Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.08.2007 - 18:22
Tänään on taas kinasteltu miehen kanssa säännöllisesti toistuva riita, jossa kumpikaan ei anna jälkeen ja jossa omat repliikit voisi kirjoittaa paperille. Voisimme säästyä turhauttavalta sanailulta vain vaihtamalla papereita. Kinan aihe on mitä typerin, me näet riitelemme penkkiurheilusta.

Mies ei tiedä mitään turhempaa asiaa enkä minä ymmärrä mitä haittaa tästä pikku harrastuksesta on kenellekään. Mies kysyy mitä hyötyä ihmiskunnalle on siitä, että jotkut juoksevat ympyrää. Minä kysyn mistä sitten olisi. Mies ihmettelee mitä järkeä on kilpailla, jos ei voi voittaa. Minä sihahdan jotain jalosta kilvasta ja itsensä voittamisesta. Mies tuhahtaa, että voisihan sitä tehdä jotain kehittävääkin. Minä kysyn onko viihde kiellettyä. Mies tivaa enkö tajua kaikkien urheilijoiden olevan doupattuja. Minä mutisen, että kai siellä nyt joku puhdaskin urheilija on mukana ja miksi mies siinä tapauksessa seuraa Tour de Francea. Mies sanoo ettei ole kisaa seurannut enää vuosiin (ei olekaan, paitsi lehdistä). Ketä kiinnostaa, kuka heittää-työntää-hyppää pisimmälle? No minua, ainakin vähän.

Me tarkastelemme urheilua ja sen merkitystä eri näkökulmista. Mies urheilee mieluiten itse, hän miettii mihin hyödyllisempään kilpaurheiluun syydetyt rahat voisi käyttää ja pohdiskelee ääneen urheiluun liittyvää epä-älyllisyyttä. Minä tiedän, että minun pitäisi mieluiten urheilla itse ja niille rahoillekin keksisin kyllä muuta hyödyllisempää käyttöä. Mutta epä-älyllisyysmoitteet kiehuttavat. Vakiokinamme kaavaan on viime aikoina tullut se muutos, etten jaksa enää selittää mikä minua urheilun seuraamisessa pohjimmiltaan kiehtoo.

Minä en piittaa ennätyksistä, harvoin edes muistan kuka voitti edellisissä kisoissa, vielä harvemmin muita sijoituksia. Paitsi urheilun yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja kulttuurihistorialliset merkitykset - niitäkin on - minua kiinnostaa se, miten jotkut voivat olla niin innoissaan juoksu-, heitto- ja hyppylajeista, että hiovat tekniikkaansa aina vain paremmaksi, suorituksista, jotka kestävät kerrallaan lyhyen hetken, tavoittelevat jotain, jota eivät ehkä kykene saavuttamaan. Ihmettelen sitä itsensä voittamisen ja venymisen kykyä, mitä monet osoittavat. Olen kiinnostunut urheilijoiden reaktioista, luen ilmeitä ja eleitä, yritän tulkita niitä. Luulen, että tämä on sukua kirjallisuus- ja elokuvaharrastukselleni. Urheilukin on pohjimmiltaan erilaisia kertomuksia ja tulkintoja. Se on kiehtovaa.
               

Mies siis ei seuraa urheilua, mutta hänen harrastuksensa hyödyttävät minuakin. Aamupäivällä huomasin, että jälleen kerran pyöräni kumi oli rikki. Näytti siltä, että olin ajanut lasinsiruun. Mies kaivoi tarvikkeet esiin ja paikkasi kumin. Katsoin häntä ja sanoin kirjoittavani hänestä blogiini. Mies kaivoi työkalulaatikostaan jonkun värkin ja kehotti esittämään täällä tietokilpailukysymyksen. Eli mikä esine on kuvassa ja mitä sillä tehdään?

Obeesia kirjoitti 26.08.2007 - 20:13
Ei aavistustakaan. Jotkut tongit?
SusuPetal kirjoitti 26.08.2007 - 20:17
Joku leikkuri?

