Tiedän. :o) Komea levy! Personal Jesus on hiano biisi ja Hurt inspiroi minut melkein-runolle. Siinä levyssä ei ole mitään turhaa. Sipuli kädessä seisominen aiheuttaa kyyneleitä, mutta tämän levyn soidessa, ne alkavat joka tapauksessa valua.

Ehkä käyt katsomassa Käteis-Jussi-rainan, tai ainakin varaat ajoissa.

Valkosipuli ei itketä. Tuo Hurt-hehkutuksesi aiemmin teki lainapäätöksen helpoksi, kun halusin toki kuulla sen. Olen aivan lääpälläni Stereophonicsin versioon kappaleesta First time ever I saw your face. Cashin jälkeenkin pidän siitä tulkinnasta eniten, mutta Johnny ei jää kauaksi. Mutta kyllä Somon &Garfunkel - sekä Beatles-versiot vetoavat erittäin paljon.

Nyt on minun vuoroni ottaa vinkistä vaarin. Piti myös kehumani tuota Marian studiossa syntynyttä perunapäätä -------->

Älä aseta levylle mitään odotuksia! Tuo Perunapää on minusta aivan ihana, teksti kolahti heti kun luin sen. Jostain syystä :)

Vau. Käteis-Jussi on mahtava. Ja kuinka ollakaan, ostin itse tänään Johnnyn ja vaimonsa Junen duettokokoelman, joka on nimetty yksinkertaisesti sanalla "Duets". Vaikka en ole kantrimiehiä, Johnnyssa on sitä jotain.

Tämän kuun Soundissa on muuten koskettava artikkeli, jossa kaikki neljä American Recordings -levyä tuottanut Rick Rubin muistelee Johnnyn kanssa kokemaansa. Vielä kerran vau.

Kyllä näin käy välillä. Hommat unohtuu, kun tulee hyvä biisi. Toisaalta keittiöhommatkin sujuvat helpommin, kun pistää miellyttävää musiikkia soimaan. Eivätkä tule toiset häiritsemään, kun eivät halua kuunnella juuri sitä, mikä keittiössä soi - meillä ainakin on jokaisella omat suosikkinsa.

Joo, tuo Cashin levy on minullakin ollut lainassa. Hurt-videon kun näin Levyraadissa niin tippa tuli linssiin.

Tommi, kiitos vinkistä (jälleen kerran), pitää huomenna poimia Soundi taukolukemiseksi. Jussi on hieno, ääni on vau ja tapa olla läsnä ainakin tällä levyllä on 2xvau.

Pantteri, minäkin ajattelin vain laittaa jotain kivaa soimaan sipulin pilkkomisen ajaksi...

Maria, olenkohan nähnyt videosta pätkän? Istuuko Cash siinä mustassa asussa jollain pallilla?

Ai niin Tommi, vinkkaa sitten onko Duets-levy kuunneltava.

Kuten varmaan jo arvasit, niin onhan se. Duets on kokoelma biisejä, joissa June on ollut duetoimassa miehensä kanssa vuosien varrella (1964-1977). Mukavinta biiseissä on iloisuus - erityisesti hauskat kiusoittelusävyt, kuten biiseissä "Long-Legged Guitar PIckin' Man" (1967) ja "If I Were a Carpenter" (1969). Niistä aistii lämpimän rakkauden.

Täytynee sitten lisätä sinne muutaman muun Cash-varauksen perään. Olen etsinyt American Recordings -levyjä, mutta en oikein pääse perille mikä on eka. Jatkan tiedon metsästystä.

Tähän aikaan perjantaina olen jo Jussin käteiset kuluttanut... Why me Lord, I hung my head & Desperado menossa...

En ole minäkään yhtään kantrihenkinen, en todella voi sietää valkoisia, punaniskajuntteja (musta)valkoisine ajatuksineen... aargh, mutta Johnny got me.. polvilleni... Blues on aina ollut enempi minun juttuni.

