Nilkka kohti kattoa ja sairasloman tykötarpeet esiin.

Tenavana WSOY:n toivekirjastojen kirjat olivat minulle jonkinlainen laadun tae. Muistatteko rusehtavaselkäisen Lasten toivekirjaston ja siniselkäisen Nuorten toivekirjaston? Etukannen neliapilakuvion, jonka sisässä olevan pisteviivan alla lukee "omistaa tämän kirjan"? En muista kuinka monta toivekirjastokirjaa olen lukenut, en missään tapauksessa huimaa määrää kuitenkaan. Ahmimisiässä ollessani uusia lasten- ja nuortenkirjoja ei tainnut ilmestyä vuodessa kovin paljon ja olin lukemaan opittuani tottunut etsimään luettavaa sieltä mistä sitä oli saatavilla. Kotikirjahylly, kaverieni ja äitini työkaverien kirjahyllyt, mummolan vintti ja kirjaston lastenosasto tuli koluttua. Taisin lukea aika paljon vanhoja kirjoja. Lisäksi lapsuudessani kirjojen myynti-ikä oli varmaan paljon pidempi kuin nykyisin.

En tiedä milloin ja keneltä olen saanut Liisa Vuoriston Villikot ja vieras Olli (1959). Etukannessa lukee äitini käsialalla minun nimeni, ehkä olen saanut sen häneltä joskus lahjaksi. Luin kirjan monen monta kertaa, mutta lempikirjani se ei ollut. Kirjan sisältämä lapseen kohdistunut julmuus ja välinpitämättömyys ahdisti minua, teki surulliseksi.

Mitä muistan kirjasta? Köyhä Olli tulee vanhanaikaiseen puutalokortteliin hoidokiksi ilkeälle naiselle. Ainakin reipas tyttö ja yksi poika, ehkä muutama nuorempikin asuu pihapiirissä ja heistä tulee Ollin ystäviä ja auttajia. Olli joutuu auttamaan kasvattivanhempiaan, myöhemmin hän katoaa, on joutunut kidnapatuksi, pihan lapset pelastavat hänet syrjäisestä talosta. Muistan kuivamassa olleita lakanoita ja kahvikupillisia.

Kuinka kummia kieppejä muisti saattaakaan tehdä. Edellä luetelluista asioista vain osa on kirjaan kuuluvia tapahtumia. Puutalokortteli onkin "suuri vaaleanharmaa puurakennus, jossa oli punainen peltikatto. Muuten se oli aivan tavallinen vuokratalo – vain hiukan isompi kuin toiset ympärillä olevat. Siinä oli kolme porrasta ja monta pientä kotia. Pihalla könötti ulkorakennus ja pyykkitupa, ja suuret puut ja pensaat ympäröivät avaraa leikkipaikkaa." (S. 5.) Kahden järven väliin puristunut harju, jonka rinteitä kapuavat tiet muuttuvat välillä portaiksi, alkaa nyt luettuna kuulostaa kovasti Pispalalta. Googlettamalla löydän kirjailijan teosluettelon Tampereen kaupunginkirjaston Pirkanmaalaisen kaunokirjallisuuden luettelosta, mikä vahvistaa epäilyäni. Kuvaamaansa aikaa teos ei määrittele. Hevosilla kuljetetaan muuttokuormaa ja sisävesilaivalla matkustetaan maalle. Olisiko viisikymmenlukua?

Muistan Ollin teoksen yhtenä keskushenkilönä, surullisena poikana, jonka kohtalon ympärille koko kirja kietoutuu. Nyt uudestaan luettuna ilmenee, ettei Olli ole kirjan keskeisin henkilö. Hän kyllä kärsii ja viettää onnetonta lapsuutta tätipuolensa kovissa kynsissä, mutta hän on vain pienessä roolissa kirjassa, osallistuu vuoropuheluihinkin vain nelisen kertaa koko kirjassa. Lisäksi Ollin elämä kääntyy onnelliseksi jo viitisenkymmentä sivua ennen 134-sivuisen teoksen loppua, kun kuolleeksi uskoteltu isä saapuu noutamaan poikaansa. Eikä häntä todellakaan kidnapata eikä häntä pelasteta muualta kuin katalan tätinsä hoivista ilman sen suurempaa dramatiikkaa.

Ollin ahdinko on kuitenkin tehnyt lapsilukijaan niin ahdistavan vaikutuksen, että kaikki muu kirjasta on unohtunut. Olen unohtanut päähenkilö-Maijan, joka ystävineen perustaa salaseuran nimeltä Esmeraldan oikeuden miekka. Salaseuran tarkoitus on "puolustaa kaikkia heikkoja ja sorrettuja ja kostaa vääryydet kauhistuttavan kamalalla tavalla" (s. 22). Salaseurasta lukiessani alan muistaa teoksen tunnelmasta muutakin kuin Ollin onnettomuuden. Esmeraldan jäsenten toiminta salaisiin paikkoihin jätettyine kokouskutsuineen ("Minä piilotan meidän liiterin rapun ikkunan ylälistan alle kummallekin kirjeen, jossa on salainen kutsu ja siinä aika ja paikka. Voitte hakea ne sieltä, mutta on parasta, että käytte kumpikin eri aikaan ja kierrätte toisen portaan kautta ja sitten menette liiterin tai vintin kautta meidän rappuun ja ..." (S. 17.) teki minuun lapsena suuren vaikutuksen. Nyt ne hymyilyttävät hellänhilpeästi. Kivitalossa asuneelle kaupunkilaistytölle puutalot ja liiterit, koko tuo pispalalainen maailma, ovat olleet kerronnallista eksotiikkaa. Muistan, että olen lapsena lukenut kirjan tyttöjen seikkailuja jännittyneenä ja vaikuttuneena. Miten ne uskalsivat!

Kirjan todellinen keskushahmo on Maija, tapahtumien primus motor, aikaansaava ja rohkea todellinen tyttökirjasankaritar. Seikkailu, jonka muistan Ollin kidnappauksena, onkin Maijan ja hänen ystäviensä maalle tekemä marjamatka, jonka aikana tapahtuu murtoyritys mummon mökkiin (siinä se syrjäinen talo oli). Muistamani kuivuvat lakanat ovat lasten harteilleen heittämiä lakanoita, he kun ajavat murtomiehen kummituksiksi naamioituneina pakosalle. Ja ne kahvikupilliset. Kahvia tässä lastenkirjassa juodaan koko ajan, myös lapset. Jotenkin se vie ajatukset sodan jälkeisen säännöstelyn taakseen jättäneeseen aikaan.

Se, mitä en ole lainkaan muistanut ja johon en ehkä lapsilukijana ole juuri erityisesti huomiota kiinnittänyt, on Maijan mielikuvitus. Maijan lukemiin kirjoihin viitataan, hänen rakentaa mielikuvitusleikkejä yksin ja ystävättärensä kanssa. Hänen sisäinen maailmansa on rikas, hän haaveilee olevansa milloin köyhiin ystävällisesti suhtautuva rikas aatelinen, milloin mustiin pukeutuva kuuluisa runoilija, joka antaa köyhille kaikki tulonsa: "Maijan mielikuvitus laukkasi alituiseen, hän ei voinut sille mitään. Illalla sängyssä, kun hella vielä levitti lämpöään keittiöön, hän kuvitteli kaikenlaisia ihmeellisiä asioita. Milloin hän oli rosvopäällikkö, milloin kuuluisa lentäjä, milloin satumaisen rikas perijätär. Yleensä hän kuvitteli kerrassaan merkillisiä asioita, ja useimmiten hän nukahti kesken unelmiensa onnellinen hymy huulillaan." (S. 27.) Maija on minusta nyt luettuna hyvällä ja hauskalla tavalla perinteinen tyttökirjasankaritar.

Odotusteni vastaisesti Vuoriston kirjaa on yllättävän mukavaa lukea uudestaan. Enää en ahdistu Ollin kohtalosta. Hän ei esiinny kirjassa paljon ja joka tapauksessa tiedänhän jo, että hänen lopulta käy hyvin. Nyt nautiskelen kurkistuksista puutalon asukkaiden elämään, juorujen kehittymisen kuvauksista, laivamatkasta maalle, ennakkoluulottomasta suhtautumisesta rantansa kalojen varastamista pelkäävään Mikkoon, lasten puhdasotsaisesta auttamishalusta, mikä ei sulje kujeiluja eikä suoranaisia huijauksia pois lasten elämästä.