Työhuoneessa tuoksuu ullakko, vaatekaapissa terva. Avonaisesta tuuletusikkunasta kantautuu vanhan miehen ääni. Hän seisoo aivan vieressäni, vaikken näe häntä. Voisin koskettaa miehen olkapäätä seinän läpi. Hän kertoo jollekin vaimostaan ja synnyinkaupungistaan, hänen äänensä on tasainen, sanat huolellisia. Käynnistän tuulettimen, äänet haipuvat. Hiki helmeilee otsalla, on hiljaista. Naputan konetta, tulostan listoja. Puhelin ei soi, kukaan ei halua puhua kanssani, ei kertoa puolisostaan eikä synnyinkaupungistaan. Myöhemmin näen naisen, joka imettää vauvaansa keskipäivän kuumuudessa, hän on tyyni ja läsnä, vauva nukahtaa pian. Vaihdamme muutaman ystävällisen sanan, minulle jää tapaamisesta hyvä mieli. Kun iltapäivän pyörremyrsky on kierähtänyt sisälle, kiertänyt hyllyt ja pöydät, puikahtanut ulos ja tyyntynyt jonnekin näkymättömiin, hiljaisuus laskeutuu uudestaan, myrskyn edellä tulleet ujot hymyt jäävät leijumaan tuulettimen ympärille. Kun työpäivä on ohi, pujahdan ulos nopeasti, ohjaan pyöräni rannan tuuleen ja hiekan rahinaan.