Yat-Kha-yhtyeen laulusolisti, tuvalaisen kurkkulaulun kargyraa-tyyliä edustava Albert Kuvezin on sellainen mörinälaulun mestari, että Tom Waitskin jää toiseksi. Ja Waits livahtaa länsimaiselle kuulijalle helposti mieleen Kuvezinia kuunnellessa. Yat-Khan vuonna 1995 ilmestynyt levy Yenisei-Punk on hyvä johdatus rokkia ja traditionaalista musiikkia yhdistelevän bändin musiikkiin. Valitsen levyltä kappaleen Karangailyg kara hovaa. Kappale kuulostaa hienolta, mutta en kyllä ymmärrä lainkaan mitä siinä lauletaan, kieli lienee jokin tuvalainen. Yhtyeen verkkosivulta löytyi kappaleeseen liittyvä englanninkielinen tekstipätkä, joten ehkä tästä sitten on kyse:
"A black-brown runner horse runs like lightning through the endless black steppe.
The black hair of a beautiful girl is moving in the wind. In the sunset light of the steppe,
the black-brown running horse can run like lightning.
The black hair of a beautiful girl, moving in the wind."
Kuvezinlta olisin voinut valita tietenkin coverkappaleen, jonka alkuperäisen moni sunnuntaiklassikoiden soittaja tuntee ja todennäköisesti huutoäänestäisi todelliseksi popin klassikoksi, eli Joy Divisionin Love Will Tear Us Apart, joka löytyy Kuvezinin ja Yat-Khan levyltä Re-Covers (2005).
Samaa mieltä kuin Panu, sähkökitara vähän lässäytti tunnelmaa. Kurkkulaulu kuulostaa niin primitiiviseltä, vahvalta ja shamaanimaiselta, että elektroniset laitteet joutavat tunkiolle, myöhempien aikojen leikkikaluiksi. Hieno hetki, Yat-Kha hallitsee aikamatkustuksen.
Tuima kirjoitti 12.09.2010 - 11:29
Viides rooli, minua sähkökitara tässä ei häiritse, mutta voin tarjota vaihtoehdoksi akustisen laulun Charash karaa, herkkää ja kaunista.
Aivan outo tuttavuus minulle, mutta ammattitaitoista. Kuten Panu kirjoitti,maaginen tunnelma tuli minullekin mieleen kuunnellessani. Shamaami musiikkia?
Kiitos, tuo Charas Karaa kuulosti todella kauniilta ja vain vahvisti mielipidettäni: akustiset soittimet synkkaavat paremmin kurkkulaulun kanssa. Mutta kysehän on makuasioista, eikä niistä kannata kiistellä. :)
Tuima, aivan mahtavaa. Komppaan toki muita siinä, että kitarasoolo on turha eikä sen jälkeen tulevakaan enää oikein toimi samoin kuin yksinäinen murina. Mutta jopas jotakin. Kiitos.
Tuima kirjoitti 13.09.2010 - 00:15
Jopas jotakin, sinäkin pidit :). Olen vissiin harvoja, joita kitarasoolo ei häiritse. Yat-Khata ja Kuvezinia kannattaa kyllä kuunnella enemmänkin.
Onpa erikoinen kokemus, eikä mitenkään kielteinen. Tykkäsin tästä kurkkuäänestä ja kuvittelin olevani nuotiolla tähtitaivaan alla hyvien kamujen kanssa. Hauska fantasia (ja muistojakin moisesta) :)
Perunapää Marian studiosta
Kaikenlaista. Tämä vaatisi pimeän ja sateisen syysillan nuotiolla päästäkseen täydellisesti oikeuksiinsa.