Olen arvostanut Pirjo Hassista kirjailijana jo hänen esikoisestaan Joel (1991) lähtien, hän on minusta kiinnostavimpia ja omaperäisimpiä suomalaisia kirjailijoita. Yksi ongelma minulla on ollut. En ole koskaan pitänyt ainoastakaan hänen henkilöhahmostaan. Jokin kylmyys, viiltävän terävä ja läpi analysoiva näkemys, joka ei jätä tilaa salaisuudelle tai vastaava on aina tehnyt samastumisen vaikeaksi. Kylmäksi teokset eivät ole jättäneet, Hassinen on aivan liian taitava kirjoittaja luodakseen yhdentekevän kirjan.

Hassisen uusin Suistola (2007) poikkeaa tunneilmastoltaan aiemmista teoksista. Siinä on mukana aivan uudenlaista lämpöä, mikä tekee kirjalle hyvää. Lukiessani huomasin, että kirjan kertoja, ilmeisesti työministeriön virkamies, Martti Luukkonen herätti minussa sympatiaa, hänestä oli helppo pitää. En tiedä johtuuko lämpö mieskertojasta, en ole lukenut Hassisen edellistä miesnäkökulmaista teosta Isänpäivä (2006). Mutta kirjaan ilmestynyt lämpö ei tee kirjasta pehmeää eikä käsittelytavasta hampaatonta, sen sisältökin on ehtaa hassista, aistillisuus, ehdottomuus ja oman näkemyksen noudattaminen ovat mukana. Uudenlainen tunneilmasto vain tekee kirjasta entistä paremman, ainakin minun makuuni.

Kirjan keskiössä on neljä henkilöä, keski-ikäiset Martti ja Jutta sekä Jutan tytär Matleena ja tämän aviomies Aapo. Martin ja Jutan välinen ystävyys- ja kiintymys/rakkaussuhde pitää heitä tiukasti yhdessä vaikkakin eri osoitteissa. Heidän suhteestaan poikkeaa täysin Matleenan ja Aapon kaikennielevä ja yhteensulauttava rakkaus. Kun nuorenparin liitto törmää petokseen, alkaa kaikkien neljän elämän perusta huojua.

Matleena ja Aapo ovat tavanneet vuonna 2001, syyskuun 11. päivän jälkitunnelmissa. Terrori-isku heijastuu myös Martin työhön ja ihmisten mielialoihin, se muuttaa perusteellisesti monia asioita tuon syksyn aikana. Kun petos viivähtää Matleenan ja Aapon suhteessa paljastuu Matleena Martin silmille nykyaikaa kuvaavan itsekkään ja taipumattoman minä-ajattelun kuvana, ihmisenä, joka rakkaudessaan noudattaa kivenhakattua periaatetta, jossa seksuaalinen petos on liki lyömistä pahempi rikos suhdetta kohtaan huolimatta siitä, ettei nuoripari ole koskaan asiasta puhunut. He eivät ole puhuneet, koska petos on jo ajatuksena ollut mahdoton ja siksi tarpeeton keskustelunaihe.

Matleena muistuttaa monia Hassisen aiempia ehdottomia ja aistillisia naishahmoja. Hänessä näkyy miten ehkä voisi toimia ihminen, joka on aina onnistunut kaikessa, jolle kaikki on ollut helppoa ja joka ei koskaan ole joutunut kokemaan pettymyksiä missään asiassa. Kun hän kohtaa ensipettymyksen läheisimmän ihmisen kautta, ei hänellä ole kykyä eikä halua taipua ja ymmärtää olosuhteita, virhettä rakkaudessa. Hän on muuttumaton, koska on nykynainen:

Neljästä keskushenkilöstä kasvaa teoksen mittaan kiinnostavia hahmoja, vaikka paljon heistä jääkin minäkertojan otteessa salaan. Tärkeimmiksi nousevat kolmen muun elämän keskipiste Matleena ja kertoja Martti, joka oman vakuutuksensa mukaan ei ole tärkeä henkilö tarinassa mutta sellaiseksi osoittautuu kirjan mittaan. Ainut hieman perustelematon ja kokonaisuuteen istumaton on kesällä 1975 Martin elämässä vierailleen Rickyn tausta. Siinä on pieni liiallisen kikkailun maku.

Suistola ei kuitenkaan ole pelkkää ihmissuhdedraamaa vaan henkilöidensä ja käsittelemänsä aikajakson (vuodesta 1959 2000-luvulle) kautta Hassinen kuvaa myös yhteiskunnan ja asenneilmaston muutoksia. Juuri ihmisten yksityisimmän elämän ja yhteiskunnan rinnastus ja niiden toisiinsa lomittuminen tekevät teoksesta syvän ja kiinnostavan. Suistola on mielenkiintoinen ja moniulotteinen teos, syksyn huippuja. Ihmettelen suuresti, jos Finlandia-raati kirjan sivuuttaa (vaikka ovathan ne ennenkin tiputtaneet listoilta kiinnostavia kirjoja pois).