Annapa neuvo Tui! Mikä levy lahjaksi keski-ikäiselle, avarakatseiselle miehelle? (käteistä sillä jo on)

Cashia täälläkin vaan soitetaan. Nyt on Koskelakin koukussa.

Jos avarakatseinen mies on yhtään bluesiin kallellaan, niin Mary Coughlanin Red Blues. Jos pitää Beatlesistä, niin I am Sam -leffan soundtrack, runoista pitävälle Tekijä Tuntemattoman Rakkauden ovi.

Nykyään muuten kuuntelen jo bluegrassia, tosin pieninä annoksina. O Sister - A Women´s Bluegrass Collection 1&2 ovat aika mainioita kokoelmia.

Varmaankin istui, vaikken tarkasti muista. Video näytti vanhoja rapistuneita esineitä ja sitten Cashia ja hänen vaimoaan... vanhoina ja raihnaisen näköisinä.

Tui, American Recordings alkaa yllätyksettömästi albumilla, jonka nimi on "American Recordings" (1994). Tuottaja Rubinin ajatus oli, että tehdäänpä nyt Jussin kanssa yksi levy. Mutta suosio vaati lisää. Tällä ekalla on mm. ällistyttävä versio Danzigin Thirteenistä ja viimeisenä hauska livetaltiointi biisistä Man who couldn't cry.

Toinen American Recordingsin lätty on "Unchained" (1996), jonka ehdoton veto, oma suosikkini ehkä kaikista, on Cashin versio Soundgardenin Rusty Cagesta.

Kolmantena tulee "American III: Solitary Man" (2000), jonka nimi kertoo, mikä levyllä on SE biisi. Neil Diamondin Solitary Man kulkee Cashilla selkäpiitä karmivan komeasti. (Him ei olisi koskaan saanut versioida tätä biisiä. Poikasia ovat, sillä tässä ääneen vaaditaan kokemuksen kuraa.) Muuten Rubin on juuri tuottanut Neil Diamondin levyn... Se pitänee kuulla pikaisesti. Kolmannelta levyltä löytyy sitten myös versiot mm. U2:n Onesta ja Nick Caven Mercy Seatista, joka onkin taas yksi niitä suuria. Johnny ja Nick ovat samasta kehästä.

Neljäs onkin sitten tuo "American IV: Man Comes Around" (2002). Ai niin, sitten pian kuoleman jälkeen ilmestyi se boksi, jossa on myös ennenjulkaisemattomia juttuja. Cash ehti kuulemma äänittää Rubinin kanssa ainakin 50 biisiä, joita ei ole levyille vielä heitetty...

Kiitos tiedosta, Tommi. Nyt minulla on nuo kolme edellistä varauksessa ja odotan niitä, mutta yritän karsia liikoja toiveita sisällön suhteen pois. Omasta kirjastoaineistokannasta ei löytynyt Junen ja Johnnyn levyä nimellä Duets, mutta sellainen kuin Carryin´ on kylläkin, joten tyydyn siihen.

Soundin Cash-aiheinen haastattelu oli kiinnostava, levyjen kuunteluun se antaa taas uuden näkökulman.

Minulla on tuo levy kulunut puhki. Hieno on.

Taitaa kulua meilläkin. Tommin suosittelema uusimmassa Soundissa oleva haastattelu kannatta kipaista kirjastoon lukemaan, jos omasta lehtipinosta ei löydy.

Tulen vähän jälkijunassa tänne hellan ääreen, mutta haluan ehdottomasti rummuttaa ooppera-aarioiden inspiroivasta vaikutuksesta ruoanlaittoon. Idean olen häpeämättömästi kopioinut amerikkalaisista elokuvista (mm. Mafiaveljet). Sipulinkuorintakin tuntuu saavan uusia ulottuvuuksia, kun Plácido Domingo laulaa kyökissäni raastavasta rakkaudesta.

Ei huono idea ollenkaan. Ja todellakin mieluummin Domingo kuin Pavarotti, jonka päälle en ole koskaan ymmärtänyt. Tai sitten Jussi Björling.