Urheilun katsominen toimii minulle mielen nollaajana, on ihanaa, kun voi katsoa jotain, eikä tarvitse koko ajan miettiä syntyjä syviä, kätkettyjä merkityksiä, jotain elämää suurempaa viisautta, joka on kätketty rivien väliin.
Kerrassaan rentouttavaa.
Tuima kirjoitti 26.08.2007 - 20:18
Ei ole, kuulemma.
Tuima kirjoitti 26.08.2007 - 20:19
Susu, minulle se on myös viihdettä ja sen ääressä voi kyllä miettiä eräänlaisia perimmäisiä kysymyksiä niin kuin tarinoissa ja suurissa kertomuksissa yleensäkin.
Tuima kirjoitti 26.08.2007 - 20:20
Eikä ole ole leikkuri.
Vexi kirjoitti 26.08.2007 - 21:34
Kuoritthaankohan nuila tuon näkösilä pihilä jonku näkösiä sähkökaapeleita ?

Mieki kait kuulun siihen harvinaissheen miessukupuolen kromosomi vääristymään, etten oo kiinnostunu minkkhäänlaisen urheilun tuijottelusta töllöstä. Erityisesti minu sieppaa tämä jonnin joutana ympyrän ajaminen kaiken maailman pörisevilä ja vähiä maailman öljyvaroja kuluttavila aparaateila. Jos mie joskus viä pääsen valtionvarain ministeriks, niin mie määrään kyllä kaikile nuile turhile ympyränajo kisoile ainaski 4000% haittaveron!
Tuima kirjoitti 26.08.2007 - 21:54
Vexi, on minunkin penkkiurheilullani sentään jotain rajaa. Moottoriurheilu kaikissa muodoissaan on inhokkini. Ja ei, sähkökaapeleita ei näillä käsitellä.
elvis kirjoitti 26.08.2007 - 22:33
Puhdas ja melko köykäisen näköinen kalu, siis kevyeen käyttöön. Polkupyörää on korjattu ja pinnaa kiristetty - voisiko olla polkupyöränpinnatyökalu?
araneida kirjoitti 26.08.2007 - 22:39
Miehesi on väärässä! Penkkiurheilu on ihanaa! Huraa olymppialaiset ja kaiken maailman mestaruuskisat! Doupattuja tai ei, minusta on ihanaa tietää kuka juoksee 400 m aidat vinhimmin maailmassa. Ja kyllä nyt vähän kaduttaa kun annoin digiahdistuksessa telkkarini pois...
elvis kirjoitti 26.08.2007 - 22:57
Eikun tietenkin jarrutyökalu.
mehtäsielu kirjoitti 27.08.2007 - 05:58
Kiinnostava kinailu. Olen kummankin puolella vaikken ehdi urheilua seurata. Siinäkin voi päästä flow-tilaan oli sitten penkillä tai itse suorittamassa hyppyä tai juoksemassa kivikovalla asvaltilla. Harvinaisempi on teillä tuo roolijako, yleensä tilanne on toisinpäin.
Työkalu? Joku litistysvehje. Ei kai vaan mielipiteiden litityskone. Vai voisiko tämä olla voimailulaite, sormien voimisteluun ja voimien kehittämiseen. Tuli ekaksi kyllä joku liittämisväline tai uudentyyppinen naskalikone.
Arkiterapeutti Kops  kirjoitti 27.08.2007 - 06:40
Jonkinlaiset lukkopihdit, sanoi mieheni, kun kutsuin hänet katsomaan kuvaa. Ei tiennyt tarkemmin. Hän pitää kovasti penkkiurheilusta ja liikkuu itsekin. Minä en välitä lainkaan penkkiurheilusta, mutta kannustan mielelläni mieheni harrastuksia koska ne pitävät hänet onnellisena. Kyselin joskus mikä hänestä on niin kivaa jääkiekon katselussa, ja hän selitti että kiinnostavat pelitilanteet, eläytyminen jne jne. Tykkään kyllä katsella telinevoimistelua koska sitä harrastin monta vuotta kouluaikana ja siihen osaan samaistua. Ihmisellä pitää olla häntä itseään elähdyttäviä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Puolisoilla voi olla sekä yhteisiä että omia kiinnostuksen kohteita. Kumppanuus edellyttää minun mielestäni sitä että kannustamme toinen toistamme.
Tuima kirjoitti 27.08.2007 - 07:35
Elvis, oikein. Kyseessä on Third hand eli jarruvaijerin kiristin.

