Tui, reaktio listaasi:
1. Haluaisin julkaista runokirjan tai pienoisnovellikokoelman, etenkin sellaisen jota kriitikot eivät lyttäisi.
2. Olla lähinnä taustavoimana ja suunnitelijana persoonalliselle kahvilalle (musiikit ja pöperöt itse valittuina)
3. Radiojuontajan ammattiakin mietin joskus.
4. Teininä haaveilin laulajan urasta, nyt on myöhäistä.

jne. jne.

Minä toimin mieluiten kriitikkona, en osaa laulaa, en usko omaavani radioääntä, en ole missityyppi, rocktähden heilaksi olen liian vanha. Toivekahvilaa olen joskus muinoin ennen kahvilabuumia mielessäni rakennellut.

Toivon, että saisit kirjasi julkaistua. Töihin vain. Ja kjriitikoista ei tarvitse välittää, toisilla nyt vain on niin kumma maku.

:) Kiitos kannustuksesta Tui. Paketti kustantajille olisi jo valmiina. Jostain syystä vain en saa sitä lähtemään. Luulen, että haluaisin elää rauhallista elämää ja löytää tasapainon ja olematta esiintyvä taiteilija. Jollaiseksi kirjailijan nykyään miellän. Voin olla väärässä.

Hyvin harvat kirjailijat ovat esiintyviä taiteilijoita. Kannattaa miettiä mitä oikeasti haluaa. Hyvässä lykyssä kustantajalta voi saada palautetta, parhaassa kustannussopimuksen. Mutta pitää muistaa, että erittäin harvat teokset läpäisevät kustannusseulan,

Minusta tuossa listassa on paljon juttuja, joita sinusta vielä voi tulla, vaikka ei siltä tuntuisikaan tai et sinne päin tähtäisikään.
1.mahdollista -kuka tietää? Ihminen voi olla luovimmillaan 50 jälkeen.
2. tämä vaatii vähän asennetta, ei mahdotonta:)
3. tämäkin on mahdollista saavutta, vrt kohta 1
4. ei tämäkään ole täysin poissuljettu
5. tämä on aika mahdotonta ellei kyse ole seniorikisoista
6. ehkä pois suljettu
7. mahdollista
8. vrt kohta 1
9. mahdollista
10. vaatii opiskelu, ei mahdotonta
11.vaatii pääomaa, ei mahdotonta
12.tämä vaatii lahjoja, ainakin jonkinlaisia
13.ikä taitaa olla esteenä, eikä ne ole sellaisia 2-kymppisiä
14. ikärasisimin takia ei onnistu
15.mahdollista
16.mahdollista.

Eri asia tietysti, haluaako näitä asioita, mutta aika monet ovat mahdollisia. Never say never.

Pohdin pitkää lisäänkö sanan koskaan tuonne Minusta ei tule -lauseeseen. En lisännyt. Mutta oikeasti en halua ollakaan näistä mikään. No, kotihyvä siivooja olisin mieluustio eikä hyvistä kokkuaustaidoistakaan suoranaista haittaa olisi, ne kyvyt voisivat olla jopa suotavia. En harrastaja runojen kirjoittamista enkä halua olla julkinen eläin. Nuorena olisin ehkä mielelläni ollut rocktähden tyttöystävä, jos olisin saanut valita tähden itse, mutta näin hieman vanhempana ja viisaampana en ehkä jaksaisi kovin narsistista henkilöä. Tosin niitä näitä höpöttävänä radiotoimittajana voisi olla kivaa, jos olisi sanottavaa ja saisi itse valita musiikin. Ehkä pitäisi tehdä lista asioista joita on. Se olisi tylsempi, mutta ehkä kivempi.

Olen seurannut kirjailijoiksi tulevia ihmisiä ihan kirjoittajakoulutuksenkin tiimoilta. Kyllä he kaikki ovat "joutuneet" esiintymään ainakin jossain muodossa. Mennään lukemaan omia runoja tilaisuuksiin, mennään kirjamessuille, annetaan haastatteluja paikallislehteen ja mielellään laajemmallekin medialle. Ja odotetaan juttujen ulostuloa ja kritiikkiä... ylistyksiä tai survaisuja. Tai jotain siitä väliltä. Tai sitten ei tapahdu mitään....

Kysynkin itseltäni, kestäisikö kantti? Kustantajien asenne taitaa olla: joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön....

Taitaa olla kustantajien asenne. Mutta ehkä kirjallisissa tilanteissa ei ole niin kamalaa. Naistenlehtikuuluisuus kuulostaa minusta vaivaannuttavalta, koska niissä human interest -taso tulee mukaan eikä kirjailija ehkä haluaisi puhua perheestään, rakastetuistaan ynnä muista, vaan ainoastaan kirjoistaan. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kannattaa miettiä mitä haluaa. Voihan sitä tietysti yrittää rakentaa kirjallisen nimimerkin, jos kustannussopimuksen saa. Nää on mulle vieraita juttuja, kun en ole kirjallisuuteen suuntautunut kirjoittajana vaan lähinnä lukijana.

Mieleeni tuli, kuinka Sirkka Turkka on selvittänyt sekä kirjalliset tilaisuudet, että kirjallisuuslehdet, että naistenlehdet (omalla tyylillään). Annassa (muistaakseni) oli muutama vuosi sitten juttu Turkasta. Hän puhui itsestään ja runoudesta: ei tullut tuntua, että siinä kurkittiin ihmisen yksityiselämään, vaikka sitähän siinä myös tehtiin. Mielestäni onnistuneesta jutusta kuuluu tietysti kiitos myös toimittajalle. Luulen myös, että Turkka on brandi, jolloin häntä on helpompi lähteä haastattelemaan. Osaa hiukan odottaa mitä tuleman pitää, eikä tarvitse alkaa luoda uutta kirjallista persoonaa.

Turkka on myös niin omanlaisensa persoona, että haastattelut väistämättä ovat erilaisempia kuin monen muun. Omaa linjaa kannattaa varmasti pyrkiä haastatteluissa vetämään, tiedä sitten kuinka helppoa sellainen aloittelijoille olisi. Etkö ole koskaan ajatellut edes kokeilla lähettää käsikirjoitusta kustantajalle?

Yhden kierroksen olen käynyt jo läpi. Traumaattinen kokemus.

Hui olkoon, jos oli traumaattista, ymmärrän kyllä jos ei kovasti kiehdo lähteä uusintakierrokselle.