Minusta tuntuu, että pelkkä tunne vailla käytäntöjä olisi kupla, joka puhkeaisi nopeasti. Kuunteleminen, paijaaminen ja läsnäolo synnyttävät rakkautta, ilman niitä sitäkään ei olisi.

Olen samaa mieltä, arkinen rakkaus on nimenomaan käytännön elämää eikä huolehtimista voi siinä sivuuttaa.

Mutta on muutakin. Eri paikkakunnilla asuvat rakastavaiset, vanhemmat, jotka eron vuoksi eivät voi elää lastensa arjessa ym. Miten silloin rakkaus näkyy, kun sitä ei arjessa voi osoittaa?

Rakkaus on enemmän pieniä tekoja kuin suuria sanoja. :)

Minä olen "vanhemmiten", heh, oppinut nauttimaan siitä, että _saan_ huolehtia rakkaistani.

Eräs tuttuni juuri sanoi, että hänen äitinsä tekstailee vieläkin ja varoittaa, jos ulkona on kylmä ilma. Tuttavani on 28-vuotias.

Rakkaus on siis myös huolehtimista - vanhemmat lapsistaan ja kumpaanit toisistaan :) Mikähän siinä on, että suurisanainen rakkaus ei aina vakuuta, vaikka puhuja olisikin vilpitön?

Kaytännön elämässä ne tunteet punnitaan. Usein olen kuullut kyllä sanottavan, että kun tulee arki, niin rakkaus joutuu kovalle koetukselle sekä niinkin, että kun raha loppuu, lentää rakkaus ikkunasta.
Yhteinen taistelu molemmille tärkeiden asioiden puolesta on sekopäisiä rakastumisen tunteita tärkeämpää, minusta. Rakkaus on arjessa ja arkisissa teoissa.

Rakkaus ja arki on minusta kuitenkin paras yhdistelmä, onhan se kestävää onnistuessaan eli vaatii enemmän. Mietin vain tuota huolehtimista, mitä jäisi jäljelle, jos en ottaisi pois. Kumppanuus ja intohimo? Intohimo yleensä laantuu ja kumppanuus, sehän kasvaa arjessa.

Olipas taas vaikeita pohdittu. Tuommoisiin kysymyksiin oikeita vastauksia varmaan olekaan...
Vaan kai siinä arjesta puhtaassa rakkaudessakin aina syvimmiltään on kyse jonkinlaisesta henkisestä sillasta, välittämisestä johon voi luottaa. Oltiin sitten miten kaukana toisesta tahansa.

Varmasti onkin. Eikä tähän pohdinaan oikeita vastauksia olekaan, vain erilaisia näkökantoja ja erilaisia tilanteita.

Ehkä rakkaus on niin moni-ilmeinen, laaja asia, ettei sitä voi kahlehtia yhteen määritelmään.

Käytännön toimet, huolehtiminen, se on rakkautta kyllä. Mutta kun sairaanhoitaja pesee avutonta sairaalassa, tekeekö hän sitä rakkaudesta?

Jos molemminpuolisen huolehtimisen ottaa pois, jäljelle pitäisi jäädä ehdoton luottamus toiseen. Johonkuhun joka on paikalla sinun vuoksesi.

Jos filosofiaan mennään, niin sitten päästään tuohon Raamatun karmivaan kysymykseen, "mitä te siitä saatte, että te niitä rakastatte, jotka teitä rakastavat". Siinä on lyhyesti sanottu todella ankara vaatimus ihmisille. Ehkä tuo hoiva- ja hoitovastuu on sitten alinta lajia.

Ymmöärrettävämpi ja itsekkyyteen tiukemmin osuva Raamatun kehotus - joka sinänsä ei liity rakkauteen - on "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille". Rakkaudessa se puhuu minusta vastavuoroisuudesta. Mutta oikeastihan rakkauden kohdalla ei voi vain yksi määritelmä päde, oneksi niin.

tuima!
minä kyllä allekirjoitan ajatuksesi.
itse arkea eläessäään ei tule edes ajatelleeksi että tekemisillään elää rakkautta todeksi.

sanoit sen kerrassaan naulankantaan!

M.I.Elle, näinhän se on. Myös arjessa ja arjen toimissa on suurta rakkautta - jos vain asiaa oikeasti alkaa pohtia. Minusta taas tuo sinun kommenttisi "tekemisillään elää rakkautta todeksi" on hieno kiteytys.