Rakas päiväkirja, välillä raakun kuin varis, hetken päästä piipitän hiiren lailla. Siinä välissä yritän pysytellä lääkärin määräyksen mukaan hiljaa. Puhumattomuus on outo juttu. Silloin alkaa hieman ylenkuulla puhuttua sanaa. Jos joku alkaa heitellä ympäriinsä kiivaita sanoja, voin hymyillä tyynesti ja kohautella olkapäitäni. Sori, tää olis tänään hiljaa, tää ei nyt tuomarois eikä keskustelis niinku tärkeist jutuist. Voisin ylevästi väittää kuuntelevani sisintäni, mutta se olisi höpöä. Ei sieltä tällä hetkellä mitään kovin äänekästä löydy, ajatukset vain kääntävät kylkeään, raottavat luomiaan ja haukottelevat me ollaan sun kans kimpassa sairiksella pöljä ja nukuttais nyt vaan. Niin kuin sitä nyt oikeasti saisi nukuttua, kun puoli yötä saa yskiä ja toisen puolen miettiä missä asennossa uutta yskänpuuskaa voisi hitusen siirtää. Viime yön torkahtelin sohvalla pyykkikasaan nojaten, parilla tyynyllä siitä sai melkein kelvollisen yskäntorjuntapetin.Yskänlääkkeitä on kokeiltu, niin lääkärin troppeja kuin jotain intiaanimehua, jota kipatessa tietää kyllä juuria nauttineensa. Ei ne oikein auta. Mutta onneksi on kramppeja&nyrjähdyksiä, jerejä ja babyblueseja. Niistä riittää seuraa yskäöille.