|
|
|||
|
15.02.2006 - 17:12
Eilinen aprikointini jatkuu yhä. Olen pohdiskellut asiaa kauan laiskan säännöllisesti, koska jostain syystä asia kiinnostaa minua. Olisiko maailma erilainen, jos naisten lisäksi myös miehet voisivat synnyttää? Jos kumpi vain voisi hedelmöittyä? Maailmalla tarkoitan tässä lähinnä yhteiskuntarakenteita, sukupuolten yhteiskunnallista ja sosiaalista asemaa. Fysiologisten mahdollisuuksien ja vaatimusten pohdintoihin mielikuvitukseni ei taivu, joten on tyydyttävä toisenlaisiin ajatusleikkeihin. Ajatusleikissäni ihmisillä on biologinen sukupuoli, en pohdi yhden sukupuolen vaihtoehtoa.
En osaa vastata omaan kysymykseeni mitenkään täsmällisesti, en usko että kukaan osaisi. Kysymyksen herättämillä ajatuksilla on kuitenkin mielenkiintoista leikitellä. Triviaaleja ja maailmoja syleileviä mietteitä pulpahtelee mieleen, kovin viisaaksi ei tämän kysymyksen äärellä voi itseään tuntea. Minä ainakaan en tunne. Mutta voin kirjata mieleen tulleita kysymyksiä ja pohtia niitä myöhemmin pyyhkiessäni pölyjä kirjahyllyn filosofiaopuksista, kuopiessani kukkapenkkiä ja raahatessani kauppakasseja. Olen päätynyt alustavasti hyvin yleisluontoisesti päättelemään, että maailma todellakin olisi erilainen. Itse asiassa luulen, että maailma olisi todennäköisesti hyvin perustavalla tavalla erilainen, mutta myönnän samalla, että mielikuvitukseni ei riitä päättelemään millä tavalla. Kaksitahoinen hedelmöitys korostaisi varmaankin nykyistä enemmän sukupuolen sosiaalista määrittymistä biologisen sijasta, avainsanana olisi gender eikä sex. Tai sitten mokomat termit olisivat meille vieraita, niiden sijasta käytettäisiin aivan toisia ja toisensisältöisiä. Ehkä. Jos sekä miehet että naiset voisivat tulla raskaiksi, niin:
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
Sivut
Kuvia
Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro
|
||
Kolmannes kansasta vastustaa "naispresidenttiä", siinä mielessä kuin sinä ja minä.
Kolmannes vastustaa "naispresidenttiä", merkityksessä nainen presidenttinä.
Ja kolmannes vastustaa ylipäänsä, varmuuden vuoksi, kun ei vois vähemmän kiinnostaa.
Olen testaillut ajatustani joskus keskusteluissa, mutta kukaan ei koskaan innostu leikittelemään ajatuksella. Joko ajatusleikki on tylsä tai liian hankala.
Itse ehkä kuvittelisin että raskaudesta tulisi kuuma peruna jota kumpikaan ei oikein haluaisi itselleen.
Mutta voisihan se tietysti käydä toisinkin päin. Pystyn kuvittelemaan kummatkin vaihtoehdot, mutta jostain syystä lopputulos on aina sama: synkeää epäsopua.
Edelleenkin luulen, että proosan, esimerkiksi juuri scifin, kautta asiaa voisi tarkastella hyvin mielenkiintoisesti. Mutta on tällainen arkipohdintakin kiinnostavaa.
Mielenkiintoisia pohdintoja täällä. Ajatus miesten kuukautisista aiheuttaa pientä huvittuneisuutta.
Miesten kuukautisista tuli mieleen tyttöjen kirjoittajapiiri, jossa he kehittelivät hauskan fantasiamaailman jossa naisilla ei ole kuukautisia vaan he munivat kerran kuussa.
Munivia naisia? Tämä on kyllä huippu! Hieno oivallus.