Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.02.2011 - 00:05

 

Onkohan minulla jotenkin australialainen musiikkimaku vai olenko vain ollut avoin uusille löydöille? Joku sunnuntai sitten kerroin, että löysin Angus ja Julia Stonen ARIA 2010 Awards (Australian Record Industry Association) -palkittujen listoilta. Aria Awardsin sai myös tämän viikon valintani Mumford & Sons, joka pokkasi yleisöäänestyksen perusteella suosituimman kansainvälisen artistin palkinnon

Myönnänhän minä, ettei vuonna 2007 perustettu englantilainen folkrockbändi Mumford & Sons vielä täytä niin sanottua klassikkovaadetta, mutta bändi vain on niin herkullisen riemastuttavan energinen, että ihan siksi on valittava sunnuntain iloksi kappale Little Lion Man, joka löytyy vuonna 2009 ilmestyneeltä levyltä Sigh No More. Leijonamiestä voi käydä katsomassa linkin takaa tuubista, upotus ei Vuodatuksen sivulla nähtävästi ole sallittua. Sigh No More -levyltä löytyy myös kappale The Cave, jonka akustisen tulkinnan voi käydä kuuntelemassa kirjakaupassa.

Jos joku kiinnostuu Mumford & Sonsista, niin lisää voi kuunnella Spotifyssa tai yhtyeen tuubisivustolla.

Muita vanhempia ja ehkä uudempiakin klassikoita voi kuunnella Lepiksen sammakkolinkin kautta.


 

Ari kirjoitti 13.02.2011 - 00:19
Tykkää vain Ausseista, tämähän oli hienoa, ja akustinen puoli vain plussaa!
Tuima kirjoitti 13.02.2011 - 00:24
Pitää sitten varmaan mennä tutkailemaan noita ARIAn palkinto- ja ehdokaslistoja tarkemmin. Onneksi on tuubi!
Viides rooli kirjoitti 13.02.2011 - 12:02
Sinähän suorastaan hemmottelet meitä! Mainio bändi, hyvin rullaavaa, iloista musiikkia. Tätä lisää! :)
Tuima kirjoitti 13.02.2011 - 12:12
On älyttömän mukavaa löytää uusia bändejä, joihin ihastuu - ja kivaa jos joku muukin pitää :).
Hirlii kirjoitti 13.02.2011 - 12:29
Akustinen on niin nannaa. Jep, tästä kyllä voisi alkaa vaikka pitämäänkin ;)
Tuima kirjoitti 13.02.2011 - 12:43
Ainakin sopivina annoksina :): Hauskaa, jos pidit!
panu kirjoitti 13.02.2011 - 15:51
Kiitos, Tuima, Angus & Julia Stonesta. Olen kuunnellut heitä spotifysta. Hienoa soittoa. Mumford & sons on jostakin tuttu. Pitää tutkia lähemmin...
Tuima kirjoitti 13.02.2011 - 16:29
Onpa kiva kuulla! On aina mukavaa, kun on itse innostuu jostain uudesta bändistä tai artistista ja mainostaa sitä muille ja sitten joku tai jotkut muutkin kiinnsotuvat. Hyvä kiertoon!
Tommi kirjoitti 13.02.2011 - 23:06
Tuima, tämä oli kepeätä, hengittävää, irtonaista, iloista ja mitä vielä, let the good times roll -tyyppinen ratkaisu - siis todella hyvän kuuloista meininkiä. Tätä voisi kuunnella leipätaikinaa vaivatessaan ja... koska tahansa. Paljon pulppusi bändejä mieleen tätä kuunnellessa. Jostain syystä esimerkiksi REM ja Coldplay. Silti mitä mukavinta. Kiitos.
Tuima kirjoitti 13.02.2011 - 23:56
Tommi, leiptaikinan vaivaamiseen Marcus Mumford kavereineen antaa kyllä rutkasti energiaa. Sopisi varmaan lenkillekin (jos sellaista harrastaa). Jännä että mietit REM:iä ja Coldplayta. Mumfordiin verrattuna Michael Stipe ja Chris Martin tuntuvat jotenkin silotellummilta, tyylitellymmiltä laulajilta, M & S:ssä on paljon nuoruuden intoa ja heittäytymistä mukana, Mumford taitaa olla syntynyt vuonna 1987. Olen aika hurahtanut tähän yhtyeeseen, pidän heistä tosi paljon.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter