Klassikoksi kuulemma kelpaa melkein mikä kappale vain, kunhan on oikea selitys. Sopisiko selitykseksi - oikeaksi tai vain soveltuvaksi - Erittäin humaani elokuva, joka säilyttää selittämättömyyden ja salaisuuden mahdollisuuden? Tällainen elokuva on Iain Softleyn ohjaama K-Pax (2001; linkin takana elokuvan traileri). Elokuva kertoo newyorkilaiseen psykiatriseen sairaalaan tuotavasta Prot-nimisestä miehestä, joka sanoo olevansa kotoisin kaukaiselta K-Pax-nimiseltä planeetalta. Miestä alkaa hoitaa psykiatri Mark Powell, joka pian huomaa muiden potilaiden kanssa loistavasti toimeentulevan Protin arvoituksen olevan hankala ratkaista.
Olen nähnyt K-Paxin muutamaan kertaan ja joka kerralla se on tehnyt suuren vaikutuksen. Tarina on todella humaani eikä elokuva anna yksiselitteisiä vastauksia Protin identiteettiin. Elokuva on tulkinnoille avoin, Protin hahmon ympärillä leijuva salaperäisyys säilyy. Kevin Spacey Protina ja Jeff Bridges tohtori Powellina tekevät saumatonta yhteistyötä. Spacey näyttelee paljon äänellään ja Bridges katseillaan, mikä kuvaa jotain olennaista elokuvan teemoista. Prot kertoo, hän ei tunnu kykenevän valehteluun, Powell kuuntelee ja tarkkailee, yrittää ymmärtää. Läpi elokuvan eri tavoin toistuvasti esineistä ja ikkunoiden läpi heijastuvat ja häikäisevät valonsäteet ovat tärkeä osa elokuvaa.
Viimeksi elokuvan katsoessani kiinnitin vihdoin huomiota musiikkiin. Edward Shearmurin musiikki sopii tarinaan ja sitä sopii kuunnella ilman elokuvan kuvaakin. Tässä soi soundtrackin avaus Grand Central. Vaikka musiikki ei miellyttäisikään, niin elokuva kannattaa katsoa.
Paras elokuvamusiikki on se, jota ei huomaa, monet väittävät. Mutta koska kyseessä on AUDIOvisuaalinen väline, niin toki musiikkikin on hyvä huomata. Tämän musiikin uskon luovan/tukevan kohtausten tunnelmaa onnistuneesti, vaikka en elokuvaa olekaan nähnyt kuin osin.
Kuvasta irrallaan en ehkä kuitenkaan jaksa tätä kuunnella muuta kuin taustamusiikkina. Soundtrackit miellyttävätkin tietenkin juuri heitä, joihin elokuva on tehnyt vaikutuksen, kuten tässäkin tapauksessa.
Tuima kirjoitti 17.10.2010 - 00:32
Olen joskus mietiskellyt samaa, onko hyvä elokuvamusiikki sellaista jota ei huomaa. Mutta kyllä musiikki pitää huomata, se on elokuvan olennainen osa ja se voi pilata tai osin jopa kantaa elokuvaa äsikirjoituksen ynnä muun tavoin. Mutta hyvä leffamusiikki toimii ilman elokuvaakin, eri ehdoilla tosin, omana kokonaisuutenaan. En tosin ole varma olisiko tämä tarttunut klassikohaaviin ilman äskettäistä leffakokemusta, vain Spotifysta kuunneltuna.
Aikas hyvä leffa, musiikki ei tosiaankaan ole tässä ihan heti muistunutkaan mieleen ja ehkäpä siksi ettei tämänkaltainen äänimaailma oikein järjesty mielessäni musiikiksi, tai sellaiseksi jota jaksaisin kuunnella noin niinkuin aktiivisesti.
Tämän elokuvan olen joskus nähyt, mutta uusinta olisi paikallaan, mielikuva sen tapahtumista on hämärtynyt. Näyttelijät ovat todella hyviä!
Musiikki ei ole jäänyt mieleen, enkä ehkä kotioloissa laittaisi levyltä soimaan, mutta oma viehätyksensä siinä on..
Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kuulosti kiinnostavalta. Leffamusiikki on jotenkin niin aina sidoksissa kuvaan, että vaatisi enemmän kuin vain kuuntelun, siksi on vaikea saada kiinni musiikista.
Olen nähnyt K-Paxin kahdesti. Kuten sanot, Spacey ja Bridges tekevät saumatonta yhteistyötä: Elokuva on kauttaaltaan näyttelijöiden juhlaa, niin kornilta kuin lause kuulostaakin.
Leffa on myös saanut minut miettimään, miten rajusti henkilökohtaiset tragediat voivat vaikuttaa meihin. Jos emme voi muuttaa todellisuutta, kuinka paljon voimme muuttaa suhtautumistamme todellisuuteen? Mitä kaikkea aivomme ovatkaan keränneet elämämme aikana ja miten voimme hyödyntää sitä silloin, kun kieltäydymme hyväksymästä tapahtuneita asioita? Elääkö meissä tosiasiassa monta yksilöä, joista muut ovat valmiit astumaan esiin, kun päävastuun kantajaksi nimetty murtuu? Vai onko kyse sittenkin yliluonnollisista kyvyistä, so. kyvyistä, joille emme osaa nykyisillä aisteillamme antaa selitystä?
Ja nyt musiikkiin: K-Pax on kokonaisuus, missä eri elementit tukevat toisiaan. Siksi biisien kuunteleminen erillään elokuvasta ei oikein mallaa, toisin sanoen musiikki jää kovin irralliseksi. Niin kävi nytkin, vaikka teema on tyylikäs ja vaikuttava.
Kun näin eka kerran K-pax leffan olin aivan myytyä miestä, siis aivan loistava kaikessa ihmisyydessään. Mielenkiintoinen tarina siitä kuinka me käsittelemme outoja tuntemattomia asioita. Musiikki on kuin tehty tähän leffaan, vaikka näin, kuten Viides Rooli totesi jää hieman irralliseksi erillään leffasta Hieno valinta!.
Perunapää Marian studiosta
Kuvasta irrallaan en ehkä kuitenkaan jaksa tätä kuunnella muuta kuin taustamusiikkina. Soundtrackit miellyttävätkin tietenkin juuri heitä, joihin elokuva on tehnyt vaikutuksen, kuten tässäkin tapauksessa.
Musiikki ei ole jäänyt mieleen, enkä ehkä kotioloissa laittaisi levyltä soimaan, mutta oma viehätyksensä siinä on..
Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kuulosti kiinnostavalta. Leffamusiikki on jotenkin niin aina sidoksissa kuvaan, että vaatisi enemmän kuin vain kuuntelun, siksi on vaikea saada kiinni musiikista.
Leffa on myös saanut minut miettimään, miten rajusti henkilökohtaiset tragediat voivat vaikuttaa meihin. Jos emme voi muuttaa todellisuutta, kuinka paljon voimme muuttaa suhtautumistamme todellisuuteen? Mitä kaikkea aivomme ovatkaan keränneet elämämme aikana ja miten voimme hyödyntää sitä silloin, kun kieltäydymme hyväksymästä tapahtuneita asioita? Elääkö meissä tosiasiassa monta yksilöä, joista muut ovat valmiit astumaan esiin, kun päävastuun kantajaksi nimetty murtuu? Vai onko kyse sittenkin yliluonnollisista kyvyistä, so. kyvyistä, joille emme osaa nykyisillä aisteillamme antaa selitystä?
Ja nyt musiikkiin: K-Pax on kokonaisuus, missä eri elementit tukevat toisiaan. Siksi biisien kuunteleminen erillään elokuvasta ei oikein mallaa, toisin sanoen musiikki jää kovin irralliseksi. Niin kävi nytkin, vaikka teema on tyylikäs ja vaikuttava.