyt hänen elokuvansa. Oliskohan ollut Jazz Singer, en voi mitenkään muistaa.

No, jopas :)

Silja, etkä sä nuku öisin tuohon aikaan?!?

Käyttääkö sähköpostia vai puhelinta ottaessaan yhteyttä vanhoihin ystäviin, riippuu mielestäni siitä kumpi väline on itselle luonteva. Itse en juuri koskaan soittele kenellekään nyt kun tämä sähköposti on keksitty. Mutta on tietysti ihmisiä jotka eivät ole tottuneet asioimaan sähköpostitse, heidät kyllä oppii tunnistamaan nopeasti. Sitten on tietysti siirryttävä puhelimeen ellei muu auta. Minulta jää siinä vaiheessa sitten yhteys yleensä ottamatta.

Myönnän suosivani sähköpostia juuri siksi, että siinä ei tarvitse kuunnella kuinka toisen ratas pyörähtelee hänen mahdollisesti yrittäessään muistaa kuka olen. Jos en saa vastausta sähköpostiini, niin osoite oli väärin, ihminen ei muista minua tai ei halua pitää yhteyttä. tai vastaavat joskus kun ehtivät. Helppoa. Harvoin tosin otan yhteyttä vanhoihin tuttuihin.

Joskus sattuu bussikyytiin, jossa ihmiset paitsi tervehtivät kuskia, myös kiittävät matkasta, ja kuski ottaa kiitoksen vastaan, mikä on mukavaa. Minusta se on vain mukavaa, ja kiitän sitten itsekin poistuessani.

Suomen Tom Waits on itseoikeutetusti Tuomari Nurmio.

Hmm, voi ollakin. Marstion ääni on ehkä lähempänä mutta muuten kyllä. Hyväksyn :)

Ääni ei olekaan määräävä tekijä, vaan musiikki kokonaisuutena. Nurmion ideoissa on jotain samaa.

Se on totta. Mietin kirjoittaessani juuri ääntä, koska Waitsin ääni on hieno, tyksä ilmaus, mutta en parempaakaan keksi. Kiitos tuosta blogistasi poimimastani levyvinkistä. Pidän Alicesta todella paljon. Low on myös kiinnostava, mutta vaatii useampia kuuntelukertoja ennen kuin osaan sanoa siitä mitään. En olisi osannut ilman kirjoitustasi siihenkään levyyn tarttua.