Araneida, minustakin hän on väärässä, tai jos ei väärässä niin ainakin hieman ymmärtämätön. Jos ei ole TV:tä, voi kisoja seurata Ylen sivuilta, myös liikkuvaa kuvaa :)

Mehtäsielu, ei onneksi ole mielipiteiden litistyskone :)

Kops, pitää laittaa mies lukemaan kommenttisi. Miehesi kommentti eläytymisestä ja pelitilanteista on paljolti sitä, mikä penkkiurheilussa oikeasti on kiehtovaa.
Elegia kirjoitti 27.08.2007 - 11:01
No jopas teillä on mukavat keskustelut, aiheutti hihitystä tässä päässä ;D

Minäkin muuten usein pilke silmäkulmassa kommenteeraan miehelle, että mikäs siinä on niin hauskaa, kun juostaan pallon perässä tai ympyrää radalla jne. Häneltä ei ole koskaan irronnut noin hyviä perusteluja kuin sinulta: hän sanoo vain, että "se nyt vaan on".

Itse en paljon jaksa urheilua seurata: telinevoimistelu ja luistelu ovat kai ainoita, joista saatan jäädä tuijottamaan.
Tuima kirjoitti 27.08.2007 - 12:52
Telinevoimistelua katson vähän, mutta jäätanssiin minulla on liki intohimoinen suhde. Jalkapallokentillä taas juoksee toinen toistaan hauskemman näköinen pelaaja, joten silmäniloa löytyy sieltäkin. (Tässäpä peruste, jota en miehelle kovin usein kerro, vaikka kyllä se sen tietää :))
Fredrika kirjoitti 27.08.2007 - 18:19
Saahan sitä katsoa. Mutta yritäpä joskus olla katsomatta, tietämättä siitä mitään. Se nimittäin ei onnistu. En katso itse juuri koskaan mitään urheilua, väsyttyäni kerran sen ylivaltaan medioissa, mutta tähän mennessä en kertaakaan ole voinut välttyä tiedolta "mitali" jos niin on käynyt. Kerran suoritin jakelua töissä huoneesta huoneeseen, ja suunnilleen joka ovenavauksella ensimmäinen asia jonka kuulin oli: tiedätkö jo, Suomi sai mitalin!

Eli ettei vain väki olisi hieman ehdollistettua näille jutuille.
Tuima kirjoitti 27.08.2007 - 18:42
Ei varmaan voi välttää. Mutta toisaalta en seuraa salkkareita ja silti sarjan näyttelijät pulpahtelevat esiin milloin milläkin juorupalstalla ja heidän roolihahmoistaan puhutaan itsestään selvinä asioina. Siis mikä rooli?
Maurelita Pligaa kirjoitti 28.08.2007 - 02:24
No kun kerran fillareista oli puhe... en kyllä olisi tiennyt ja oma mies on jo unten mailla.

Hauskoja kyssäreitä ; oppia ikä kaikki.
Tuima kirjoitti 28.08.2007 - 08:47
Maurelita, en minäkään olisi tiennyt. Enkä vieläkään ole ihan varma mitä jarruvaijerin kiristin toimii. Jutun pointti on kuulemma nimessä, Third Hand toimii pyöränhuoltajan kolmantena kätenä korjauksessa, jossa kaksi kättä ei riitä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter