|
|
|||
|
09.02.2007 - 19:32
Intensiivinen takaa-ajokuvaus, jossa kahden kertojan äänet ja näkökulmat vaihtelevat. Sisäistä monologia. Takaa-ajon syy ei selviä, ei edes kuka pakenee ketä. Tarina ja kieli vievät mennessään. "Ensi näkemältä oudolta tuntuvalla teollamme ei ollut mitään muuta vaikutinta kuin halu tehdä hänelle tietäväksi, että on tuiki tyhmää ja turhaa paeta, kun hän kerran voi kääntyä meidän puoleemme ja pyytää apuakin, jos on joutunut vaikeuksiin. Meidän tarkoitusperämme olivat siis vilpittömät. Yritimme estää häntä joutumasta tykkänään häpeään ja naurunalaiseksi." (S. 17.)
Mies pelkää elämää, ihmisiä ja kuolemaa. Hän pakenee, koska ei halua muuttaa päätöstään kuolla ja toisten ihmisten läheisyys saa hänen päätöksensä horjumaan. "Oliko meillä muuta mahdollisuutta kuin vihata häntä? Ensin emme edes tajunneet, että tuo voimakas ja kummallinen vihan tunne, joka oli pakottanut meidät takaa-ajoon, oli jo häivyttänyt kaikki motiiviemme eroavaisuudet. Tulimme pian läheisiksi ja samastuimme toisiimme, niin että aloimme muistuttaa toisiamme ulkonäöltäkin: hiestä märkinä, naamat irvessä juoksimme samassa rytmissä, hengitimme samaan tahtiin, kuin raivostunut koiralauma, jonka voimaa ylläpitää vain viha ja vimma." (S. 45.)
Pakeneva mies kasvaa vähitellen takaa-ajajiensa silmissä epätodelliseksi hahmoksi, jonka olemassaoloa – ja samalla jahtaajien omaa elämää - aletaan kyseenalaistaa.
Arkiterapeutti Kops kirjoitti 10.02.2007 - 11:21
Olen aina pitänyt TV-sarjoista, joten ilahduin tuosta postauksestasi jossa niitä on! Thirty Something olisi mukava nähdä uusintana. Friends - ei ehkä heti jaksaisi, niitä on tullut ainakin miljoona jaksoa :)
Tuima kirjoitti 10.02.2007 - 13:47
Ehkä kirjoitan jostain sarjasta oman jutun. Mutta olisi kiva lukea muidenkin juttuja sarjoista, vinkkivinkki :)
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
Sivut
Kuvia
Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro
|
||