Ensi viikolla tai kahden tai kolmen viikon päästä luen jonkun aikaa ihan vain niitä kirjoja, joita itse haluan. Sellaisia jotka eivät ollenkaan liity työhön ja joista minun ei tarvitse puhua sanan puolikastakaan jos en halua (yleensä kyllä haluan).

Joskus minulla on hetkiä jolloin katselen ihmetellen ja hieman väristen ympärilläni olevia kirjapinoja ja mietin mitä niistä lukisin, jos en tekisi tätä työtä ja juuri näitä nykyisiä tehtäviä. Mietin missä vaiheessa kirjamakuni on ohjautunut määrätyille urille, onko se omaa valintaa vai ammatin sanelemaa. Voiko lukemiseen väsyä, katoaako innostus, menevätkö sanat piiloon ja ajatukset karkuun? Voiko hermostua kirjoihin, vaikka useimmiten teenkin itse päätökset puhua määrätystä aiheesta? Saako mennä oven taakse nurkkaan jupisemaan motkotuksia itselleen?

Liian monta aivan erilaisia aiheita käsitellyttä vinkkausta aikuisille ja lapsille tänä syksynä on hieman verottanut lukuiloa. Kiinnostavia aiheita, itse valittuja ja osa kuulijoiden pyytämiä. Silti mietin, voiko lukeminen olla ammattimaista, heittääkö ammattimaisuus eläytymisen nurkkaan (sitäkö sieltä oven takaa etsisin?) vai antaako se avaimia parempaan ymmärtämiseen? Sekä että, vaikka haluan uskoa että ammattimainen ote ja eläytyminen voivat kulkea käsi kädessä. Ei tämä muuten olisi yhtään kivaa.