Hirlii kysyi mitä keittiööni kuuluu. Samaa sinne kuuluu kuin ennenkin. Keittiöni tuntuu olevan pysyvässä kaaoksen tilassa, joka saavuttaa vain satunnaisesti kiillon ja tyhjyyden hetkiä. Tyhjennän ja täytän astianpesukonetta, huuhdon maitopurkkeja ja rutistan paperipusseja. Toki kaaoksen keskellä on myös ravintoa. Salaattia, purkkihernekeittoa, kaurapuuroa, kaakaopapuja, tomaatteja, ruisleipää ja fetajuustoa, sipulinvarsia. Kirjoja, levyjä, hiiri ja pääsiäismuna.

Luin romaanista kuinka nainen teki naapurilleen lounaaksi lohtuaterian. Nainen paistoi makkaraa ja kananmunia, keitti perunoita öljyssä. Mies söi, rauhoittui, meni oman keittiönsä tuoliin torkkumaan. Aiemmin kirjassa sama nainen oli vatkannut taikinaa, keittänyt teetä ja kahvia, tehnyt voileipiä.

Omassa keittiössäni olen kaiken keskellä. Kuulen kodin joka huoneessa soitetut musiikit, TV:n pauhun, ajatusteni kuiskaukset. Tunnen lattialle pudonneet murut jalkapohjissani.

Mietin kääntyisikö keittiöelämäni sanoiksi.

Mutta miten kuvaisin sormiani, jotka tarttuvat sipuliin, pilkkovat vihreät varret ja pesevät tomaatit eri tavoin silloin kun kynsissäni on lakkaa ja huomaan rystysten pisamat tarkemmin. Seisonko eri tavalla ripotellessani jauhoja lättytaikinaan, kun olen avojaloin ja kesämekossa kuin talvella kipristellessäni varpaita villasukissa ja vetäessä hihoja kyynärpäihin? Miten kertoisin muiston, joka nousee vatkatessani eiliseen puuroon taikinaa?

Millaisilla sanoilla kuvaisin surua, jonka keittiöön leijuva melanesialainen laulu tuo mieleeni samalla kun haarukka nostaa salaattia perunoiden vierestä? Kun ajatukseni täyttää ystävä, jonka elämään on astunut uudenlainen hauraus? Ulkona pensaat taipuvat tuulessa, vihreys täyttää ikkunan. Pöytäliinan raitojen välissä on kuvioita. Viinipullossa on vettä, vastapäisellä tuolilla odottaa kasa puhdasta pyykkiä. Miten yhdistäisin nämä kertomukseksi, toisiinsa kietoutuviksi sanoiksi?

Voin kääntää keittiössäni selkäni kaikelle muulle, kuunnella vesipannun kurahtelua, haistaa kahvin tuoksun, mutta mikään ei katoa ympäriltäni, ei sisältäni. Voin siirtää runokirjat toiseen hyllyyn, toiseen huoneeseen. Voin tuoda tilalle jokanaisen niksikirjan ja kodinhoidonoppaan, mutta kaaos ei väisty eikä keittiöni muutu. Ehkä minäkään en muutu.