|
|||
 |
|
||
|
26.10.2007 - 21:29
Rakas päiväkirja,
Työvuorojen vekslaaminen ja päivystysapuna oleminen saa aikaan joskus tämänkin, käsiini on tipahtanut ylimääräinen vapaapäivä – minkä tietysti joudun tekemään sisään myöhemmin, mutta sitä ei vielä kannata sureksia. Pitkän viikonlopun vieton olen aloittanut käymällä kampaajalla, kaupassa, mietiskelemällä niitä ja näitä, skippaamalla siivouksen, katsomalla Spencer Tracy ja Katharine Hepburn –elokuvan Ilman rakkautta (Without Love, 1945), pähkäilemällä lapsen virkkaustyön virhettä, pyyhkimällä sisään lentäneen linnun kakkaa stereoista – ihme kyllä Mies ei puhelimessa asiasta kuultuaan saanutkaan hepulia, ihme tyyppi - sekä lukemalla vain muutaman sivun erinomaista Madelaine Thienin romaania Varmuus (WSOY, 2007). Adjektiivista erinomainen tulikin mieleen eilen Kirjamessuilla kuulemani Jyrki Nummi -lainaus, jonka mukaan verkossa kehuttujen kirjojen määrä ei ole suhteessa vuodessa julkaistuihin "oikeasti hyviin" teoksiin. En ole lukenut Nummen haastattelua, johon Markku Soikkeli viittasi, joten en voi tarkastella lainausta oikeassa kontekstissa. Näin yhteydestään irroitettuna heittona sitä omiin kirja-arvioihini verratessani mieleen tulee muutamakin melkoisen kliseinen ajatus. Ensinnäkin kuka päättää mitkä kirjat ovat niitä oikeasti hyviä ja laadukkaita? Voi tietysti olla jokin mahdollisuus määritellä melko objektiivisesti hyvän romaanin (valitaan esimerkiksi juuri romaani) tunnusmerkistöä, itsekin kuvittelen niin voivani tehdä, mutta lopultakin pitäminen ja arvostaminen on subjektiivista. Lukija voi pitää kielellisesti tai tarinallisesti keskinkertaista teosta hyvänä, jos se koskettaa hänessä jotain. Eikö tämä ole aika ilmeistä? Kun mietin lukemiani kirjoja ja kirjoista kirjoittamiani blogijuttuja, niin kai minä nyt mieluummin käsittelen kirjaa josta pidän kuin sellaista josta en itse niin välitä. Minähän haluan antaa lukuvinkin! Jokainen vinkkiin tarttunut lukija päättää sitten itse onko kirja hänestä hyvä, onko se hänelle sopiva. Enemmän kriittisyyttä voisin tietysti mukaan tiputella, mutta kirjojen lyttääminen ei minua kiinnosta eikä innosta. Ennen kuin jatkan Varmuuden lukemista, pitää hoitaa iltarumba ja aamulla voikin sitten pohtia pitäisikö mennä Kirjamessuille uudestaan vai proosallisesti ostamaan uudet talvikengät vuotavien tilalle.
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
 
Sivut
Kuvia
 Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro 
|
||
Siksi on turha teilata kirjallisuusblogien tekstejä kritiikittömyyden takia. Itsekin kirjoitan niistä kirjoista, joista olen pitänyt tai joihin olen löytänyt jonkin kiinnostavan näkökulman. Se näkökulma riittää minulle: saatan kirjoittaa sellaisestakin kirjasta, joka ei ole erityisen hyvä, mutta josta on kuitenkin herännyt jokin ajatus. - En kuitenkaan halua ruveta haukkumaan jotakin teosta. Huonot lukukokemukseni jääkööt kirjaamatta. Tosin joskus on niitäkin syytä ihmetellä.
Nummen tai muidenkaan on turha etsiä kirjallisuusblogeista niitä kaipaamiaan "oikeasti hyviä" kirjoja . Mutta oikeasti hyviä lukukokemuksia ja oikeasti hyviä lukuvinkkejä blogeista kyllä löytää.
Mainitsemasi kiinnostava näkökulma on myös hyvä lähtökohta arviolle. Erilainen lähtökohta johonkin teokseen on kiinnostavaa myös lukijalle.
Jo nyt monet kirjallisuutta paljon lukevat ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän seuraamaan myös kirjallisuusblogeja. Huomaan sen itsestäni: minusta on kiinnostavaa lukea ihmisten avoimia lukukokemuksia - ne eivät välttämättä ole loppuun asti harkittuja tai mitenkään erityisen taitavasti kirjoitettuja, mutta ne ovat aitoja.
Toki seuraan Hesarin ja Parnassonkin arvosteluja. Ne ovat etupäässä hyviä - jotkut erinomaisiakin- mutta joskus niistä puuttuu se jokin: omaa lukukokemusta ei tuoda esille, ja objektiivinen tulkintakin vesittyy pelkäksi sofistikoituneeksi sanahelinäksi, jolla halutaan vain viestiä kriitikkokollegoille: "Hei, katsokaa kuinka hienosti minä kirjoitan!"
