Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.07.2010 - 10:12

 
Olen aiemmin sunnuntaiklassikoissa kertonut Kate ja Anna McGarriglen kappaleeseen Love Over an Over liittyvästä ihastuksesta, etsinnästä ja löytämisestä. Nyt olen löytänyt laulun myös tuubista, joten voin vihdoinkin soittaa sen sunnuntaipäivän iloksi. Videolöytöjen kunniaksi kappale soi kahteen kertaan. Ensin levyversio, johon alun perin ihastuin ja sen jälkeen hitusen rokahtavampi live-esitys vuodelta 1984. Levyversiossa on muuten monelle tutunkuuloinen kitarasoundi - soittaahan levyllä itse Mark Knopfler.
 

 




Muita uusia ja vanhoja klassikoita voi kuunnella täällä.

 

SusuPetal kirjoitti 25.07.2010 - 10:38

Letkeää, vaikka ei ihan minun makuuni. Tuo Knopflerin soittotyyli on kyllä tunnistettava.

halo e kirjoitti 25.07.2010 - 12:22
Ei ole ihan minunkaan makuuni, enkä ole kuullut ennen, mutta kuuntelin loppuun ihan mielenkiinnolla. Ei mitenkään väkinäistä, ihan letkeää.
Tuima kirjoitti 25.07.2010 - 12:34
Minä pidän tästä kovasti, vaikkei tämä siskosten tuotannon parhaimmistoa varmasti olekaan. Minulla se on toiminut muutaman mutkan kautta heittona heidän tuotantoonsa, joten siksi hyvin mieluinen :).
Vaiheinen kirjoitti 25.07.2010 - 13:56
Kevyen kivaa meininkiä. Toimii sunnuntaina :-)
Ari kirjoitti 25.07.2010 - 14:17
Mukavia kitarasoundeja
Hirlii kirjoitti 25.07.2010 - 14:34
Knopflerin kitaran tunnistaa kyllä, aina yhtä hyvältä kuullostaa. Kuuntelin kahdesti kun tämä kuullosti niin letkeän keyven kivalta. Paremmin jos tutustuisi heidän tuotantoonsa voisi sanoa jotain enemmän.
Yaelian kirjoitti 25.07.2010 - 15:10
Mulla on siskosten levy,jota en olekaan kuunnellut ikuisuuksiin,joten tämä toimi hyvänä muistuttajana.Pidin enemmän tuosta levyversiosta,mutta siskoksilla on mielestäni parempiakin tuotoksia,Vielä enemmän pidän tänä vuonna kuolleen Katen lasten musiikista....
lepis kirjoitti 25.07.2010 - 18:49
Ihan mukavan kuuloista, mutta piti kuunnella useampaan kertaan ennenkuin alkoi irtoamaan. Siis kuuntelun jälkeen ei enää muistanut mitä oli kuunnellut. Pitäisi varmaankin tutustua paremmin heidän tuotantoonsa. Se on kyllä aikas epätodennäköistä, koska tuossa oli niin paljon countria. Siis en tiedä tykkäsinkö vaiko enkö ;)
Taru kirjoitti 25.07.2010 - 19:47
Hyvän tuulen musaa : )
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter