Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.12.2010 - 11:10

Kyrie eleison; Kriste eleison; Kyrie eleison.

Missa Luba on afrikkalaista, ilmeisesti kongolaista, musiikkia hyödyntävä messu. Tapaninpäivän iloksi valitsen messun ensimmäisen osan Kyrie, jonka esittää italialainen Antonella Ruggiero. Aivan perinteiseltä ei Ruggieron tulkinta kuulosta, mutta heittäytyminen musiikin mukaan perustelee tulkinnan - ja kyllä Antonella yhtä pientä kuoroa hyvinkin vastaa. Kuunneltavaksi voi valita Luna crescente -levyn tulkinnan tai hurjahkon liveversion, jossa Antonella tempaisee mukaansa kapellimestarin ja yleisön.

Monia erilaisia musiikkityylejä käyttävä Antonella Ruggiero on minulle aiemmin tuntematon laulaja. Kuulin hänen musiikkiaan ensimmäisen kerran erään tuttavani kautta ja ihastuin naisen ääneen ja soitettuun kappaleeseen. Etsiessäni tuubista kuunneltavaksi lisää Antonellaa, löysin tämän Milanon konservatoriossa maaliskuussa 2002 taltioidun konserttitulkinnan, joka ensimmäisellä kuuntelukerralla sai minut liikuttumaan. 
 

 

Muita tapaninpäivän klassikkoja täällä.

 

Ari kirjoitti 26.12.2010 - 12:59
Afrikkalaisessa musiikissa on jotenkin hieno salaperäinen rytmi joka hypnotisoi kuulijansa, kuten tässä.
Hirlii kirjoitti 26.12.2010 - 22:00
Hieno löytö, kiitos Tuima. Tykästyin.

Näitä musiikillisesti/kulttuurisesti erilaisia messuja on yksi toinenkin, ja äh, jonka nimeä en nyt muista ja cdnkin hakeminen on juuri nyt mahdotonta, mutta se pitänee kaivaa kätköistä esiin kun pääsen levyarkistoni ääreen, - siinä on myös hyvin koskettava ja vaikuttava tunnelma.

Tuima kirjoitti 26.12.2010 - 22:36
Ari, on todella.

Hirlii, tarkoittaisitko argentiinalaisen Ariel Ramirezin Missa Criollaa?
http://www.youtube.com/watch?v=pZl8yMH5TLA
Hirlii kirjoitti 26.12.2010 - 22:43
Just se :)

Löysin sen kaivelemalla netistä myös juuri ;)

Mun cd:llä laulusolistina on loistava laulaja Mercedes Sosa, esim "Sanctus":

http://www.youtube.com/watch?v=gas1M8EDn0A&feature=related
Tuima kirjoitti 26.12.2010 - 23:31
Olen pitänyt kovasti siitä ehkä alkuperäisestä versiosta, jossa messun esittää jokin eteläamerikkalainen kansanmusiikkiyhtye tjs. ilman kuuluisia laulajia, ei siis Sosaa eikä Carrerasia.
Tuima kirjoitti 26.12.2010 - 23:37
Eli muistaakseni
tämä.
Hirlii kirjoitti 26.12.2010 - 23:48
Siellähän pystyi kuuntelemaankin, tuolla Amazonissa, jee.... - ja juu kuullosti hyvältä.

Tykkään kyllä kovastikin tuosta Sosan äänestä ja hänen monista tulkinnoistaan, on niin kovin vahva tulkitsija.
Tuima kirjoitti 27.12.2010 - 00:20
Sosasta pidän muuten kovasti, mutta jotenkin monissa Misa Criolla -versioissa on pyritty "hienouteen" ja se alkuperäinen roso on jäänyt pois. Tuossa ilmeisesti ekassa levytyksessä, missä Ramirez sen itse johtaa, rosoisuus on mukana vahvana voimana.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter