Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.04.2007 - 15:50
  • kuorinut appelsiinin ihan itse. Hankala ja aikaa vienyt homma, mutta onnistuin siinä nyrhäämättä sormeeni.
  • oppinut kertapuhelinneuvonnalla käyttämään sähköistä kahvimyllyä, äänekästä ja hiukan pelottavan näköistä kapistusta.
  • saanut hillittömän nalkutuskohtauksen, jonka lapsi äänitti salaa. Miten minun tomera ja auktoriteettinen ääneni muka kuulostaa naukuvalta teinipuheelta? Taatusti tenava manipuloi jotain namiskaa.
  • lukenut Septimus Heapia, Hotakaista ja uudistanut tuttavuuteni Adrian (ent. Hadrianus) Molen kanssa.
  • kuvannut vaahteraa, vaahteran silmuja ja kukkanuppuja.
  • syönyt kebabpizzaa. Kahden ruokalajin liitto oli sangen makoisa.
  • katsonut vanhoja TV-sarjoja ja elokuvia.
  • kipuillut kättä ja jalkaa, mutta silti ontunut pihalla vaahteralta kukkapenkille, kukkapenkiltä marjapensaisiin. Onneksi kukaan ei oleta minun kitkevän rikkaruohoja tai haravoivan.
  • etsinyt vanhoja kasetteja. Löytänyt kaikkea kummaa, musiikkia jota en enää tunnista, vanhoja musiikkirakkauksiani, lauluja, joita on nolostuttavaa tunnustaa kuunnelleensa, vanhoja euroviisuja, laulajia ja yhtyeitä, joita ja joista en ole kuullut pitkään aikaan. En osaa päättää onko minulla aina ollut hoopo, omituinen vai perin konventionaalinen musiikkimaku. Osa nykyisen musiikkini siemenistä on kyllä löydettävissä vanhasta kasettilaatikosta.
 

katriina kirjoitti 26.04.2007 - 19:39
Hyvä päivä ollut, näköjään. :p
Vaahtera näköjään kukkii sielläpäin kohta, kaunis kuva.
Tuima kirjoitti 26.04.2007 - 22:37
Ei kyllä ollut kivaa kuulla salanauhoitus nalkutuksesta...
Fredrika kirjoitti 27.04.2007 - 16:37
Jos ajatellaan, että kahvimylly puhelinneuvonnalla edustaa futurologiaa, sukupolvien välinen kommunikaatio tätä päivää ja elokuva&musiikkiosasto mennyttä maailmaa, niin sanoisinpa, että kohtalaisen laaja-alainen viikko.

C-vitamiinin kera vielä, siis terveellinenkin :)

Ja jos vappu on glad men oklar, niin varoo sitte kaatumista, noin kun jo olet hoidellut sen osaston ennakolta.
Tuima kirjoitti 27.04.2007 - 17:25
Vappua ole muistettu juhlia vuosiin... Mutta hauska arvio viikosta :)
SatuSanna kirjoitti 04.05.2007 - 00:22
Kaunis, terävä, kuva.
Tuima kirjoitti 04.05.2007 - 07:46
Kiitos. Terävät kuvat ovat harvinaisia :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter