Ajattelin viettää seuraavat kaksi viikkoa tiiviisti olympialaisia seuraten. Lajien valinta ei ole ongelma, katson melko sujuvasti lähes kaikkia olympialajeja, mutta katsomisasenteen ja –näkökulman valinta on vielä hakusessa. Joskus muinaisnuoruudessa eli aikana ennen mittavia dopingpaljastuksia asenteen valinta oli helppoa. "Hyvä Suomi ja kaikki hienot urheilijat ympäri maailman, joka pyyteettä urheilevat, voittavat ja häviävät ja minä saan katsoa kisoja kuin hyvää tunteita nostattavaa elokuvaa." No, pyyteettömyys on tietysti aina ollut kyseenalaista. En ole koskaan välittänyt voittotuloksista ja ennätyksistä, suomalaisten voitot ovat tietysti olleet mannaa. Minusta on ollut hauskaa jännittää suorituksia ja seurata urheilijoiden reaktioita voittojen ja tappioiden hetkillä.  Olympialaiset ja muut isot kisat ovat tuottaneet runsaasti tyytyväisyyttä ja aitoa iloa.

Dopingpaljastusten myötä naiivi iloitseminen on hävinnyt ja tilalle on tullut kyyninen mieli. Kadotettuani uskon puhtaaseen urheiluun kadotin myös kyvyn iloita puhtaasti urheilusuorituksien katselusta. Nykyisin ensimmäinen ajatukseni voittajia katsoessani on usein "mitähän se käyttää". Vakuutukset ruisleivästä ja kaurapuurosta eivät oikein vakuuta. Haluan uskoa puhtaisiin suorituksiin, mutta minkäs teet, kun monet urheilijat toimillaan osoittavan sen mahdottomaksi.

Niinpä nyt mietin minkä näkökulman kisoihin otan. Päätänkö, että kaikki douppaavat ja ovat siksi tavallaan samalla viivalla? Jos on paremmat mömmöt, niin sehän on vain välineurheiluun rinnastuva juttu, eli on ikään kuin parempi voitelu suksen pohjassa. Vai alanko lyödä ystävieni kanssa vetoa siitä, minkä maan urheilija ensimmäisenä kärähtää? Ja missä lajissa? Talvikisoissa en oikein voi keskittyä urheilijoiden muodolliseen pätevyyteen, mutta voisin tietysti alkaa kerätä hauskimpia selityksiä menestykseen ja menestymättömyyteen. Kuka nostaa sukset korkeimpaan tuuletukseen? Kuinka monta kummallista lajia voin televisiosta nähdä yhden päivän aikana? Ainakin sen tiedän, että jäätanssi tulee taas nostamaan tunteet pintaan.

Jos en löydä sopivaa asennetta urheiluun kisakatsomosta, voin hakea sitä kulttuurin puolelta. Juha Peltosen Elmo on paras tietämäni urheilua käsittelevä kirja ja Tulivaunut elokuva. Niissä ei ole dopingia ja urheilijoiden asenne on vanhanaikaisen kohdallaan. Ne herättävät puhtaita tunteita.

Avajaisten jälkeen

Peter Gabriel lauloi Imaginen.Hieno.