Sen jälkeen kun blogin myötä rupesin kirjoittamaan myös lehtiarvioita ja Kvaak.fi -arvioita, olen huomannut yhden seikan, joka tähän vaikuttaa. Jos joku ulkopuolinen taho lähettää minulle kirjallisen tuotteen ja pyytää kirjoittamaan siitä, on siinä heti paljon suurempi riski, että arvostelu on negatiivinen. Syynä nimenomaan se, että jos tuotetta ei ole millään lailla itse valinnut oman kiinnostuksen kohteensa perusteella, on arviokin helposti negatiivisempi, jos ei satu tykkäämään kirjasta.
Ja tämä on taatusti äärimmäisen epäammattimainen lausunto, mutta näinhän se on. Esimerkiksi Bo Carpelan on helevetin arvostettu ja palkittu, mutta en mahda mitään sille, että minusta hänen juttunsa ovat melko tylsiä ja hengettömiä. Niinpä olisi hirmu vaikea kirjoittaa hänen kirjastaan ylistävää ja kehuvaa arvostelua, vaikka kuinka pystyisi objektiivisella tasolla löytämään hyviäkin puolia hänen kirjoistaan. Kyllä innostuminen vaatii tunnesiteen, ei mahda minkään.
Eli koska blogissa kirjoittaa niistä kirjoista, joita on vapaa-aikanaan omaksi huvikseen lukenut, niin kas kummaa, ne yleensä ovat sellaisia joista on etukäteen jollakin tavalla kiinnostunut ja jotka yleensä myös ovat kiinnostavia. Onhan siellä niitäkin, jotka eivät sitten ole olleetkaan hyviä, ja joista on kirjoittanut negatiivisesti, kuten nyt itse kirjoitin esimerkiksi siitä Hannu Salaman Tapausten kulusta.
Eihän joka blogista löydy taitavaa kirjallisuuskirjoittajaa, mutta kyllä minä useimmiten olen blogeista lukenut keskimääräistä paremmin kirjoitettuja kirja-arvioita, moni niistä on kiinnostavampi kuin vastaavasta kirjasta lehdissä kirjoitetut.
Bloggaajat myös kirjoittavat niistä kirjoista, joista ei arvosteluja lehdissä ilmesty sekä vanhemmista kirjoista. Kirjallisuuden kenttä näyttäytyy blogeissa erilaisena, kiinnostavampana. Minua ainakin kiinnostaa lukea muiden lukijoiden lukukokemuksista.
Että ei ole suhteessa - niin kuin minkälaisessa suhteessa?
Olisiko tuo avio- vai avosuhteessa?
Oikeassa, väärässä suhteessa?
Entä onko se tässä pimeässä suhteessa verkossa haukuttuihin kirjoihin?
Suhteessa verkossa kiitettyihin äänilevyihin, elokuviin?
Onko tämä mystinen suhde parempi, jos aikaväli kasvaa vuodesta pariin vuoteen?
Millä edellytyksellä voidaan olettaa, että verkossa kehutut kirjat koskevat sen vuoden kirjajulkaisuja?
Ja tietenkin tuo oikeasti hyvä, jonka jo käsittelit.
Joten: Oliko Nummen lausahduksessa jokin sisältö?
Ikävä kyllä ei. Iso huti.
Jos olisin kirjailija, luulen että olisin suht tyytyväinen kaikenlaisista arvosteluista, jotka koskisivat kirjaani. Sekä niistä asiantuntevista ja oppineista, että niistä viehättävistä mutu-arvioinneista. Eivätkö kirjailijat kirjoita lukijakunnalle, mieluiten isolle sellaiselle? Jos he kirjoittaisivat vain niukalle arvostelijajoukolle, silloinhan he tietysti voisivat siirtyä yliopiston muurien sisään keskinäiseen vuorovaikutukseen, kirjoittajat <>arvioijat. Mutta se vain ei hyödyttäisi eikä ilahduttaisi ketään.
Kun poimin lukuvinkkejä, yritän saada samasta kirjasta useampia kommentteja. Mitä erilaisemmista näkö- ja lähtökulmista kootut maininnat kirjan puolesta ovat usein paras tae tutustumisen arvoisuudelle. Siksi, mitä enemmän ihmisiä, joilla on rohkeutta määritellä oma mielipiteensä, sen parempi.
Lopputuntuma on kuitenkin vain ja ainoastaan oma, toisin ei voi olla, vaikka miten kiitettäisiin.
Luultavasti monen kirjailijan kannattaisi plärätä blogeja, he saattaisivat löytää jokusen arvion omasta teoksestaan. Monet kirjailijathan valittavat, että heidän teoksistaan vaietaan. Ja kuitenkin heillä on lukijoita. Olen joskus tilaisuuden tullen kiittänyt kirjailijaa kirjasta ja vastaukseksi olen saanut, että harvoin on kiitoksia saatu. Tulkitsen sen itse osin niin, että lukijoina meillä on blogien ulkopuolella vähän kanavia kiittää kirjasta, ellemme satu tapaamaan kirjailijaa messuilla ja kirjoita hänelle kustantajan kautta. ivätkä nuo blogikirjoituksetkaan kirjailijaa tavoita kovinkaan usein.
Ja hyvä kirja - sitähän on oikeasti vaikea objektiivisesti määrittää - se on yksinkertaisesti kirja, joka on hyvä lukijalleen.
Se on silkka mahdottomuus - kaikkihan riippuu viime metreillä vain ja ainoastaan siitä, mitä elämyksiä teksti lukijansa korvien välissä synnyttää, tai synnyttämättä jättää.