Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.11.2009 - 15:40


Hirlii ehdotti, että vihreän saaren musiikissamme keskittyisimme tällä kertaa samhainiin, muinaiskelttien juhlaa, josta nykyhalloween lienee lähtöisin. Wikipedian mukaan Samhain(tai samain)-nimi tarkoittaa kesän loppua ja sitä on pidetty kelttien uutena vuotena. Samhainin aikana kahden maailman, tämän ja tuonpuoleisen, rajat sekoittuvat ja tuonpuoleisen henget saattavat yrittää houkutella ihmisiä mukaansa.

En ollut juhlasta aiemmin kuullut, joten musiikkivalinta tuntui hieman haasteelliselta. Löysin kuitenkin netistä vinkkejä samhain-musiikiksi ja siellä mainittiin muun muassa vanha suosikkini,  W. B. Yeatsin runoon sävelletty Stolen Child, jossa keijut houkuttelevat ihmispoikaa toiseen maailmaan. Olen soittanut kappaleen aiemmin sunnuntaiklassikoissa, mutta tämä Waterboysin tulkinta kestää kyllä uusintasoiton.

Varsinaiseksi samhain kappaleeksi valitsin verkosta löytämieni vinkkien perusteella Loreena McKennittin All Souls Night'in, joka sopinee aiheeseen. Joku asioista paremmin tietävä voinee varmaan kertoa millä tavalla All Souls Night liittyy All Souls´ Dayhin.
 

 

lepis kirjoitti 11.11.2009 - 17:05
Hyvin kestää. Komeeta musiikkia on!
Hirlii kirjoitti 11.11.2009 - 18:11
Kyllä kestää kuunnella tuo Waterboys. On se hyäv, on.

Ja heh, mietin pitkään myös tuota Loreena McKennittiä, onneksi en laittanutkaan sitä. Laitoin yhden joka sinulla on muistaakseni joskus myös soinut täällä, mutta sellaisen kappaleen vain löysin joka muistuttaa yhtä untani niin paljon että se oli sitten ihan must tähän teemaan.

Tuima kirjoitti 11.11.2009 - 19:49
Waterboysin tulkinta onkin erinomainen!

Minä mietin Enyaa, mutta päädyin sitten McKennitiin. Vähän jännitin pääsymmekö samaan kappaleeseen... En muuten ole soittanut sitä valitsemaasi Maire Brennanin kappaletta täällä.
Hirlii kirjoitti 11.11.2009 - 19:55
Et ollutkaan sitä soittanut, mutta Brennanin muistin olleen levylautasellasi joskus. Olipa siis tipalla ettemme laittaneet samaa kappaletta ;-)
SuviAnniina kirjoitti 12.11.2009 - 11:56
Moi Tuima!
Sinulle olisi photobucketissa kaksi kuvaa odottamassa, Suvi1 ja Itkis2
Tuima kirjoitti 12.11.2009 - 12:06
Kiitos! Yritän ehtiä tänään tai huomenna!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter