Tuumailua

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Tuumailua

Tunnetiloja

11.12.2011 - 00:05

Joihinkin kappaleisiin syntyy syvä ja hyvin yksityinen, selityksille aukeamaton suhde. Joskus suhde syntyy sattumalta, ennakoimatta. Tietyssä tilanteessa kuulet musiikin, joka kiinnittyy kuunteluhetken tunnetilaan ja myöhemmin kuunneltuna kyseinen musiikki nostaa tuon tunteen pintaan, ehkä hieman muuntuneena, tuskin koskaan täysin samana.

Philip Glassin levyn Songs from Liquid Days kappale Open the Kingdom (Liquid Days, Part Two) on minulle sellainen laulu. Kappaleen esittää komeaääninen Douglas Perry, lyriikat on kirjoittanut David Byrne. Upea teksti - mutta en tiedä ollenkaan mitä laulussa halutaan sanoa (sanat voi lukea täältä). Minulle laulu merkitsee surua ja monimutkaista selittämättömyyttä, mitä kappaleen mahtipontisuus ehkä tukee, tai sitten ei.

Songs from Liquid Days on muutenkin hieno levy, kannattaa kuunnella.

Musiikkia toisista tunnetiloista täällä.

Kategoria: Sunday Classic 8 kommenttia Kommentoi

Ari kirjoitti 11.12.2011 - 00:41

Jylhää tunnelmaa tuli mieleen ekana, hienoa, tätä kuuntelee mielellään

Hirlii kirjoitti 11.12.2011 - 11:05

Tämä oli vaikuttava. Oli kuunneltava heti kahdesti.

Yksinäisyys, tuli mun mieleen. Anna-mun-kaikki-kestää tunne, kaiken tämän monimutkaisuuden ja ristiriitaisuuksien keskellä. Lohdullinen, jollakin selittämättömällä tavalla lohdullinen.

Tuima kirjoitti 11.12.2011 - 11:51

Ari, kiva jos pidit! Kannattaa tutustua koko levyyn, ihan kaikki ei ole näin jylhää.

Hirlii, minustakin kappaleessa on selittämätöntä lohdullisuutta.

uuvana kirjoitti 11.12.2011 - 17:44

Tein -puolisattumalta kyllä- niin että luin ensin laulun tekstin ennenkuin kuuntelin, ja kuulokuva oli jotenkin iso yllätys, jotenkin ihan melkein päinvastainen kuin mitä itse odotin tekstin pohjalta. Aika jännää.
Teksti alkaa minusta houkuttelevasti - "Days of Fishes, Distant roar" - tykkään mielikuvasta jostain syystä. Ehkä siksi kun on tullut meren äärellä hilluttua nyt tuulisilla säillä, siellä on ollut distant roar eikä aina niin distantkaan.

Minimalisteista itselleni on Glassia läheisempi ollut aina Steve Reich, jonka rytmeistä pidän Glassin pintoja enemmän.

Tuima kirjoitti 11.12.2011 - 21:16

Reich on erinomainen myös, mutta joskus nämä pinnat - hyvä määritelmä Glassin musiikille! - ovat tarpeeseen. Btrnen tekstissä on sen eräänlaisesta niukkuudesta huolimatta paljon hyviä säkeitä ja säepareja.

Tommi kirjoitti 11.12.2011 - 21:26

En edes yrittänyt kuunnella, mitä sanat ovat. Olivatpa mitä hyvänsä, niin ainakin jotain kovin elokuvallista. Ja Glasshan on tuttu myös elokuvista. Aikas jylhää. Sopisi siis johonkin historialliseen spektaakkeliin, johonkin sellaiseen, jota en haluaisi katsoa :)

lepis kirjoitti 11.12.2011 - 21:56

Komeeta tunteilua!

Tuima kirjoitti 11.12.2011 - 22:01

Tommi, mun mielestä ei tosiaankaan sopisi. Tää ei ole ollenkaan elokuvallista musiikkia, mutta mielipiteethän ovat erilaisia. Mut kuuntele / lue lyriikat. vaikka Byrnen takia.

Lepis, :).