Tänään olen miettinyt sanoja. Sellaisia kuten vatkuli. Ehkä vatkuli tuli mieleeni siksi, että paistoin kotletteja, jotka eivät kyllä olleet erityisen hyviä. Jos minulta olisi kysytty vaikka eilen mitä vatkuli on, olisin sanonut sen olevan jotain epämääräistä lihavanukasta, omituista perinneruokaa, jota tarjoillaan Astrid Lindgrenin kirjoissa, varsinkin Vaahteramäen Eemelissä. Siis sellaista mikä lautaselle lätkäistynä hyydyttää hymyn ja saa miettimään kasvissyöjäksi ryhtymistä.
Aikani sanaa mietittyäni etsin ruokalajista tietoa. Kysehän on ihan tavallisesta pataruuasta, kuvankin löysin. Aika tavalla stroganoffin tyyppinen ruoka siis. Olen hieman pettynyt, ajatuksena Astrid Lindgrenin kirjallisen vatkulin vanukasmaisuus on minusta lähempänä itse sanaa.
Vatkuli toi mieleen paitsi Lindgrenin kirjat myös muutamia muitakin mielikuvitusta kiehtovia sanoja. Sellaisia kuin musliini ja elderberry wine. Jokainen vanhoja tyttökirjoja lukenut on törmännyt musliiniin. Minua on aina mietityttänyt millaista kangasta musliini on. Jotain silkin tapaista, sileää ja viileää? Silkkikankaan arkinen vaihtoehto? Verkon tarjoamien tietojen mukaan musliini on "Ohut, pehmeä ja kevyt, usein painokuviollinen kaksiniitinen villa-, silkki- tai puuvillakangas." Kaksiniitinen?
Ja sitten elderberry wine. Miten kauniisti sointuva sanapari se onkaan. Tosin en tiedä miltä seljanmarjaviini maistuu, en edes tiedä miltä selja näyttää, mutta englanninkielinen sanapari hivelee mieltä ja onhan selja suomeksikin kaunis sana. Pitäisiköhän taas lukea Rauha S. Virtasen Selja-sarjaa ja Sirkka Seljan runoja?
Perunapää Marian studiosta
Sammaleenvihreä musliinimekko puhvihihoilla. Voiko mikään olla sen kauniimpaa, vaikka sellaista ei ole koskaan edes nähnyt?
Vatkuli kuulostaa epäilyttävältä.
Vatkuli kuulostaa epäilyttävältä, mutta ei sitten siltä näytäkään. Vähän samoin kuin samankaltaiselta kuulostava sipatti, jota Risto Räppääjä saa Pakastaja-Elviltä. Kuulosti kauhealta, kunnes tarkistettuani mitä se on tajusin sen olevan kastiketta, jota olen itse tehnyt lukemattomia kertoja, tosin ilman sipulia :).
Sammalleenvihreä musliinimekko on pakahduttavan kaunis.
Tämän verran tiedän, mutta en ikinä osaisi sitoa kangasta t. mattoa puihin. Se on vaikeaa.
Muuten kyllä tuollaiset vieraat sanat kiinnostavat. Minulle sellainen on mm. "miehusta" - eli naisen leningin rinnusta. Se on jotenkin hassu sana, kun se ikään kuin viittaa miehiin. Ja onhan näitä jaakobinleipä- ja apinanleipäpuita. Enkä edes tiedä, ovatko ne samoja.
Marikki, vanhat klassikot menevät nykytytöille usein hirveän huonosti. Olen ajatellut hieman tyrkyttää Selja-sarjaa, mutta epäilen, ettei mene läpi. Huoh. Runotytöt, Annat ja Pikku Naiset ovta meidän perheessä tuttuja vain mulle...
Olen opiskeltuani ja aikani tehtyäni niitä asioita ajatellut, että kerronta, elämäkin on kuin loimi joka "kutoutuu" eräällälailla yhä monimutkaisemmakseksi kankaaksi...
Se on kangasta joka on kudottu kaksilla niisivarsilla. Jos sidoksena on peruspalttina jossa yksi loimilanka menee aina yhden kudelangan yli ja ali vuorotellen, se kudotaan useimmiten yhdellä niisivarrella (kaksi puutankoa joiden välissä niidet ovat). Jos loimi on erityisen tiheä, käytetään liiallisen hankauksen välttämiseksi (lanka on esim. hyvin ohutta silkkilankaa) suurempaa varsimäärää. Tiheys tekee matostakin "tiukemman" ja siksi myös mattoja saatetaan kutoa useimmilla niisivarsilla.
niin, siellä linissähän sanotaan mm. "the true storyteller, the poet, is a weaver."