Kahvi loiskahtaa yli, nostaa kankaalle karhun. Karhu istuu oksalla, miettii ja vain on. Sen pitäisi nukkua, suojassa lumen alla, mustikan maku kielellä. Karhu istuu oksalla, on vain ja miettii. Minäkin mietin ja olen, kahvin tuoksu ympärillä, kostea läikkä käden alla. Ajatukseni nakertaa mielen kuvaa, lohkoo pois turhaa, vetää keskelle pellon ja kukkivan harson, siirtää karhun metsän reunaan mustikkaa kourassaan. Kuvassani jokin tanssii hulmuavan harson keveydellä, kääriytyy usvaan, heilauttaa helmansa hiuksensa näkyviin ja karhu, karhu vain seisoo mustikkaa kourassaan, vahtina sille joka ehkä tulee ja etsii.