|
|||
 |
|
||
|
10.02.2007 - 16:53
"Kirjastojen tulevaisuus tulee muuttumaan dramaattisesti, kun tavara alkaa liikkua pelkästään verkossa. Silloin loppuu se pitkä historia, joka on olennainen osa kirjastoa, se muisti, jossa meillä on tavallaan tallessa kaikki. Siihen tulee stoppi". Näin toteaa Vantaan kaupunginkirjaston informaatikko Heikki Poroila YLEn verkkouutisten mukaan. Kovin dramaattiselta ylireagoinnilta Poroilan lausuma kuulostaa, mutta täysin katteeton hänen kommenttinsa ei ole. Jos kirjat ja musiikkiaineisto todella tulevaisuudessa siirtyvät pelkästään verkkoon, kirjastojen asema tulee muuttumaan. Kirjastoilla ei ole omistusoikeutta verkkoaineistoon, kirjastot voivat vain ostaa käyttöoikeutta. Kirjastojen tilaamat verkkolehdet ovat osoitus tästä. Vannoutuneena kirjastojen ystävänä minuun osui nimenomaan väite kirjaston historian - muistin - loppumisesta. Kirjastot muistin säilyttäjinä on yksi niistä asioista, joiden vuoksi pidän kirjastoja tärkeinä ja merkittävinä instituutioina. Kirjastojen tehtävä muistin säilyttäjänä ei koske pelkästään vanhaa aineistoa. Uusi, vasta julkaistu aineisto on osa tulevaisuuden muistia. Miten kirjasto voi rakentaa omaa kokoelmaansa - muistiaan -, jos se ei voi omistaa aineistoaan? Omistaminen ja käyttöoikeus ovat aivan eri asioita, vaikka ne kirjaston käyttäjälle eivät erilaisina äkkipäätään näyttäytyisikään. Toisaalta en usko, että kovin pian suurinta osaakaan kirjoista tullaan julkaisemaan pelkästään verkkojulkaisuina. Tietokirjallisuuden kohdalla siirtyminen voi tapahtua nopeammin, mutta tekijänoikeudet vaikuttavat siihenkin asiaan suuresti. Kaunokirjallisuuden, niin aikuisten kuin lastenkin, kohdalla siirtymä on varmasi paljon hitaampaa. Musiikkikirjastot joutunevat kohtaamaan verkkojulkaisemisen kirjastohaitat muita nopeammin. Musiikin siirtyminen verkossa julkaistavaksi on ehkä musiikin kustantajille luontevampaa kuin kirjankustantajille. Osasyynä on tietenkin musiikin olemus ja se, että musiikin tallennusalustat ovat vuosien varrella muuttuneet paljon. Poroilan lausumat saivat minut pohtimaan kirjaston merkitystä ylipäätään, minkälaisena näen kirjastolaitoksen idean. Voin tiivistää näkemykseni kuuteen teesiin: 1. Kirjasto on tiedon koti. 2. Kirjasto takaa kaikille yhtäläisen pääsyn tietoon. 3. Kirjasto on muistin, historian, säilyttäjä. 4. Riippumaton ja ilmainen kirjastolaitos on yksi demokratian rakennusaineista. 5. Yleisillä kirjastoilla tulee olla mahdollisimman kattava kirjastoverkko. 6. Tiedon lisäksi kirjasto tarjoaa elämyksiä, iloa ja lohtua. Verkkojulkaisujen aikanakin haluaisin pitää näistä teeseistä kiinni.
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
 
Sivut
Kuvia
 Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro 
|
||
Kirjastoihmisten parissa keskustelua näistä asioista käydään koko ajan, teknologia muuttaa kiihtyvällä vauhdilla maailmaa koko ajan, myös kirjastoa. Ja kirjastonhoitajien piirissä ollaan oltu erityisen huolissaan esimerkiksi tietopalvelun kysynnän vähenemisestä, mikä on perinteisesti ollut iso osa ammattikunnan arkipäivää. Niinpä kirjaston on löydettävä uusia tapoja vastata muuttuvan maailman haasteisiin. Ainakin yksi ja hyvin keskeinen on kirjaston verkkotietopalvelu, mihin tietopalvelukysymykset ovat pitkälti siirtyneet.
