Johanna Hulkon esikoisteos Säkeitä Pietarista (Tammi 2009) on saanut nimensä Anna Ahmatovan samannimisestä runosta. Ahmatova on myös yksi romaanin kertojista. Romaanin keskushenkilö on Pietarissa vaihto-oppilaana vuonna 1990 opiskellut Anna, jonka elämän suuri rakkaus on kielikurssilla kohdattu venäläinen Andrei. Teoksen muita kertojia ovat Annan aviomies Antti ja tytär Tanja. Kertojien rinnalla Pietarilla on romaanissa merkittävä rooli. Kaupunki on opiskelija-Annan suuren rakkauden tausta ja vertauskuva, samalla toinen suuri rakkaus.
 

Anna alkaa suunnitella väitöskirjantekoa Anna Ahmatova -käännöksistä jouduttuaan lomautetuksi epämieluisaksi muuttuneesta työpaikastaan. Annan menneisyydelle mustasukkainen Antti ei hyväksy vaimonsa suunnitelmaa palata Pietariin tekemään tutkimusta. Hän epäilee tämän etsivän Andrein käsiinsä. Tapahtumiin sekaantuu Annan vanha ystävä Saara, joka myös on opiskellut Pietarissa. Saaran motiivit toimintaansa jäävät kirjassa auki, tulkintaa voi rakentaa sinne tänne sijoitetuista pienistä vihjeistä. 

Säkeitä Pietarista on tarinaltaan kiinnostava, pidin kerrontatekniikasta ja romaanin moniäänisyydestä. Runoilija Ahmatovan mietteet on päivätty 1960-luvun alkuun. Ahmatova asuu datsallaan Komarovossa ja muistelee lyhyttä suhdettaan taiteilija Amedeo Modiglianiin, jonka tapasi Pariisissa 1910. Suomalainen Anna pohtii 15 vuoden takaista suhdettaan Andreihin, suhteen intensiviisyyttä ja miehen salaisuuksia sekä Pietaria, sitä millaisena kaupunki hänelle näyttäytyi, millaista kaupungissa oli elää etuoiketettuna ulkomaalaisopiskelijana. Antti puolestaan pohtii mustasukkaisena Annan salaisuuksia ja Tanja vanhempiensa elämää.

Tanjan kerronta on romaanissa ongelmallisinta, hänen suuhunsa laitetut puhekielisyydet eivät oikein toimi muuten vivahteikkaasti ja sujuvasti kulkevassa kerronnassa. Tanja toki paljastaa uusia asioita äidistään ja hänen kauttaan romaaniin avautuu uusi näkökulma tarinan keskiöön. Mietin kuitenkin olisiko romaaniin riittänyt pelkästään hänen viimeinen puheenvuoronsa, mutta ehkä sen ymmärtämiseen on tarvittu hänen aiemmat harvat kommenttinsa, joista käy ilmi tytön yksinäisyys ja kiinnostus Dostojevskiin. Venäläisen kirjallisuuden vaikutus näkyy niin äidissä kuin tyttäressä, erilaisena tosin.

Mutta se mikä minua romaanissa eniten kiusaa, on sen viimeisen vajaan sivun mittaisen luvun viimeinen kappale. Sen kuvat ja sitä kautta symboliikka ovat tuttuja romaanin aiemmilta sivuilta, mutta en saa sitä natsaamaan loppuratkaisun kanssa. Ehkä ei tarvitsekaan. Mutta näistä parista motkotuksesta huolimatta Säkeitä Pietarista on minusta erittäin onnistunut romaani, joka tarinallaan vei mukanaan.

Annan ja Andrein lyhytkestoinen mutta tiukasti muistoihin jäävä suhde vertautuu Anna Ahmatovan ja Amedeo Modiglianin parikuukautiseen intensiiviseen suhteeseen. (Olikohan niin, että Anna ja Andreinkin suhde määritellään romaanissa suunnilleen saman pituiseksi?) Rakkauden lisäksi vertautuvat naisten avioliitot sekä runoilijan kätketyt kuvat ja runot Annan päiväkirjoihin ja valokuva-albumeihin, naisten välissä on runoilijan omistuskirjoituksella varustettu teos.

Ahmatovan muistojen kautta aukeaa näkökulma taiteilijoiden kohtaloihin ja kohteluun Neuvostoliitossa varsinkin sotien välisenä aikana. Anna puolestaan yrittää ymmärtää Andrein kautta 1990-luvun vaihteen Neuvostoliittoa. Hulkko kirjoittaa hyvin, rakentaa tarinansa sopivan aukkoiseksi ja kykenee herättämään kiinnostuksen myös romaanin sivuhenkilöihin. Välillä olisi toivonut romaanin laajentuvan myös heihin, niin Saaraan kuin Ahmatovan tunteneeseen antikvariaatin pitäjään Irina Abramovnaan ja hänen ystäväänsä Vera Nikolajevnaan. Valmiissa muodossaan alle 200 sivuinen romaani on tiivis kuvaus kahdesta intohimoisesta rakkaussuhteesta ja niiden rinnalla kulkevista avioliitoista, suhteista ainoaa lapseen ja kirjoittamiseen.