Tuumailua

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Tuumailua

Taloista ja hevosista

18.09.2009 - 12:46

Taloilla on jalat, ne astuvat tonteiltaan, siirtyvät salaa puiden lomitse uuteen paikkaan. Ne asettuvat vakavan näköisinä olemaan seinät suorina, katto rehellisenä. Vaimea vihellys saattaa kuulua savupiipusta jos tarkkaan kuuntelee. Talot liikkuvat, vain hiljainen humahdus paljastaa suunnan. Jos osaa kuunnella. Ne kätkevät jalkansa sokkelihelman alle, niiden katse on verhottu, et tiedä mitä ne sinusta ajattelevat. Talot liikkuvat salaa, eksyttävät kulkijan reitiltään, huijaavat katsomaan väärään suuntaan.

Vain hevonen on vakaa, se liikkuu aitansa takana oikeaan suuntaan, kaartaa turpansa kohti ruohoa. Hevonen on vakaa, mutta voit silti lähestyä sen aitausta väärästä suunnasta.

****************************************************************

Runotorstain haasteena on tekstilaina Richard Fordin teoksesta Itsenäisyyspäivä (Tammi 1996; suom. Hilkka Alanko):

"Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja."

Kategoriat: Katkelmia , Torstaiblogit 20 kommenttia Kommentoi

Oh-show'tah Hoi'ne-ne kirjoitti 18.09.2009 - 13:26

Suattaahan se olla nuinnii, vuan suattaapa olla olematikki.

Pisara kirjoitti 18.09.2009 - 14:03

Tykkäsin kovasti. Ihan kuin talo ei olisi ihan sinut itsensä kanssa, tai muuten vaan ujo, tai viekas. Hevoinen ei turhia hötkyile eikä metkuile.

helanes kirjoitti 18.09.2009 - 18:14

Tuli mieleen se mainos, jossa talo etsii...

Oopee kirjoitti 18.09.2009 - 20:00

Pidin kovasti. Kiehtova teksti. Jo alku tempaisee mukaansa ja ravistelee hereille - kuin katsoisi tuttua maisemaa sopivasti vääristävien linssien läpi tai vaihtoehtoisesti näkisi maiseman ensimmäisen kerran oikein. Teksti myös kantaa aina viimeiseen aforistiseen virkkeeseen asti.

Diina kirjoitti 18.09.2009 - 20:13

Kiva tunnelma, tämän voisin lukea tytölle. Iltasaduksi.

Tuima kirjoitti 18.09.2009 - 20:31

Oh-..., suattapi ollakki.

Pisara, hevonen ei tosiaan hötkyile turhista.

Helanes, sellainen mainos tosiaan taisi ollakin, en muistanutkaan.

Oopee, kiitos. Jotain tuollaista hieman etsinkin.

Diina, hauskaa - saduksi se varmaan sopisikin :)

ilona kirjoitti 18.09.2009 - 21:11

Pidin. Mukavaa talo fantasiaa ja heppakaan ei ole niin vakaa kuin aluksi annetaan ymmärtää.

Tuima kirjoitti 18.09.2009 - 21:23

Kiitos, Ilona! Ei kai ne hepatkaan kun ei talotkaan :)

Hannah kirjoitti 18.09.2009 - 22:18

Kuten voit arvata, ensi lukemalta en ymmärtänyt mitään. Sitten, hitaasti, aloin miettiä huojuvia taloja, unelmen taloja, valheille ja totuuksille rakennettuja taloja, ja sellaisia, joiden helmoissa, sokkeleissa piilee jotakin, mistä ei haluttaisi tietää. Hometta, rakennusvirheitä, murtumia.

Hevoset, nuo uskolliset ja luottavaiset, - sentään pillastuvat nekin joskus.

Siis: visioita vain, runo on tekijänsä ja tulkitsijansa, eikö?

Uuna kirjoitti 18.09.2009 - 22:20

Olen aina sanonut, että taloilla on sydän ja siivet. Ne huolehtivat ja suojelevat, mutta on niillä varmaan jalatkin, millä kipittää karkuun, jos ne eivät saa vastarakkautta.
Tämä on mainio, mutta jos pintaa raaputtaa, huomaa, että halkeilevan maalin alla on paljon mielenkiintoisia vanhoja värejä.

Tuima kirjoitti 18.09.2009 - 22:41

Hannah, kiinnostavia visioita, hyvä jos teksti antaa mahdollisuuksia niihin. Lukija lähtee usein runoissa seuraamaan eri polkuja kuin kirjoittaja, sillä eihän hän voi tietää mistä kirjoittaja on lähtenyt liikkeelle. Lukijalle runo on eri kuin kirjoittajalle, niin se vain on.

Uuna, mielenkiintoisia vanhoja värejä?

Hirlii kirjoitti 18.09.2009 - 22:48

Tästä tuli mieleen Carrolsin Alice in wonderland, Liisa ihmemaassa. Maailma missä kaikki on käänteistä ja vääristynyttä.

Hevonen on vakaa, sitä lähestytään, väärästäkin suunnasta. Talot huijaavat ja ovat salaperäisiä, huijaavat katsomaan väärään suuntaan, ovat kuin peilisaleja, joista näkee vain vääristyneitä kuvia.

erikeeper kirjoitti 18.09.2009 - 22:50

Olipa mukava kokemus!
Hienosti kerrottu vinkeä, vinksahtanut tarina.
Saa mielikuvituksen liikkeelle. Talot juoksevat tulla pitkin katuja, vaihtavat paikkaa, elävät ominaan. Hieno. Lukisin tuota enemmänkin, mikä on harvinaista nykyään.

Tuima kirjoitti 18.09.2009 - 22:58

Hirlii, :)

Erikeeper, kiitos, tuo oli kauniisti sanottu.

Hirlii kirjoitti 18.09.2009 - 22:59

Hahhah, Carrolsin...

Carrollin, Lewis Carollin, niin sen piti olla.

Tuima kirjoitti 18.09.2009 - 23:14

Minusta on hyvin lohduttavaa, etten ole ainoa, joka kirjoittaa väärin :)

Utua kirjoitti 20.09.2009 - 04:25

Minusta aina taloilla on ollut kasvot. Silmät hatun alla. Ystävällisiä taloja, virneitä, pitkänaamaisia. Miksi ei jalatkin, joilla pääsee karkuun. Talot elävät.

Tuima kirjoitti 20.09.2009 - 09:42

Niin minustakin - ainakin vanhoilla rintamamiestaloilla on sellaiset :)

Juha kirjoitti 22.09.2009 - 12:26

Hieno proosaruno. Isojen asioiden metafora, jossa paikallaan pysyvä nähdään liikkuvana ja se mikä ei pysy paikallaan vakaana. Runo on toisin näkemistä. Ja voi, saisihan tästä miten pitkän analyysin vaan... Mutta hyvä.

Tuima kirjoitti 22.09.2009 - 20:03

Kiitos, Juha :)