Jaa että festareille pitäisi lähteä? Minä huutamassa jeetä ja tanssahtelemassa liehuvassa napapaidassa lavan edessä? Juu kiitos ei. Konserteissa istun mieluummin mukavasti, heiluttelen hiljaa varpaitani ja joskus kun innostun, saatan oikein pyöritellä harteitanikin musiikin tahtiin.
Nuorena kävin kerran Ruisrockissa. Seura oli mukavaa, mutta ainuttakaan esiintyjää en muista (ei, en juonut pisarakaan), Clash siellä kyllä taisi olla ja Pellekin, kai. Elävimmin muistan kuinka istuimme jonkun suuren puun alla ja puun toisella puolella joku ulkomailta saapunut festarikävijä oksensi autuaallisesti. Kömmittyään esiin hän pyysi kohteliaasti anteeksi. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla olen käynyt nolaamassa itseni suostumalla tanssimaan tsekkiläisiä kansantansseja vaikken edes ollut nähnyt opetushetkeä. Asian sulattamista ei auttanut ystävieni riemastunut ilonpito heidän seurattuaan tuskieni taivalta Kalliopaviljongin lattialla. Siinä suurimmat festarimuistoni. Kyllä nyt hävettää. Mihin nuoruuteni oikein kului?
Mutta jos nyt sitten leikittelisin ajatuksella, että menisin festareille. Ensin ajattelin Kaustisen kansanmusiikkijuhlia ihan perinteen vuoksi, koska siellä esiintyy tänä vuonna suuri ihastukseni kohde Samuli Putro. Samuli ei varmaankaan pyytäisi minua tanssimaan tsekkiläisiä kansantansseja ja kuuntelijoillekin olisi ehkä tuolit, joten voisin kyllä mennä sinne kuuntelemaan vaikka tämän laulun, joka on Putron uusimman levyn nimikappale.
Mutta sitten ajattelin, että hei ollaanpa nyt vähän kunnianhimoisempia ja lähdetään oikein ulkomaille. Mennään vaikka Yorkshireen, olenhan minä sentään joskus lukenut James Herriotin eläinlääkärikirjoja ja katsellut niitä ihan televisiostakin. Grassingtonin festivaaleilla näyttää sitäpäitsi esiintyvän englantilainen folklaulaja Kate Rusby, jonka ääneen ja musiikkiin olen kovasti tykästynyt. Ja ehkä sielläkin olisi konserttisalissa tuolit tai jos ulkona pitää olla, niin ehkä konserttialueelta löytyisi sopiva picnicpaikka ja saisinpa hyvän syyn ostaa uuden sadetakin tai -viitan.
Jos voisin esittää Katelle musiikkitoiveen, niin ykkösenä olisi tämä kaunis ja herkkä Who Will Sing Me Lullabies.
Ja kun Yorkshiressa kerran oltaisiin, niin eiköhän Kate laulaisi tämän hauskan ja opettavaisen viisun säästämisen iloista ja tärkeydestä, eli The Yorkshire Couple. Paikallinen yleisö varmaan osaisi laulaa mukana.
Kiitos Kate Rusby -linkeistä, minulle uusi mutta pidin kovasti.
Onneksi festareille voi mennä vain tällä tavalla virtuaalisestikin, ei joudu kansantanssimaan julkisesti eikä satu muutakaan epämukavaa.
Tuima kirjoitti 29.05.2011 - 10:19
Kiva kun pidät! Kate Rusbylla on hyviä levyjä, kannattaa tutustua.
Kaustisilla minäkin olen käynyt, yhtenä vuonna, mutten tanssinut, kuuntelin vain..., - Ruissalossa olen käynyt kuuntelemassa vain lintuja.
Putroa voisin mennä kuuntelemaan livenä ja tätä Kate Rusbyäkin, ja sehän käy mukavasti näin, etenkin kun ulkona sataa ja linnutkin värisevät jossakin puiden siimeksessä. Kuullosti ihan kuunneltavalta.
Suloinen esitys, eritysesti tuo alimmainen. Siellä festreilla olisi muutakin mielenkiintoista, mm. Boney M, Gerry and Pacemakers ;) Ja muuten siellä olisi street dance - kursseja tanssijalan korentamiseksi. Eiköhän lähdetä!
Ihan mukavalta kuulostaa, mutta ei tosiaankaan rock- tai edes pop-festivaaliin sopivaa. Mutta mitäs siitä. Kyllä tätä jossain folkhässäkässä kuulisi mieluusti. Kaustsilla onkin tullut käytyä kahdesti ja todella nautinnollista on ollut. Mutta festivaalit taitavat olla minulle jo taakse jäänyttä elämää.
[Lopuksi maininta: paras festivaalini on ollut Pinkpop Landgraafissa Hollannissa 1997. Esiintyjinä mm. Beck, Bush, Live, Supergrass, Counting Crowes, Eels...]
Tuima kirjoitti 29.05.2011 - 23:32
Ari, kyllä vain, akustisuudesta liki aina plussaa!
Hirlii, Katen musiikki on oikein kuunneltavaa.
lepis, niinhän siellä on kovasti kaikkea mielenkiintoista ja kaupunkikin vaikutti oikein mukavalta. Saiskohan sitä töistä lomaa tuohon aikaan jo? Tanssikenkiä en omista, joten sellaiset pitäisi kai hankkia ensin :).
Tommi, ei taipunut mielikuvitus tällä kertaa rockfestivaaleihin asti. Kaustiselle voisi mennä milloin vain uudestaan. Pinpopistasi minulle on ainoa tuttu tuo Eels. Muista koskaan kunnolla kuullutkaan, paitsi Beckin nimen kai nyt sentään.
Hurmaava nainen! Ja valloittavaa elävyyttä äänessään, varsinkin tuo jälkimmäinen esitys osui ja upposi.
Komppaan Uuvanaa ja kiitän YouTubea ja muita verkon kanavia mahdollisuudesta osallistua konsertteihin ja festivaaleille ilman, että täytyy ajaa tuntikausia autolla tai junalla juhlapaikalle, jonottaa ruokatelttaan ja vessaan. Ja koskaan ei voi olla varma säästä. Siihen verrattuna tämä mahdollisuus - lojua omalla sohvalla ja kuunnella maailmanluokan tunnettuja artisteja ja tällaisia uusia nimiä - on aivan ihanaa! :)
Tuima kirjoitti 30.05.2011 - 15:44
Jep, kotiolkkarin festari sopii minullekin hyvin, vessaankin pääsee hyvällä onnella jonottamatta.
Ilahduin kovasti, kun löysin Kate Rusbylta festarikeikkoja, olin jo jonkin aikaa ajatellut nostaa hänet sunnuntaiklassikkosoittoon, nyt tuli hyvä tilaisuus. Nämä konserttitaltioinnitkin ovat minusta tosi hyviä. Samat sanat kuin Uuvanalle: Kate levyihin kannattaa tutustua!