Istun laudalla, joka on nostettu tuolin käsinojille. Katson piirongin peiliin. Minua jännittää, vaari leikkaa minun hiukseni. Olen pieni, voin nostaa ylös kolme sormea, jos joku kysyisi. Piisin kylki oikealla on kylmä, se on pyöreä ja kaunis, en ole koskaan muualla nähnyt sellaista. Se kuuluu tänne, mummolaan. Kun käännän päätäni vain vähän navetalle päin, näen avonaisesta ovesta tuvan nurkkakaapin. Kaapinovessa on iso avain, mutta sitä ei voi kääntää. Kaapissa on sokerikorppuja, niistä minä pidän. Mummon viilistäkin minä pidän ja talkkunasta. Vaari kopsauttaa minulle luunapin, ei saa käännellä päätä. Katson vakavana peiliin, minua ujostuttaa. Vaari on suuri mies. Vaarilla on pörheät kulmakarvat ja juonteita. Äiti käy ovella katsomassa. Minä en käännä päätä, minä olen hiljaa ja liikkumatta. Vaari leikkaa, hiuksia putoaa sanomalehden päälle. Saan otsatukan ja korvat jäävät peittoon. Tuvasta kuuluu naurua ja kahvikuppien kilinää. Kamarissa on hiljaista. Naks naks sanovat sakset. Vaari rykäisee välillä mutta ei puhu mitään. Kun vaari panee sakset pois ja ottaa pyyheliinan harteiltani, kömmin tuolilta alas. Lauta keinahtaa vähän. Minä en putoa, vaari ottaisi kyllä kiinni.