Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.04.2011 - 00:05

 
Elokuvabiisi - Movie Song on hieno teema, elokuvissahan on usein leffan teemoihin istuvia hyviä lauluja. Teeman sääntöjen mukaan koti- tai ulkomaisen kappaleen pitää olla ensisijaisesti elokuvaan sävelletty eikä se saa tällä kertaa olla musikaalisävelmä, biisi saa olla hittikin ja valinta pitää perustella.

Kathleen Battlen esittämä Lovers on Zhang Yimoun huikaisevan kauniista ja visuaalisesti näyttävästä toimintaelokuvasta Lentävien tikarien talo (House of Flying Daggers, 2004), joka kuuluu suosikkielokuviini. Elokuvan musiikin on säveltänyt Shigeru Umebayashi. Kappaleessa yhdistyvät Kathleen Battlen länsimainen taidesopraano kiinalaisiin sävelkulkuihin ja soittimiin. Filmin lopussa kuultavassa Loversissa soi elokuvan haikea ja kiemurainen rakkaustarina, instrumentaaliteemana se soi elokuvassa muutenkin. Ehkä juuri tuo elokuvan tarinan kiteytys ja Battlen herkkä tulkinta ovat niitä syitä, miksi laulu liikuttaa minut joskus liki kyyneliin. Jollain tavalla tekijät ovat onnistuneet välttämään liiallisen siirappisuuden ja tavoittaneet yksinkertaisen koskettavuuden. Ja juuri tuo kappaleen minussa herättämä liikutus olkoon laulun kauneuden ja Kathleen Battlen äänen lisäksi valinnan peruste.

Muita elokuvalauluja voi kuunnella täällä.

 

Ari kirjoitti 17.04.2011 - 00:13
Upea!
Kari kirjoitti 17.04.2011 - 09:04
Rouva laulaa komeasti ja korkealta. Kaunista.
Viides rooli kirjoitti 17.04.2011 - 13:00
Minulta on jäänyt kyseinen elokuva näkemättä, pitääkin korjata asia piakkoin. Battlen tulkinta on vahva ja tunteikas, ja siitä kuulee tragedian, vaikkei näkisikiään elokuvan tapahtuma.
Yaelian kirjoitti 17.04.2011 - 17:56
Miten kaunista! Kappale on kaunis ja Kathleen Battlestä pidän muutenkin(omistan pari hänen CD:tä)
Hirlii kirjoitti 17.04.2011 - 18:19
Kiva löytyi taas leffa jota en ole nähnyt.

Biisissä ei tosiaankaan ole mitään siirappista, ja tunteet välittyvät kyllä. Taitava laulaja.
Tuima kirjoitti 17.04.2011 - 18:47
Elokuva kannattaa ehdottomasti katsoa, ainakin minusta se on upea.
uuvana kirjoitti 17.04.2011 - 19:55
Tämä onkin hieno valinta. Olen itsekin tuon Yimoun elokuvan fani. Lentävien tikarien talo on yksi parhaista, monista varhaisemmista pienimuotoisemmista elokuvista kuten Punaisesta lyhdystä pidän myös kovasti.

Hero/Lentävien tikarien talo/Kultaisen kukan kirous -"trilogiassa" on todella silmiähivelevän hienoa värienkäyttöä. Hero'ssa se on varmaan pisimmälle vietyä, eri kohtaukset/tarinat ovat kauttaaltaan tietyn värin läpäisemiä.
Tuima kirjoitti 17.04.2011 - 19:59
Pidän myös herosta, trilogian päätösosasta sen visuaalisesta upeudesta huolimatta en sen sijaan ollut innostunut.
lepis kirjoitti 17.04.2011 - 22:02
Olipa se kaunis! En ole elokuvaa nähnyt, mutta tämän esityksen jälkeen pistän korvan taakse.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter