Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.06.2010 - 20:19


Osaisiko kirjoittaa lonkalta, tuosta vain, miettimättä seuraavaa virkettä, viemättä ajatusta kaarena alusta loppuun, pohtimatta siirtymiä, lauseiden välisiä suhteita? Eihän elämäkään mene aina suunnitellusti, kauniisti ja säröilemättä. Viime viikkoina on näennäisen tapahtumattomuuden alla ja ohessa tapahtunut paljon. Olen vaihtanut kuulumisia ihmisten kanssa, joista en ole kuullut moniin moniin vuosiin, miettinyt miten voi olla samaan aikaan tuttu ja vieras. Olen kohdannut surun mahdollisuuden, torjunut kyyneliä ja päättänyt uskoa positiiviseen ratkaisuun. Olen ollut monissa juhlissa, tavannut ihmisiä vuosien varrelta ja kohdannut uusia, saanut lämpimiä halauksia, kokenut iloa, hyvää mieltä ja tyyneyttä, vastaanottanut lempilaulun ja terveiset vanhalta ihastukselta. Olen nukkunut vähän ja tehnyt paljon työtä, olen lomaillut, puhunut ja kuunnellut, surrut ja toivonut. Olen ollut ja olen elämän keskellä. Se itkettää ja riemastuttaa, suo iloa ja onnea, särmäisiä reunoja ja paljon hiljaisia tunteita.
 

SusuPetal kirjoitti 17.06.2010 - 21:03

Täyttä elämää kaikkinensa.

Ensimmäiseen kysymykseen vastaan kyllä.

lepis kirjoitti 18.06.2010 - 09:40
Jos osaisi kirjoittaa yhtä nopeasti kuin puhua, niin silloin saattaisi olla toiveita. Onneksi ei pysty.

Särmäiset reunat tekevät kipeää, mutta niitä hiljaisia tunteita on hyvä toisinaan kohdata. Jaksamista!
Hirlii kirjoitti 18.06.2010 - 18:07
Kyllä, silloin kun kirjoittaminen kuljettaa ja vie enkä vikise.

Ei, ei elämä mene suunnitellusti ja hallitusti kuin vain osittain. Siksi siinä onkin niin suruja kuin ilojakin, kohtaamisia ja eroja, työtä ja lepoa, unta ja valvetta. Ihan kaikkea, vaikkei sen kaiken kanssa jaksaisikaan ihan aina.




Tuima kirjoitti 18.06.2010 - 18:54
Ja onneksi, onneksi!, elämään kuuluu myös helpottavia ja vapauttavia uutisia, tieto siitä, että yhä saa ottaa ystävänsä lämpimään halaukseen ja vuodattaa ilonkyyneleitä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter