Blogeissa pyörii tällä hetkellä kiertis, jossa listataan keskenjääneitä klassikoita. Ensimmäisessä blogikirjoituksessai tunnustin lukemattomat klassikkoni, joten en palaa niihin nyt. Sen sijaan aloin miettiä klassikoihin toisenlaista näkökulmaa, eli antoisuutta. Olenko viettänyt niiden parissa hyviä lukuhetkiä, kannattiko ne lukea? Tässä pieni otos klassikoita, jotka kannatti lukea.

1. Aristoteleen Runousoppi (Peri poietikes), Pentti Saarikosken suomennos. Nautittava matka kirjallisuuden pohtimiseen. "Parhaimmillaan sanonta on selkeää olematta arkista." (1982: 59.)
2. Homeroksen Odysseia ehdottomasti Pentti Saarikosken suomennoksena. Ei lainkaan pölyinen, vaan helposti luettava ja samalla ylvään mukaansatempaava.
3. Gustave Flaubertin Rouva Bovary, tosin alkuperäinen Madame Bovary kuulostaa paremmalta. Luin, koska halusin tietää minkälaiseen teokseen kirjallisuudentutkimuksissa ja kirjallisuuskeskusteluissa usein viitataan. Hyvä romaani.
4. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Sivistyneen siloisen pinnan alla on kirjalijan tarkkasilmäinen ja armoton näkemys ihmisten välisistä suhteista, ylpeydestä, ahneudesta, petollisuudesta ja vähittäin syntyvästä aidosta rakkaudesta.
5. Leo Tolstoin Anna Karenina. Monisyinen romaani naisen intohimosta ja kaiken ylittävästä rakkaudesta, mutta on tässä teoksessa paljon muutakin.
6. Voltairen Candide. En ollut tästä kovin innostunut, mutta räävittömän hauska ja fabuloiva teos on. Kannatti lukea, koska ennakkokäsitykseni kirjasta oli täysin virheellinen.
7. Juhani Ahon Juha osoitti, että joskus on parempi, ettei klassikoita pakkolueteta koulussa. Nuorena aikuisena luettuna koskettava lukukokemus.
8. Joel Lehtosen Kerran kesällä on yksi parhaita suomalaisia romaaneja. Ensimmäisellä lukukerralla huumaannuin Lehtosen kerrontatavsta, vasta aikuisempana lukijana tajusin kirjailijan kyynisen ja illuusiottoman ihmiskäsityksen.
9. Lucy Maud Montgomeryn Runotytöt eivät ahmimisiässä olleet suosikkityttökirjojani, vaikka luin ne monta kertaa. Aikuislukijana löysin niistä runsaasti uusia asioita, teemoja ja näkökulmia.
10. Margaret Mitchellin Tuulen viemää on mestarillien kuvaus yhteiskunnallisesta murroksesta, jossa vanha ja uusi aika, vanha ja uusi ihminen erilaisine arvoineen kulkevat hetken rinnan toisiaan ymmärtämättä.
11. Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia taisi olla ensimmäinen runokokoelma, joka kolahti. Onkohan viehtymykseni proosarunoihin tästä teoksesta peräisin?
12. Peppi Pitkätossu johdatti Astrid Lindgrenin maailmaan ja kyllä pienet ja isot tytöt tarvitsevat oman vahvan tyttösankarittarensa.
13. Tove Janssonin Taikatalvi on kaunis ja viisas kirja. Aikuiselle erittäin sopiva teos.
14. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kouluvuosien pakkopullaa, jonka läpilukemista välttelin kunnes aikuisena päätin kahlata mokoman läpi, ettei tarvitsisi hävetä lukemattomuutta. Oikeasti hieno teos, mutta ei sitä taida kannattaa luettaa kouluissa. Tai ainakin ensin pitäisi lukea Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä.
15. Virginia Woolfin Oma huone. Sai miettimään naisen omaa tilaa ja mahdollisuuksia.

          **************************************************************************
Nyt aamulla lukiessani yllä olevaa listaa voin todeta, että aika usein klassikkojen lukeminen kannattaa. Voisin huoletta lisätä mukaan Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa, T.S. Eliotin Murha katedraalissa, Shakespearen Hamletin, Sofokleen Kuningas Oidipuksen ja García Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden (ainoa kirja jonka olisin halunnut lukea heti uudestaan).

Klassikon lukemisen merkittävyys ei ole aina siinä, että olisi suunnattoman innostunut lukemastaan tekstistä. On kiinnostavaa tutustua kanonisoituun teokseen ja muodostaa siitä oma mielipide. Klassikot yllättävät, ihastuttavat ja aiheuttavat pettymyksen samalla tavalla kuin muukin kirjallisuus, ei niitä omassa lukemisessaan tarvitse käsitellä nykykirjallisuutta kummemmin. Tällaisen antoisan listan laatiminen saa myös tähyilemään lukemattomia klassikoita, jospa sieltä löytyisi jälleen uutta hyvää luettavaa.