Luin aamulla eilisen Hesarin Ruokatorstaita. Siis Ruoka & Juomaa. Miksi muuten kaikki hyvät nimet pitää muuttaa vain muuttamisen vuoksi? Onko tämä uusi nimi jotenkin hienompi muka? Vanhassa nimessä oli mukavaa kotoisuutta, kunnon ruokameininkiä. Eihän Ruoka & Juoma edes taivu kunnolla puheeseen. Puhun aina vanhasta muistista Ruokatorstaista tai nimenmuutoksen muistaessani Hesarin ruokaliitteestä. Mutta tätä en miettinyt tänään.

Ruokaliitteessä oli pitkästä aikaa Hely Tuorilan kolumni. Aiheena oli ruuan tuoreuden käsitteen muuttuminen. Hyvä ja kiinnostava juttu, jota luin mietteliäästi. Kolumnin lopussa oli pysähdyttävä virke: "Sananparren mukaan rahalla ei voi ostaa onnea, mutta sillä pystyy hankkimaan niin täydellisen jäljitelmän, ettei eroa juuri huomaa." (HS 12.1.2006, D2.) Jos todellisen onnen ja jäljitelmän välistä eroa ei huomaa, niin onko jäljitelmäkin silloin onnea? Jos ei todellista, niin jonkinlaista onnea kuitenkin? Tarkoittaako rahalla hankittu jäljitelmäonni automaattisesti sitä, että rahalla ei koskaan saa onnea? Ovatko rikkaat aina onnettomia ja köyhät onnellisia? Onko onnen kohdalla tarpeen miettiä rahaa tai sen puutetta? Tietääkö jäljitelmäonnea elävä onnensa olevan jäljitelmää? Mitä onni on? Tätä kaikkea mietin tänään ja päädyin alustavaan päätelmään: jos onnen ja jäljitelmäonnen välistä eroa ei huomaa, niin jäljitelmäonnikin on yhdenlaista onnea. Ja kuka ylipäänsä kykenee antamaan onnelle sellaisen määritelmän, jonka kaikki voivat hyväksyä?