Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.02.2006 - 20:30

© Reuters
  • Italialaiset osaavat rakentaa spektaakkeleita. Varsinkin päättäjäiset olivat huimat.
  • Kisat tarjosivat proosaa ja draamaa. Proosaa olivat keskinkertaiset suoritukset. Draamaa täpärät häviöt ja urheilijan olympiaunelman murskaantuminen.
  • Mitalien merkitys urheilijoille ei ole vakio. Norjan Marit Björgen pettyi, kun sai vain yhden hopean. Suomalaiselle hiihtäjälle hopea olisi ollut lähes urheilu-uran täyttymys.
  • Miksi pujottelussa kaikki voi olla parin sentin virheestä kiinni?
  • Joukkuehopea on hävitty kulta. Onneksi ajan kanssa hopeankin arvon voi tunnustaa.
  • Miksi kisat tuntuvat hieman vajaalta ilman kultamitalia?
  • Jos pitäisi valita mitalisaldoksi kaksi kultaa tai kuusi hopeaa ja kolme pronssia, valitsisin jälkimmäisen saaliin.
  • Liikutun, kun joku mitalisteista kyynelehtii palkintopallilla.
  • Näissäkin kisoissa oli runoutta. Mitalistien moninaiset ilon ilmaukset. Kokeneen Teppo Nummisen pettymyksen kyyneleet haastattelussa hopeamitali kaulassa.
  • Runollisin hetki oli Markku Uusipaavalniemen Suomi-Iso-Britannia-ottelussa heittämä viimeinen kivi, joka ratkaisi curlingjoukkueen pääsyn finaaliotteluun. Kiven hitaassa lipumisessa nänniin olympiarenkaiden päälle tiivistyi urheilun jännitys ja kauneus.
          - - -
  • Milloin jalkapallon maailmanmestaruuskisat alkavat? Kannattaisi varmaan valita suosikkijoukkue jo nyt.

SusuPetal kirjoitti 27.02.2006 - 20:51
Kai se Brasilian puolesta on jännättävä, vaikka onhan tässä aikaa vielä reilu kolme kuukautta miettiä. Kamerun olisi ollut ehdokkaana suosikkijoukkueeksi, mutta kun eivät päässeet kisoihin:(
Silja Orvokki kirjoitti 27.02.2006 - 21:04
Minä en ole seurannut jalkapalloa pitkään aikaan. Pitäisiköhän aloittaa katsomisen treenaus? Hmmm.
Tui kirjoitti 27.02.2006 - 21:41
Hei, Susu. Tervetuloa lomalta! En mä kyllä niitä filmaavia brasseja. Irlanti ja Tanska ei oo kisoissa, oliskohan se Espanja tai Portugal. Ruotsi pelasi kyllä viime kisoissa hyvin.

Silja Orvokki, kesäkuun terasseilla puhutaan taatusti paljon futiksesta, joten kannattaa hieman taustoittaa. Sitä paitsi jalkapallo antaa urheilulle muodollisesti paljon.
romukasa kirjoitti 27.02.2006 - 21:45
Aaaah. Jalkapallon MM-kisat! :D Laskeskeltiin juuri viikonloppuna kaverin kanssa, että kesän kisoista tulee tajuton määrä pelejä televisiosta.

Itse kallistun alkupeleissä Afrikan maiden puoleen. Joskus varsin yllättäviä otteluita ja räiskyvää jalkapalloa! Kamerunille menetin sydämeni eräissä MM-kisoissa ja sen jälkeen kyseisen mantereen joukkueet ovat olleet erityisen mielenkiinnon kohteena! :D

Muuten potkupallo ei kiinnosta mutta MM- ja EM-kisojen aikaan herää futiskuume!
Maria kirjoitti 27.02.2006 - 22:16
Vaikuttava kuva ilmeisesti päätösseremoniasta!
Tui kirjoitti 27.02.2006 - 22:45
Maria, lisää kuvia löytyy sivulta http://www.torino2006.org/ENG/OlympicGames/photogallery/gallery_228_1.html

