Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.03.2007 - 17:40
Rakas päiväkirja,

työviikko meni ihan kohtuullisesti. Olen paapattanut koululaisille, vertaillut lapsukaisten erilaisia kuunteluilmeitä vastaanottavaisista hymyistä vaivoin pidäteltyihin haukotuksiin. Olen neuvonut ja komentanut, huomannut keväthormonien aiheuttamia myrskyjä. Saanut monta kaunista hymyä. Olen aloittanut pyöräilykauden ja työmatkat ovat paljon mukavampia.

Olen miettinyt painetun sanan voimaa ja julkisuutta. Muuttuvatko puhutut asiat kiinnostavammiksi, jos ne on painettu lehteen? Olen myös pohtinut kuka oikeasti uskoo esimerkiksi Idolsin ja euroviisujen kännykkä-äänestyksissä kansan tahdon toteutuvan, jos samasta liittymästä voi äänestää lukemattomia kertoja. Silloinhan tulosta ohjailevat ne, joilla on varaa maksaa antamistaan äänistä. Äänestyksistä puheen ollen, olisiko eduskunnan paikkajako kovin erilainen, jos jokaisesta äänipiiristä pääsisivät läpi eniten ääniä saaneet ehdokkaat äänikynnyksistä ja vertailuluvuista piittaamatta?

Katsoin jonkin verran taitoluistelun MM-kisoja, mutta en niin paljon kuin olisin halunnut. Jäätanssissa löysin uuden suosikkiparin. Vaikka usein pidän dramaattisista esityksistä minut valloitti nyt nuori kanadalaispari Tessa Virtue & Scott Moir, jotka esittivät vapaatanssinsa Sibeliuksen Valse tristen tahdissa. Höyhenenkevyesti luisteltu tanssillinen tarina, aivan erilainen kuin minkä Rahkamo & Kokko muinoin tekivät samaan musiikkiin. Jo kymmenen vuotta yhdessä luistelleet 17- ja 19-vuotiaat muodostavat parin, jota todella kannattaa seurata. You tubesta löysin kaksi klippiä tanssista, toinen Tokion kisoista ja toinen Kanadan mestaruuskisoista. Klipit eivät jostain syystä tee täyttä oikeutta esitykselle.

Perhe-elämä on tällä viikolla ollut sellaista, että voisin kirjoittaa koko touhusta absurdin kertomuksen, jossa joka sana olisi totta. Olemme siirtyneet vatsataudista murtuneisiin raajoihin eikä tämä edes ole absurdeimmasta päästä. Lisäksi leuassani on finni.

Olen intoutunut kevään myötä kuvaamaan enemmän. Muutaman kohtuullisen otoksen olen ottanut. Täytynee kuitenkin ryhdistäytyä ja kaivaa esiin sohvan alle ajautunut digikuvausopas.

Nyt musiikki on muuttunut Shakirasta Norah Jonesiksi ja rauhallisempien rytmien myötä alan tutustua Ullakkokirjastoon sekä Lasse-Maijan etsivätoimistoon. Merirosvoja, ihmepoikia, kadonneita koruja ja iguaaneja löytyy kassista myös. Eli kiinnostava ja seikkailullinen lauantai-ilta sohvannurkassa on tiedossa.

  

Johanna kirjoitti 24.03.2007 - 20:28
Ihanaa, kuulostaa keväältä! Ei tälläisiä ajatuksia löydy marraskuun blogimerkinnöistä. Kevät (ihanaa, ihanaa!!!!) paljastaa pyörät, kukat ja finnit ;D
Obeesia kirjoitti 24.03.2007 - 20:39
Kiinnostaa tietää, mikä kamera sinulla on käytössä.
Minulla on jo ainakin neljä vuotta vanha Canon ja voisin vaihtaa jo parempaan. Voi olla, että en vielä hallitse tekniikkaa. Ehkä tuolla omallanikin saisi parempia kuvia, jos osaisi ottaa.
katariina kirjoitti 24.03.2007 - 21:13
Onpa kiva otos, mikä sitten lieneekään.
reetta kirjoitti 24.03.2007 - 21:30
Kaunis kuva! Lykkyä absurdiuteen - onneksi kirjamaailma tasoittaa eloa... Lassemaijat on mun suosikkeja - etenkin Kahvilan arvoitus, jossa ruotsalaiset taas vetää pinnat kotiin suvaitsevaisuuskasvatuksessa! Haa, bloggaanpa siitä jossain vaiheessa.

Mulla on sohvannurkassa Keijut -sarjaa :D ja Septimus Heapin ensimmäinen osa.
Tuima kirjoitti 24.03.2007 - 21:37
Johanna, kyllä finni saattaa iskeä talvellakin :) mutta pyöräily ja kukat paljastuvat keväällä.

Obeesia, kamerani Canon Ixus. Kuva on otettu makrolla.

Katariina, en muista kukan nimeä. Kesällä siinä on keltaiset kukat, syksyn jäljiltä ja lumen alta paljastui tuollaista, kun en ollut syksyllä leikannut kasvia.

Reetta, Kahvilan arvoituksessa kiinnitin huomiota juuri uohon ja puhuin siitä töissäkin. Enpä ole vastaavaan suomalaisissa lastenkirjoissa törmännyt. Kirjoitapa asiasta, olisi kiva lukea! Keijuja ja Septimusta en ole lukenut. Kannattaisiko niihin tarttua?

Iines J kirjoitti 24.03.2007 - 22:58
Ihastuin samaan kanadalaispariin kuin sinäkin - olivat ikäisekseen taidokkaita ja kypsiä, ihania katsella! Susu ja Pete tulivat mieleen myös siitä luistelun yksinkertaisesta sulokkuudesta, jota kanadalaiset tarjosivat. Tulevaisuuden voittajia, toivottavasti!
Tuima kirjoitti 24.03.2007 - 23:11
Iines, toivottavasti ovat voittajapari tulevaisuudessa. En ollut heistä aiemmin edes kuullut. Aivan uskomattoman hieno esitys, jokainen pieninkin liike hiottu ja he todella osasivat ilmentää musiikkia.
reetta kirjoitti 24.03.2007 - 23:22
Keijuihin ei kandee, paitsi jos haluaa tietää, mitä sellaiset alta kymppivuotiaat ahmii. Ei tasoa, mutta oivaa viihdettä. Epäilen, että Septimus on hyvä, mutta lue tarkemmin (toivottavasti) ensi Onnimannista :).

Blogi on päivitetty Lassemaijalla.
sivuaskel kirjoitti 26.03.2007 - 08:11
Monenlainen viikko! Oli mukava lukea. Ja tuo kuva - melkein kuin "voikukkapyhimys", mutta taitaa olla joku muu talveen unohtunut. Digikuvaus innostaa täälläkin, mutta vielä on paljon opeteltavaa - erityisesti makrokuvissa, joita haluaisin oppia.
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 26.03.2007 - 09:40
Vatsatauti, murtuneet raajat ja finni. Onpa hienoa katselle luisteluja siinä lomassa ja unohtaa arkitodellisuus.
Tuima kirjoitti 26.03.2007 - 11:15
Reetta, ehkä niitä keijuja pitää kuitenkin vilkaista.

Sivuaskel, minä en oikeasti tiedä makrokuvauksesta mitään. Käytän kameran digitalmakroa, tähtäilen, muutan LCD:n kirkkautta (mitä se sitten onkin) ja otan MONTA kuvaa kohteesta. Joskus joku monesta onnistuu.

Pantteri, kyllä, luistelu vie ajatukset arkitodellisuudesta tai ainakin antaa siihen mahdollisuuden :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter