Olen tullut siihen tulokseen, että ainakin kunta on syytä mainita, ja mielellään hoitolaitos tai palveluyrittäjä (esimerkiksi siis taksifirma tai ruokapalvelu) ihan nimeltä. Näihin räikeisiin piittaamattomuusongelmiin ei mielestäni saada parannusta sillä, että puhutaan yleisellä tasolla, koska jokainen kunta voi itse päättää, jokainen palveluyrittäjä tekee juuri niin hyvää tai surkeaa laatua kuin moraalinsa sanelee eikä valvontavelvollisuutta jakseta riittävästi käyttää, koska väärinkäytöksiä on paljon ja ne kohdistuvat useimmiten ihmisiin, joiden on äärettömän vaikea pitää puoliaan.
Olen juuri haastatellut yhtä laatuasiantuntijaa, joka uskoo, että laatu tehdään ennakolta. Tämän päivän todellisuus vammaisille tarjottavissa palveluissa on vain niin surkea, että ne laatupuheet tuntuvat oudoilta.

Onneksi tuttavalla on vielä niin paljon voimia jäljellä, että jaksaa elämöidä edes jonkin verran, valittaa johtajalle, kyseenalaistaa palveluja jne. Mutta esimerkiksi taistelu avustajasta ei onnistunut. Ja hän tietää, että on paljon vammaisia, jotka eivät jaksa ja kykene puoliaan pitämään. Kuka heidän puolestaan puhuu, kuka heitä auttaa? Siksihän tämä onkin niin surullista ja ahdistavaa.

Uskon, että ruohonjuuritasolla on paljon hoitajia, toimintaterapeutteja ja lääkäreitä, jotka kantavat huolta potilaistaan, mutta sitten on jokin kasvoton puhelimeen vastaava virkamiesmassa, joka ei tunnu tietävän asioista ja tai jos tietävät, eivät osaa selittää asiaa ymmärrettävästi. Ehkä heillä on aikapula, liikaa työtä ja turtumus, en tiedä. Ovatko jotkin tryhmät arvokkaampia kuin muut, saavatko toiset helpommin apua, en tiedä. Sen tiedän, että vastaisuudessa tulen tarkistelemaan kunnallis- ja eduskuntavaaleissa entistäkin tarkemmin ehdokkaiden asenteita lapsia, vammaisia ja vanhuksia kohtaan, samoin puolueiden asennetta.

Tällaiset puhelinkeskustelut ovat tärkeitä ja ravistelevia. Aika moni päättäjä tarvitsi samanlaisia.

Kuntabudjetit ovat tylsää luettavaa, mutta sisältävät paljon. Yksi vastaus on sekin, että kunnilla on nykyään vapaat kädet eli hyvää tarkoittava kansanedustaja/ministerikään ei välttämättä enää saa perille rahoitusta sinne, mihin pitäisi, koska rahoja ei enää saa ohjata nimitettyyn tarkoitukseen.
Silti aina mahtuu joukkoon virkakuntaa keittäjistä toimistobyrokraatteihin, jotka hukkaavat yksilön kokonaisuuteen. Yhdet omaa tylsyyttään, toiset koska eivät jaksa. Se on surullista.

Se on surullista. Minua nauratti "kala on vihannes" -juttu, mutta nauru oli kitkerää eikä kaukana itkusta.

Olenkin sitä mieltä, että näissä asioissa kunnallisvaalit ovat tärkeämmät, mutta mitä sekään auttaa, jos puolueen linjan painopiste on aivan muissa asioissa kuin heikoimmassa asemassa olevien olojen todellinen parantaminen. (Hehän eivät kaikki jaksa äänestää...)

Ehdottaisin, että kansanedustajat joutuisivat suorittamaan osan palvelustaan vanhainkodeissa ja sairasosastoilla ja vastaavissa paikoissa. Vaikkapa pari päivää kuussa. Ettei ihan mene tuntuma... Saattaisivat monien olot parantua, apua tarvitsevien ja niitä tarjoavien (hoitohenkilökunta)? Olisiko liian radikaalia?

Voisi auttaa, muuta jos puuttuu myötäelämisen kyky ja tietää kohta pääsevänsä sieltä pois? Kuinka monessa ammatissa kunnon palkankorotukset esimerkiksi korvataan juhlapuheilla ja kauniilla kiitoksilla? Näin on hoitohenkilökunnan kohdalla ja ilman kunnon palkkoja ja työehtoja (mikä sisältää riittävän henkilökunnan, jolloin myös hoito paranisi) ei hoitohenkilökunta jaksa.

Kaikennäköinen muu on myös tärkeää: vammaisten asunnot täytyy suunnitella ja rakentaa niin hyvin, ettei käyt kuten tuttavallemme, joka valitti ettei pääse edes suihkuun jonkin kylpyhuoneessa olevan asennusvirheen takia.