Romukasa, taidanpa tietää mistä MM-kisoista puhut, mutta en kyllä muista vuotta. Eikös silloin yksi kamerunilainen tehnyt melkein kaikki maan maalit? Mulla on aina joku melkein-suosikki ennen kisaa, mutta sitten otteluita katsellessa se saattaa muuttua. En pidä filmaamisesta ja rumasta pelistä, siksi myös ENglanti on suosikikseni vahvoilla. En myöskään seuraa futista muuten kuin EM- ja MM-kisoissa.
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 27.02.2006 - 23:48
Onpas upea kuva! Loppunäytös oli hieno ja sopivasti vakavammalla asialla ryyditetty. Kaikki päättyy aikanaan, hienoa oli seurata näitä kisoja. Minunkin mielestäni pieni Suomi pärjäsi tosi hyvin ja Suomen jääkiekkojoukkue on maailman paras!
maurelita kirjoitti 28.02.2006 - 00:09
Miten olis Ranska ? Hehee...

Ei vais. Inhoan fudista ja ainoa keino saada minut katselemaan palloa potkivia äijiä on laittaa omat pojat pihalle pallon kanssa. =D

*pallokammoinen*
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 07:43
Ranska, tosiaan. Hyviä joukkueita piisaa. Onneksi on kevät aikaa miettiä ja kisojen aikanahan suosikki viimeistään löytyy :)
romukasa kirjoitti 28.02.2006 - 08:03
Ne Kamerun-kisat olivat vuonna 1990 Italiassa. Pääsivät puolivälieriin saakka jossa sitten kohtaloksi koitui Englanti. Joukkueen kapteeni Roger Milla oli kisojen aikaan 42-vuotias ja taisi päästä aikakirjoihin tuollakin luvulla :D Milla teki turnauksessa 4 maalia.
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 08:33
Jep, Milla. Muistelin sen tehneen viisi maalia. Eikös Milla ollut seuraavissakin kisoissa mukana? Uuonolla menestyksellä tosin.
romukasa kirjoitti 28.02.2006 - 08:50
USAn kisoissa Kamerun jäi lohkonsa viimeiseksi. Tekivät koko turnauksessa 3 maalia, joista yhden sipaisi Milla.

Saksan MM-kisat näyttävät alkavan 9.6. Pikkasen päälle 3 kuukautta enää! :D
Tommi kirjoitti 28.02.2006 - 10:24
Englanti ja Hollanti. Hamaan loppuun saakka. Siis niin kauan kuin Suomi ei karkeloihin pääse. Etelän pojat, ovatpa he Amerikasta tai Euroopasta, ovat sellaisia kaatuilijoita, että kiviä pitäisi panna taskuun.
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 12:00
Kivet taskuissa ne kaatuisi vielä helpommin. Hollanti, ei. Englanti, joo. Brassit pilaavat oman hyvän pelinsä juuri huonolla tasapainolla. EM:ssä taisi pelata pari entistä douppaajaa, siitä vastustus. Myönnän kyllä, että muissa joukkuieissa saattaa olla samanmoisia. EM:ssä Tsekki oli loistava. Hmmm, tämä on vaikeaa.

Sääli kun Kamerun ei ole mukana, ne pelasivat ainakin ennen iloista peliä, jota oli kiva katsella.

Jottei totuus unohtuisi, niin ennen kisoja mun on pakko taas opiskella tunnistamaan nopeajalkaisten pelaajien paitsiot. Parempi kuin Beckham -leffassa aviomies opetti vaimolleen paitsio-käsitettä sinappi- ja soijapurkkien kanssa. Pitää varmaan katsoa kohta uusiksi muutamaan kertaan...
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 12:01
Siis Hollannin joukkueessa oli pari doping-kärynnyttä.
Tommi kirjoitti 28.02.2006 - 12:07
En tiedä, uskaltako tätä sanoa juuri nyt, mutta Ruotsistakin olen aina pitänyt. Ai niin, mutta uskalsithan sinäkin sanoa jotakin sinne päin.
SusuPetal kirjoitti 28.02.2006 - 12:48
Kyllä Ruotsista saa pitää, tuleekin pitää. Minun on pakko laittaa ne brassit ykköseksi, koska niinä vuosina, jolloin Brasilia on voittanut maailmanmestaruuden, suvussani on tapahtunut merkittäviä asioita...