Ja tietysti kirjastolla on edelleen merkittävä ja kasvava rooli tietoyhteiskuntakehityksessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä.
Tietoverkko on kirjastonhoitajan ystävä ja kilpailija. KIrjasolaisen tulee olla ammattimainen tiedon suodattaja, erottaa olennainen ja oikea tieto virheellisestä. Verkko ei kuitenkaan korvaa täysin vanhoja apureita eli käsikirjastoa ja kirjastoihmisen vuosien aikana keräämää hiljaista tietoa, sen voin sanoa vuosien kokemuksella.
Muistan, että niin kauan kuin muistan, on puhuttu siirtymisestä paperittomaan yhteikuntaan, jossa kaikki toimii netin välityksellä. Jossain vaiheessa puhuttiin, että lehtiä ei kohta paineta. Ja että ihmiset työskentelevät kotona. Ja että kaikki paikallinen katoaa.
Mutta aina vaan lehtiä luetaan, tilataan, painetaan. Kirjoja myös. Edelleen suuri osa ihmisistä käy töissä muualla kuin kotitoimistossa.
Minusta tekstien lukeminen ruudulta on hyvin rasittavaa. Tulee levoton olo, ei jaksa keskittyä, ei jaksa miettiä eikä löytää syvällisiä tasoja.
Siksi toivon että kirja ja kirjastot säilyvät. Ja uskon että ne säilyvät. Monessa asiassa on käynyt tosin kuin on ennustettu. Onkin tullut joukkovoima, joka on halunnut säilyttää entisen. Näin esim. paikallisen lehdistön ja kulttuurin kanssa on käynyt. Ihmiset kaipaavat juuria. Kirjakin on yksi juuririhmasto ihmisen historiassa.
Ja sitäpaitsi netin kautta tapahtumat toiminnot ovat hyvin alttiita häiriöille. Tarvitaan yksi sähkökatkos ja lähes kaikki on jumissa.
Ruudulta jaksan lukea blogijuttuja ja tietoa pieninä annoksina. Romaanit ja muut piedemmät kokonaisuudet haluan edelleen nauttia paperisina, lukukokemus on silloin intiimimpi ja selailu on erilaista. Lukulaitteetkin ovat pieniä, mutta kirjantuntuahan niissä ei ole.
Kirjastojen kokoelmat konkretisoivat jollakin tapaa ihmisten tiedonhalua, sivistyksen keruuta, omaan aikaansa pysähtyneet dokumentit ovat ikkunoita ajatteluun joka eli joskus.
Netti on kiva ja välttämätön, Paljon iloa irtoaa sieltäkin. Muttei kirjan tuoksua, ei lukemisen omaan itseensä vetäytynyttä yksilöllisyyttä. Keskustelua vain sen yhden, lukemisen alla olevan kirjailijan kanssa. Netti on huoraavampi, täällä hyppelehditään paikasta toiseen sekunneissa.
Verkkojulkaisuja tulee, mutta painettu ei katoa mihinkään vielä vuosikausiin. Yhä edelleen monet tulostavat sähköpostiviestinsä, koska painettu on todellisempi kuin sähköinen sanoma.
Bibilofiilit taas ovat todistuksena ihmisistä, jotka arvostavat kirjaa jokseenkin kaikista muista syistä kuin sisällön vuoksi. Ja heitä on paljon.
Ehkäpä Poroila sittenkin erehtyy...
Luulen, että Poroila ehkä haluaisi säilyttää kirjaston perimmäisen idean, juuri muistin ja historian. Se ei vain verkkojulkaisujen kanssa tule olemaan samanlaista.
Kirjastot ovat mielen lepopaikkoja, tunnelma on uniikki kulkiessani hyllyjen välissä...pysähtelen, selailen, kuuntelen. Kirjastot ovat runsaudensarvia, joissa tulee kylläinen olo, joskus jopa ähky valinnanpaljouden keskellä.
Mutta kirjastoammattilaisten palkat: kuka ne saisi nousemaan???