Tuima-rks! Voi miten muistankaan olleeni tuolla. Kuinka purskahdin lohdutomaan itkuun, kun luin jostain, että 'kyky unelmoida on mielenterveyden mittari'. Pelästyin todella, kuinka pahasti olenkaan menettänyt mielenterveyteni?

Paljon myöhemmin käsitin olleeni julma ja ankara itselleni. Elämässä ON vaiheita, jolloin voimat juuri ja juuri riittävät arjesta selviämiseen. Eivät silloin unelmat siivillä lennä!

Unelmilla on toki paljonkin merkitystä. Uskalsin - sittenkin - pitää joistakin kiinni. Ja kas, nyt olen saanut joitakin unelmistani elää todeksi! Unelmoida voi vaikka 'vain' siitä, että saisi joskus nukkua riittävästi, levätä ja olla. Unelmat kertovat meistä ja tarpeistamme, tuovat ne ne näkyville itsellemme, antavat meille suuntaa, kunhan vain uskallamme... ja saamme taas voimia unelmoida...

Eikö yhtäkään unelmaa...

Tuu ja Sumea, aivan unelmaton en ole, mutta unelma on välillä niin vaateliaan vaaleanpunainen sana ja samalla pehmoista höttöä, että oikeastaan puhun mieluummin haaveista. Ehkä naistenlehtien unelmajutut ovat vaikuttaneet tähän.

Joinakin päivinä, väsyneenä ja kiukkuisena, unelma-sanalle tuhahtaa - ja alkaa haaveilla hetkisestä hiljaisuutta ja maidon ja kahvin oikeasta suhteesta juuri oikeankokoisessa mukissa... Sellaisina päivinä unelma on hyvin pieni ja arkinen, mutta ei yhtään vähemmän totta kuin jokin suurempi pumpulinpehmoinen satuhaave.

Mutta monesti epäilen, että unelmia ei voi sanallistaa laisinkaan, että ne vain ovat olemassa omana tunnetilanaan. Silloin ajattelen, että sanallistaminen banalisoi unelman, että unelman on oltava salainen ja hiljaa hellittävä. Sellainen johon voi liukua hetkeksi. Vasta kun unelma on niin voimakas, että se haluaa purskahtaa ulos piilostaan, sen voi sanoa ääneen.

Onkohan unelma vähän samanlainen sana kuin pyhä. Pyhyyskin on tärkeä asia, mutta jos siitä alkaa puhua, tuntuu että se katoaa täysin. Useinkaan en löydä sitä sieltä, mistä se perinteisen selityksen mukaan pitäisi löytyä. Ehkä unelmat ovat vähän samanlaisia. Ne kantavat meitä, mutta muuttuvat vähän banaaleiksi jos niitä ryhdytään sanoittamaan.

Luulen että olet oikeassa. Pyhä näyttäytyy luultavasti jokaiselle erilaisena silloinkin, kun se löytyy perinteisen selityksen mukaisesta asiasta. Ja epäilen, että hyvin monet löytävät oman pyhänsä eri paikasta kuin olettaisi. Pyhän ja unelman kokemisessa/tuntemisessa on varmaan aika paljon samaa.

Unelma voi olla niin henkilökohtainen, että siitä on vaikea puhua. Toisaalta, pienet ja konkreettiset unelmat ja niiden toteutuminen tekevät elämästä mielekästä. Pieniä iloja tarvitaan. Miksei niitä voi sanoa myös unelmiksi?

Minulla on taipumusta uneksia ja haaveilla vähän liikaakin. Mietin joskus, estääkö se minua nauttimasta nykyhetkestä? Olen yrittänyt siirtää unelmat asioiksi, joita voi toteuttaa.

En ole vielä päässyt vaiheeseen, jossa tekisin unelmista tosia aktiivisesti yrittämällä. Toisaalta taas miettii pitkällä aikavälillä haaveitaan/unelmiaan/toiveitaan, niin huomaa niistä joidenkin toteutuneenkin.

Olen ollut huomaavinani että 'hyvä' unelma on sellainen tarkemmin määrittelemätön tunnetila, joka on liitoksissa johonkin konkreettiseen asiaan. Mutta jos alan aktiivisesti yrittää unelman todentumista, niin unelmasta muuttuu vaatimuksiksi, epäonnistumisen peloksi ja jonkinmoiseksi suorittamiseksi. Unelmasta tuleekin Päämäärä ja sananmukaisesti pää (järki) alkaa liikaa suunnitella, kontrolloida, pyrkiä, hallita...

Moni epämääräinen tunnetilaunelma taas on toteutunut itsestään. Äkisti olen tajunnut saaneeni elämään asioita, joista olen unelmoinut (ääneti, niitä erityisemmin tavoittelematta).

Vähän jälkijunassa vielä tähän. Muistan nuorena ystäväni siteeranneen juuri tuon tapaisia juttuja, että ihminen, jolla ei ole unelmia on kuollut (tai sinne päin) ja tunteneeni unelmattoman itseni jotenkin vajaaksi. Tuohon liikaan vaaleanpunaisuuteen tai irtonaisuuteen oma unelmattomuuteni varmaan on liittynyt (tosin myös "suu säkkiä myöten" kotikasvatus on auttanut asiaa ja tehnyt realistiseksi).

En ole oikein vieläkään unelmoija. Vähän olen ymmärtänyt, että unelmointia muistuttavilla ajatusleikeillä voi ehkä tunnistaa ja etsiä itselle tärkeitä juttuja... (justiin taisin sellaisen kirjoittaa-, joten en taida ihan olla unelmaton sentään enää olla minäkään).

Luke, juuri noin! Sanallistettu unelma menettää jotain ja vaatimus, se vaanii aina lähellä.

Marikki, olen joskus törmännyt kommentiin "Onpa sulla pienet unelmat." mikä on saanut napsauttamaan suun kiinni ja veikenemaan unelmistaan. "Pieni unelma" on kuin viittaus omaan vajavuuteen ja kunnianhimottomuuteen. Unelmien pitäisi olla kai joitain suuria (ja siksi kai Unelma usein kirjoitetaan isolla kirjaimella), mutta eiväthän ne kaikilla ole. Eikä unelman koko sen tosiolemusta määritä.

Hei, kommentti rupesi venymään, joten tein oman jutun ja linkkasin tänne.

Pitääpä tulla lukemaan :)