Italialaiset ovat liian neitejä, niiden hiuksia ei saa sotkea, muuten menee peli-ilo ja sitä täytyy sitten itkeä kentän pinnassa.

Englantilaiset ovat kyllä ihanan jyriä, jokohan olisi Englannin aika onnistua?

Tsekit ovat myös namuja, Nedved, mmmm....

Amerikkalaiset saisivat pysytellä baseballissa ja amerikkalaisessa jalkapallossa, soccer on herrasmiesten laji:)

Kamalaa Tui, eikö paitsiosääntö ole enää hallussa? Olen järkyttynyt:)
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 13:18
Tommi, mietin pitkään voinko sanoa Ruotsista mitään hyvää. Ruotsin joukkue oli kuitenkin EM:ssä todella hyvä ja muutenkin kannatan Pohjoismaita lähes aina. Englanti, Tsekki, Ruotsi, Espanja ja Portugal lienevät ne, joihin huomion kohdistan, pitää vielä tutkiskella ottelukaavioita.

Susu, paitsiosääntöä saa mies usein kerrata mulle... Ja tämä vain naisten luettavaksi: mulla joskus katse herpaantuu pallosta ja alkaa seurailla, no, pallottomia pelaajia. Tsekeistä kyllä vetosi Milan Baros enemmän. Ehkä lähempänä kisoja intoudun tekemään naisille oman "seuraa näitä" -listan, johon pitää saada täydennyksiä muilta...
SusuPetal kirjoitti 28.02.2006 - 13:29
Oi, minulla on monta ehdokasta siihen "seuraa näitä"-listaasi, ollaan kuulolla:) Mikään ei tule kyllä koskaan voittamaan vangitsevuudessaan Italian entisen maalivahdin Toldon reisiä. Voisiko hän tehdä come backin???
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 13:33
Hmm... ei muistu mieleen Toldo eikä Toldon reidet. Oliko hän ennen Dino Zoff, jonka muistan hatarasti joistain kaukaa peliaikojen hämärästä?
SusuPetal kirjoitti 28.02.2006 - 14:00
http://www.francescotoldo.it/

Kultakausi 2000-luvun alussa.
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 14:18
No tästä vain huomaa, että olen viime vuodet ainoastaan nyrpistellyt Italian joukkueelle.
Tommi kirjoitti 28.02.2006 - 15:11
Miksi minusta tuntuu siltä, että en enää osaa osallistua tähän keskusteluun... : )
Tui kirjoitti 28.02.2006 - 18:17
Jos et osaa niin saat kuitenkin. Käännetään hieman suuntaa. Miksi juuri Englanti ja Hollanti yli kaikkien muiden? Miksei Ranska tai Brasilia? Tanska tai Tsekki?
Polkkapossu kirjoitti 02.03.2006 - 10:53
Vaikka Ruotsi ei tällä hetkellä jostain kumman syystä kuulukaan ihan suosikkimaihin, pitää silti hieman kannustaa pohjan poikia kisoissa. Taidanpa kannustaa myös Australiaa... ihan vaan siksi, etten tiedä sieltä edes yhtä pelaajaa nimeltä.
Tui kirjoitti 02.03.2006 - 15:52
Kyllä pohjoismaista yhteistyötä pitää tehdä vaikka kannustamalla toista jalkapallossa. Sinulla on erinomainen syy kannattaa Australiaa, samalla periaatteella voisin kannustaa mitä tahansa Afrikanjoukkuetta, kun Roger Milla ei ole kisoissa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter