Asko Sahlbergin He (WSOY 2010) on vähäisestä 120 sivustaan huolimatta jyhkeä romaani. Sen teemoja ovat petos ja kosto, mutta myös identeetin rakentuminen ja mieheys, miehenä oleminen. Tapahtumapaikkana on rapistumassa oleva tila jossain Pohjanmaalla. Pohjalaisuus ei romaanissa tule ilmi muuten kuin avarana maisemana ja monina viitteinä Vaasaan. Keskeisiä henkilöitä ovat veljekset Henrik ja Erik, heidän äitinsä, Turusta taloon naitu Emäntä, pihapiirin töllissä asusteleva Muonamies, Erikin vaimo Anna sekä poikien serkku Mauri, joka elelee talossa osin elättinä, osin palvelijana ilman varsinaista asemaa ja sukulaiselle osoitettavaa kunnioitusta.

Kaikki mainitut ja pari muutakin henkilöä saavat teoksessa oman äänensä kuuluviin. Kaikki tarkkailevat muita, pohtivat omia tekojaan, mutta paljastavat omista teoistaan ja motiiveistaan hyvin vähän. Kaikki myös kohdatessaan puhuvat ja katselevat toistensa ohi. Kun toiminta kärjistyy, sysäys siihen tulee yllättävältä suunnalta.

He on hienosti kirjoitettu, intensiivinen tarina. Sahlbergin kieli on samaan aikaan vankkaa ja lyyristä, sitä lukee nautiskellen. 1800-luvun alkupuolelle Suomen sodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani on historiallinen romaani, mutta se on kieleltään ja kuvaukseltaan moderni. Tilan ja ajankohdan elämä ovat vain taustana tapahtumille, petoksille ja salaisuuksien paljastumiselle. Siinä mielessä romaanin tapahtuma-aikana ja -paikkana olisi voinut olla mikä tahansa muukin.

Maurin osuus minua hieman mietitytti. Hän on toki tarinan kannalta oleellinen henkilö, mutta silti jokin veljesten välisestä intensiteetistä haljuuntuu kerronnassa, kun Mauri tulee kuvaan mukaan. Mutta näinkin romaani toimii, kieli ja tapahtuminen tiivistyminen pitävät lukijaa otteessaan.