Olen tänä iltana kuunnellut polkuja, jotka vievät muistoihin. Olin matkalla Hectorin seurassa, omaa matkaansa rinnallani tekivät 12 000 muuta Hectorin juhlakonsertin kuuntelijaa.

Serkkuni mies antoi minulle kestolainaan kasettimankan, kun olin kaksitoista. Mankka oli sellainen pieni, mustaan paksuun nahkaan kääritty laite, jonka kaiutin tuijotti kattoa. Muistan vieläkin miltä tuntui käyttää namiskaa, jolla saattoi sekä kelata että laittaa musiikin soimaan. Sukulaiseni antoi minulle kuunneltavaksi monta itse äänitettyä kasettia. Mukana oli Hectorin Nostalgia. Nostalgiaa kuuntelin niin paljon, että opin lähes kaikki laulut ulkoa. Osaan edelleen laulaa mukana, jostain sanat vain tulevat. Kaksitoistavuotiaana rakastuin Hectorin musiikkiin ja siitä asti on Hector kulkenut mukanani, milloin tarkemmassa kuuntelussa, milloin hieman etäisempänä. Musiikin lisäksi hän on minulle ääni, ehkä rakkain ja tärkein miesääni laulajien joukossa.

Pitkän konsertin aikana monet ihmiset ja muistot tulivat mieleeni. Nuorena kuollut pikkuserkkuni Hectorin laulaessa Jäävalssia. Musiikillinen ilta ja yö, jonka kuluessa soitin hollantilaiselle opiskelukaverilleni läpileikkauksen suomalaisesta rockista ja popista. Hän piti eniten Hectorista. Kun konsertin vieraileva tähti Freeman lauloi Ajetaan tandemilla, olin heinäpeltojen välistä hiekkatietä kaahaavan Nuffieldin kyydissä nauraen hysteerisesti ja yrittäen pysytellä kyydissä. Rakkain ystäväni nauraa heinälavalla kanssani, Freeman laulaa ja serkku painaa kaasua. Olen sillä lavalla aina Tandemin soidessa enkä sen hetken aikana haluakaan sieltä pois. On kesä, olen nuori ja hyvin onnellinen. Myöhemmin olen kuunnellut Linnut, linnut sekä Varjot ja lakanat lähes puhki, Tuulisina öinä on soinut kerta kerran jälkeen.

Muistot olivat konsertissa mukana myös esiintyjän puheissa. Hector kertoi joidenkin kappaleittensa taustoista ja epäilen, että tästä lähtien kuuntelen niitä eri tavalla. Yhtenä iltana on syntynyt kuolleen äidin muistolle, Hectorin mukaan sanat vain tulivat jostain. Piironkinjalkaan vaikutti Matti Pellonpään tapa imitoida ja puhua erilaisilla puhenuoteilla. Hannikaisen baariin nuori Heikki yritti Erkki-veljensä henkilötodistuksella ja silmälaseilla varustettuna. Vahvat lasit saivat askeleen horjumaan, eikä sisään päästetty humalaepäilyn vuoksi. Laulujen takana olevat tarinat olivat niin kiinnostavia, että sopii toivoa Hectorin kertovan niitä enemmänkin tulevassa kirjassaan. Maarit totesi konsertissa, että suomalainen populäärimusiikki olisi paljon kalpeampaa ilman Hectoria. Olen täysin samaa mieltä. Hector on suomalaisen musiikin Grand Man, en sano old, koska hän on iätön.

Ei liene epäilystä siitä, kenen lauluja kuuntelen viikonloppuna.